Tutkimukset-pääsivu

Ajankohtaisia tutkimuksia

Tutkimus alkoi 2017 Tutkimus päättyi 2018

Hankkeen lähtökohtana on Mario Montin ryhmän tekemän EU:n omien varojen järjestelmää koskevan arvion ja sen seurauksena mahdollisen EU:n rahoitusjärjestelmän muuttamisen vaikutukset. On todennäköistä, että komissio tulee esittämään uusia omia varoja nykyisten rinnalle. Uusien varojen tarkoituksena on budjettirahoituksen saamisen lisäksi

Tutkimus alkoi 2013 Tutkimus päättyi 2017

Tutkimuksessa tarkastellaan yksilön ja julkisen sektorin velkoja ja velkasuhteita hyvinvointivaltiossa. Se pohtii yksityisen ja julkisen velan suhdetta ja velan luonteisia julkisia vastuita. Kotitalouksien velkaa käsitellään elinkaarinäkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan myös eri maiden julkisten talouksien sopeutumiskykyä ja julkisen velan riskipreemion määräytymistä.

Tutkimus alkoi 2014 Tutkimus päättyi 2017

Projektin (MoPAct) tavoitteena on päivittää tietämys väestön ikääntymisen taloudellisista vaikutuksista ja tuottaa uutta tietoa tarkemmin rajatuista temaattisista alueista talous- ja väestötieteilijöiden yhteistyönä. Vastauksia haetaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Kuinka väestön ikääntyminen vaikuttaa yksilöiden taloudelliseen asemaan? Kuinka kannusteet aktiiviseen ikääntymiseen vaikuttavat ihmisten

Tutkimus alkoi 2015 Tutkimus päättyi 2017

Tutkimushankkeen tarkoituksena oli arvioida työntekijöiden osallistumista korostavan johtamisen ja joustavien työnteon muotojen vaikutusta sekä tuottavuuteen että työntekijöiden subjektiiviseen kokemukseen työn palkitsevuudesta. Johtamismenetelmät vaikuttavat yritysten kilpailukykyyn ja taloudelliseen suorituskykyyn. Viimeaikainen taloustieteellinen tutkimus korostaakin johtamisen tärkeyttä yritysten välisissä tuottavuuseroissa. Tutkimus toteutettiin