Tutkimukset-pääsivu

Ajankohtaisia tutkimuksia

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2022

TRIGGER-hankkeen tavoitteena on luoda EU-instituutioille osaamista ja työkaluja globaalien haasteiden hallintaan kansainvälisen yhteistyön ja ohjausjärjestelmän kautta. Hankkeen yhtenä osana tarkastellaan uusien mullistavien teknologioiden mahdollisuuksia ja haasteita kansainvälisen ohjauksen näkökulmasta. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on mukana tässä hankeosiossa kartoittamassa tekoälyn sekä lohkoketjuteknologian

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2020

Hankkeessa luodaan rakenteellisen kilpailukyvyn kehikko ja mittaristo, jota pystytään hyödyntämään Suomen kasvuedellytysten seurannassa. Kehikkona käytetään niin sa-nottua kilpailukykypyramidia. Tämä pyramidi purkaa kilpailukyvyn sen eri osatekijöihin. Nyt toteutettavassa hankkeessa määritellään näille osatekijöille kvantitatiiviset mittarit ja niiden laskentatavat. Mittarit tulevat pääosin

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2020

Euroopan unioni (EU) on 2010-luvulla yhä voimakkaammin ottanut käyttöön pakotteet poliittisena työkaluna, joita on suunnattu myös naapurisuurvaltaa ja keskeistä kauppakumppania Venäjää vastaan. Globaalin kilpailun kiristyessä sekä geopolitiikan ja -ekonomian korostuessa maailmanpolitiikassa, EU:n pakotepolitiikan mahdollisuuksia raamittaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2019

Liikenneväyläinvestointien taloudelliset vaikutukset ovat ajankohtaisia ja keskusteltuja teemoja Suomessa ja useissa muissa maissa. Keskeinen kysymys on, tulevatko kaikki merkitykselliset vaikutukset otettua huomioon viranomaisten teettämissä vaikutusarvioinneissa ja lopulta päätöksenteossa. Suomessa keskustelu arviointien puutteista on syntynyt pääasiassa siksi, että raideinvestoinnit osoittautuvat

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2019

Hankkeen päämäärä on arvioida EU:n vapaakauppasopimusten taloudellisia vaikutuksia Suomelle. Vapaakauppasopimukset ovatkin keskeisessä osassa talouskasvun ja työllisyyden turvaamisessa. Sopimusten taloudellisten vaikutuksien arvioinnilla on siksi tärkeä rooli tulevan politiikan tukemisessa. Euroopan unionilla, ja Suomella sen jäsenenä, on tällä hetkellä bilateraalisia vapaakauppasopimuksia

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2020

Tämä tutkimus keskittyy globaalien suuntausten ja verotuksen vuorovaikutukseen. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa muutoksen tekijöitä, analysoida niiden vaikutuksia verotulojen tasoon ja rakenteeseen sekä kehittää tulevaisuuden skenaarioita ja niiden vaikutuksia veropolitiikan päättäjiin. Painopiste on muutoksen ajajissa, joita ovat muun muassa ilmastomuutos

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2019

Vapaalla poisto-oikeudella tarkoitetaan yritysten mahdollisuutta poistaa investoinnin hankintameno yhteisöverotuksessa haluamassaan aikataulussa. Hanke käy läpi kansainvälisen yritysverotusta koskevan talousteoreettisen tutkimuskirjallisuuden vapaata poisto-oikeutta koskevat keskeiset johtopäätökset. Hankkeessa tehdään myös katsaus aiheen empiiriseen tutkimuskirjallisuuteen. Hankkeessa arvioidaan miten vapaa poisto-oikeus vaikuttaisi investointien tuoton

Tutkimus alkoi 2019 Tutkimus päättyi 2019

Tieto- ja viestintätekniikkaa (ICT) on jo pitkään tutkittu yhtenä yritystoiminnan muotona. Tiedon jakaminen on hiljattain noussut tärkeäksi yhteistyömuodoksi teollisuusyritysten välillä. Tässä tutkimushankkeessa keskitytään ensimmäistä kertaa tiedon jakamisen vaikutuksiin yrityksen tuloksille ja kasvulle. Tutkimuksen tarkoituksena on saada uutta tietoa datan

Tutkimus alkoi 2015 Tutkimus päättyi 2022

Etlalla on käynnissä projekteja big datan – suurien tietomassojen – hyödyntämisessä ennustekäytössä ETLAnow työttömyys tuottaa ennusteen työttömyysasteesta jokaisessa 28:ssa EU-maassa käyttäen reaaliaikaisia tietoja työttömyyteen liittyvistä Google-hauista ja tuoreimpia Eurostatin tietoja työttömyysasteesta. ETLAnow tuottaa ennusteet automaattisesti päivittäin. ETLAnow on kehitetty

Tutkimus alkoi 2018 Tutkimus päättyi 2019

Iso-Britannian lähtö EU:sta eli Brexit on herättänyt kysymyksiä lähdön vaikutuksista. Niin Ruotsissa, Irlannissa kuin Tanskassakin on tehty arvioita Brexitin seurauksista. Vaikutukset kansainväliseen kauppaan eivät rajoitu vain kahden maan välisiin kauppavirtoihin. Globaalit arvoketjut nivovat eri maat yhteen paljon monimutkaisemmalla tavalla

Tutkimus alkoi 2018 Tutkimus päättyi 2019

Valtion omistajapolitiikassa ja omistajaohjauksessa tapahtui merkittäviä muutoksia noin 10 vuotta sitten, kun markkinaehtoisesti toimivien yritysten omistajaohjaus keskitettiin valtioneuvoston kansliaan. Uudistuksen keskeinen motiivi oli omistajaohjauksen eriyttäminen sääntely- ja viranomaistehtävistä. Tavoitteena oli myös yhdenmukaistaa omistajaohjauksen valmistelua ja toteuttamista. Tietotarpeena on tuottaa

Tutkimus alkoi 2018 Tutkimus päättyi 2019

Tekoäly, robotiikka ja lohkoketjut tutkimusteemalle on muodostettu konsortio, jonka jäsenillä on toisiaan täydentävää vankkaa osaamista, laaja näkemys tekoälyteknologioista ja niiden soveltamisesta sekä erittäin vahvat verkostot alan toimijoihin. Konsortion muodostavat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Etla, Aalto yliopisto, Helsingin yliopisto ja