Toimialojen tuottavuus kasvaa merkittävältä osin sitä kautta, että tuottavat yritykset (tai tuotantoyksiköt) lisäävät henkilökuntaansa ja heikosti tuottavat yritykset vähentävät henkilökuntaansa tai lopettavat toimintansa ja irtisanovat koko henkilökunnan. Tämä on yksi Tekesin rahoittaman tutkimushankkeen Teknologiavalinnat, kokeileminen ja systeemiset muutokset; taloustieteellinen näkökulma keskeistä tuloksista. Hankkeen taustalla on schumpeteriläinen kasvuteoria. Siinä tarkasteltiin teorian osoittamia innovoinnin ja luovan tuhon kytköksiä. ”Luovaa tuhoa” mitattiin tuottavuuskasvun mikrotason hajotelmilla ja politiikkatoimien arvioimiseen käytettiin numeerista mallinnusta.
Hankkeen tutkimustuloksia esiteltiin perjantaina järjestetyssä seminaarissa. Niiden mukaan uusien yritysten tuottavuus on keskimäärin heikompi kuin vanhojen. Tästä syystä uusilla yrityksillä on lyhyellä aikavälillä negatiivinen vaikutus talouden tuottavuuteen. Myöhemmin vaikutus kuitenkin kääntyy positiiviseksi, kun heikoimmat yritykset ovat valikoituneet pois ja selviytyneet yritykset ovat parantaneet tuottavuuttaan ja kasvattaneet kokoaan. Uusien yritysten positiivinen vaikutus tulee siis näkyviin vasta luovan tuhon kautta. Hyytisen ja Malirannan (2013) tutkimuksen mukaan tähän menee 5-15 vuotta hieman toimialasta riippuen.
Innovaatiot ovat luovan tuhon lähde
Schumpeteriläisen kasvuteorian mukaan yritykset innovoivat kamppaillessaan taloudellisista voitoista ja säilyäkseen markkinoilla. Innovaatioissaan onnistuneet yritykset parantavat tuottavuuttaan ja niiden kilpailukyky suhteessa muihin paranee. Nämä tuottavimmat ja sitä kautta kilpailukykyisimmät yritykset kasvattavat markkinaosuuksiaan ja heikommin tuottavat yritykset pienevät tai poistuvat kokonaan. Tällaisen luovan tuhon kautta toimialan tuottavuus kohoaa.
Hankkeen empiirinen analyysi antaa tukea edellä kuvatulle teorialle. Välineenä käytettiin Tilastokeskuksen tutkijapalvelun aineistoja, jotka kattavat periaatteessa kaikki Suomen yritykset sekä sellaisia yritystason tuottavuushajotelmia, joiden avulla luovan tuhon mekanismeja voidaan mitata (Maliranta 2003; Hyytinen ja Maliranta 2013). Analyysissä tarkasteltiin tuottavuuskasvun eroja innovoivien ja vähemmän innovoivien yritysten välillä. Innovointia mitattiin karkealla mittarilla, joka pystyttiin laskemaan lähes kaikille yrityksille.
Mittana käytettiin johtajien ja erikoisasiantuntijoiden työvoimaosuutta yrityksessä (Tarkempia tietoja on tutkimuksessa Maliranta ja Määttänen (2014b)). Tulosten mukaan työn tuottavuuden nopea kasvu innovatiivisten yritysten ryhmässä, eli ns. agregaattituottavuuskasvu, selittyy käytännössä kokonaan luovalla tuholla. Innovoivien yritysten keskuudessa tapahtunut luova tuho on parantanut työn tuottavuutta tässä yritysryhmässä (aggregaattituottavuutta) kumulatiivisesti 20 prosenttia vuosina 2004–2009. Sen sijaan vähemmän innovatiivisten yritysten keskuudessa luovan tuhon merkitys on ollut käytännössä olematon.
Erityisen kiinnostava havainto paljastui, kun tarkasteltiin tuottavuuden kasvuvauhteja yrityksissä (ns. ”within”-komponentti). Tuottavuuskasvu yrityksissä lasketaan analogisesti kuluttajahintaindeksin kanssa. Tuotteiden sijasta tarkastellaan yrityksiä ja hinnan muutoksen sijasta tarkastellaan tuottavuuden muutosta. Ensin lasketaan kunkin jatkavan yrityksen tuottavuuskasvuaste kyseisenä vuonna. Seuraavaksi näistä kasvuasteista otetaan keskiarvo niin, että kutakin yritystä painotetaan sen henkilöstömäärän mukaan (kuluttajahintojen muutosta mitattaessa painona käytetään myynnin arvo-osuutta).
Tuottavuuden kasvuvauhti vaihtelee valtavasti yritysten välillä. Tärkeä havainto kuitenkin oli, että tuottavuuskasvuvauhti yrityksissä oli keskimäärin samanlaista innovatiivisten ja vähemmän innovatiivisten yritysten välillä. Luovan tuhon vaikutus tarkoittaa aggregaattituottavuuskasvun ja yritysten tuottavuuskasvun eroa. Innovatiivisten yritysten aggregaattituottavuuskasvu on siis nopeampaa kuin vähemmän innovatiivisten aggregaattituottavuuskasvu pelkästään luovan tuhon vuoksi.
Luovan tuhon näkökulma on otettava huomioon talouspolitiikassa
Radikaalien innovaatioiden onnistuminen on aina etukäteen epävarmaa. Julkinen valta voi edesauttaa Suomen taloudellista menestystä huolehtimalla yritysten riskinoton kannustimista. Esimerkiksi yritysverotuksessa on piirteitä, jotka suosivat matalan riskin yritystoimintaa korkeamman riskin yritystoiminnan kustannuksella.
Yksi tällainen piirre on se, että omaa pääomaa kohdellaan verotuksellisesti ankarammin kuin vierasta pääomaa. Yritykset saavat vähentää vieraan pääoman korot ennen yhteisöveron maksamista. Sen sijaan oman pääoman kustannukset eivät ole vähennyskelpoisia. Lopputuloksena omaan pääomaan kohdistuu yleensä ns. kaksinkertainen verotus: ensin yritystasolla ja sitten henkilötasolla. Kun riskit ovat suuret, omaa pääomaa tarvitaan usein tavallista enemmän suhteessa yrityksen vieraaseen pääomaan. Oman pääoman merkitystä korostaa myös se seikka, että innovaatioiden luodaan usein aineettomien investointien avulla. Aineeton pääoma ei kuitenkaan kelpaa yrityslainojen vakuudeksi samalla lailla kuin aineellinen pääoma, eli esimerkiksi koneet ja rakennukset.
Koska innovaatiotoimintaan sisältyy riskejä, mutta yritysten innovaatiot ovat tärkeitä talouskasvulle, julkisen vallan kannattaa tietyissä tilanteissa tukea niitä. Tällainen tilanne saattaa syntyä silloin, kun verotuksessa on edellä kerrotun kaltaisia, riskinoton kannustimia vähentäviä vääristymiä, tai pääomamarkkinoiden toiminnassa puutteita. Tukien tulisi kohdistua vain suhteellisen riskillisiin hankkeisiin. Innovaatiotoimintaa tuettaessa on hyväksyttävä, että monet tuetut hankkeet epäonnistuvat.
Luovan tuhon mekanismi edellyttää myös hyvin toimia työmarkkinoita. Niitä tarvitaan, jotta työvoima siirtyy nopeasti huonosti tuottavista yrityksistä tuottavampien yritysten käyttöön. Luovan tuhon ja tuottavuuskasvun näkökulmasta on esimerkiksi haitallista tukea huonosti tuottavia yrityksiä työpaikkojen suojelemiseksi. Parempi vaihtoehto on tukea työttömäksi jääviä ihmisiä sosiaaliturvan avulla.
Kirjallisuutta
Hankkeen julkaisut
Kauhanen, A. ja Maliranta, M. (2014). Industry- and firm-level mechanisms of competitiveness. Teoksessa T. Valkonen ja V. Vihriälä (toim.), The nordic model — challenged but capable of reform (s. 93-112). Norden.
Maliranta, M. (2014). Innovointi ja ”luova tuho” – erot maiden, toimialojen ja yritysryhmien välillä. Kansantaloudellinen aikakausikirja, 110(1), 20-41.
Maliranta, M. ja Määttänen, N. (2013). Allocation and industry productivity. Accounting for firm turnover. The Research Institute of the Finnish Economy ETLA, Working Papers No. 11. Helsinki.
Maliranta, M. ja Määttänen, N. (2014a). Innovation, firm risk and industry productivity. The Research Institute of the Finnish Economy, ETLA Reports No. 22.
Maliranta, M. ja Määttänen, N. (2014b). Innovointi, luova tuho ja tuottavuus. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, Muistio No. 25.
Muu julkaisut
Hyytinen, A. ja Maliranta, M. (2013). Firm lifecycles and evolution of industry productivity. Research Policy, 42(5), 1080-1098.http://dx.doi.org/10.1016/j.respol.2013.01.008
Maliranta, M. (2003). Micro level dynamics of productivity growth. An empirical analysis of the great leap in finnish manufacturing productivity in 1975-2000. Series a 38 (available at http://www.Etla.Fi/files/1075_micro_level_dynamics.Pdf). Helsinki: Taloustieto Oy.
Hae seminaarin tiedote pdf-tiedostona.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900