Kiertotaloudesta toivotaan apua niin ympäristön kannalta kestävään kulutukseen kuin raaka-aineissa kriittisten riippuvuussuhteiden vähentämiseen. Kuten ilmastopolitiikan päästövähennystavoitteet myös kiertotaloustavoitteet vaativat johdonmukaisia ja selkeitä taloudellisia kannusteita, kuten veroja ja tukikeinoja. Se mitä markkinaongelmaa ohjauskeinot ratkovat, tulisi kuitenkin olla selvästi tunnistettuna, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Olli-Pekka Kuusela.
Maailman materiaalikulutus on kolminkertaistunut edeltävän 50 vuoden aikana, eikä raaka-aineiden tarve ole tulevaisuudessa vähenemään päin. YK:n ympäristöohjelman arvioiden mukaan se saattaa päinvastoin kasvaa 60 prosentilla vuoteen 2060 mennessä.
Kasvava materiaalinkulutus ja raaka-aineiden louhinta rasittaa ympäristöä monin eri tavoin jätteiden ja saasteiden määrän kasvaessa vesistöissä, ilmakehässä ja muualla ympäristössä. Raaka-aineiden tuotannon maantieteellisiin keskittymiin liittyy myös eettisiä kysymyksiä ja geopoliittisia riskejä.
Kiertotalouden tavoitteena on vähentää raaka-aineiden käyttöä ja jätteiden määrää. Kiertotalouden ratkaisut käsittävät paljon muutakin kuin vain materiaalin tai hyödykkeiden kierrättämistä. Siinä korostuvat myös syvällisemmät muutokset kulutuksen tavoissa ja tuotannon rakenteissa. Esimerkiksi korjauspalveluiden sekä tuotteiden ja materiaalien uusiokäytön tulisi olla entistä houkuttelevampia vaihtoehtoja. Samoin erilaisten palvelujen hyödyntäminen tuotteen omistuksen sijaan.
Kiertotalouden myötä odotetaan syntyvän uudenlaista taloudellista toimintaa arvoketjujen sisällä ja niiden välillä. Sen kautta pyritään myös vähentämään riskejä, jotka kumpuavat raaka-aineiden tarjontasokeista ja kriittisistä riippuvuussuhteista.
Niukkuus ja riskit eivät sinänsä ole uusia asioita yritysten päätöksenteossa. Kilpailluilla markkinoilla yritykset pyrkivät minimoimaan tuotannossa käytettyjen panosten kustannuksia, löytämään vaihtoehtoisia ja edullisempia toimituslähteitä sekä välttämään arvokkaiden resurssien haaskausta. Nämä kannusteet osaltaan ohjaavat kohti kiertotaloutta vahvistavia ratkaisuja, kuten materiaalitehokkuutta ja kierrätysmateriaalien hyödyntämistä.
Ympäristövaikutukset ja niiden aiheuttamat kustannukset ovat kuitenkin usein yritysten ja kuluttajien näkökulmasta ulkoisia, jolloin niitä ei välttämättä oteta huomioon tuotteen valmistuksessa tai sen elinkaareen vaikuttavassa suunnittelussa ja jätteen vähentämisessä. Neitseellisen materiaalin käyttö on usein myös edullisempi tai vakiintuneempi vaihtoehto.
Toisaalta kuluttajien mieltymykset ja tottumukset saattavat suosia uusien tuotteiden ostamista käytettyjen tai korjattujen tuotteiden sijaan. Uusien kiertotalousratkaisujen ja -palvelujen kehittämiseen tarvittavat tutkimus- ja kehityspanostukset voivat myös olla pienempiä kuin mitä niiden tulisi olla yhteiskunnan näkökulmasta.
On muitakin markkinapuutteita ja -häiriöitä, jotka saattavat vaikeuttaa kiertotalouden ratkaisujen yleistymistä. Näitä ovat verkostovaikutukset ja koordinaatio-ongelmat arvoketjujen sisällä ja niiden välillä sekä riskirahoituksen saatavuus ja informaation puutteet. Kiertotalouden haasteet voivat myös olla hyvinkin erilaisia eri tuoteryhmissä ja teollisuudenaloilla. Lisäksi niiden välillä voi olla monimutkaisia riippuvuussuhteita.
Millä tavoin kiertotaloussiirtymää tulisi sitten vauhdittaa? Lähtökohtaisesti ulkoisvaikutusten hinnoittelu arvoketjujen eri osissa veroin tai maksuin olisi tehokkain tapa varmistaa oikeanlaiset kannustimet sellaisten valintojen ja ratkaisujen suosimiseen, jotka pyrkivät vähentämään haittojen määrää tuotannossa ja kulutuksessa. Esimerkkeinä ovat jätevero, joka kohdistuu syntyvän jätteen määrään, sekä neitseellisten raaka-aineiden tuotantoon kytkeytyvät haittaverot.
Muitakin vaihtoehtoja on. Eräänä vaihtoehtona jätemaksulle on ehdotettu kaksiosaista politiikkaohjausta, jossa ensimmäinen osa tarjoaa tuen tuotteiden uudelleen hyödyntämiseen kuten kierrätykseen ja toinen osa puolestaan verottaa samojen tuotteiden tuotantoa tai kulutusta. Tällainen politiikka jäljittelee olennaisilta osiltaan panttijärjestelmän toimintaa.
Taloudellisten kannusteiden lisäksi on olemassa myös joukko muita politiikkavälineitä, jotka osaltaan ohjaavat kohti kiertotalouden periaatteiden soveltamista. Näitä ovat esimerkiksi tuotepassit, laajennettu tuottajavastuu, käyttöosuusvelvoitteet sekä julkisten hankintojen kiertotalouskriteerit. Myös vapaaehtoisia green deal -sopimuksia on tehty useilla toimialoilla.
Politiikkavaihtoehtoja punnittaessa on kuitenkin hyvä huomioida myös niihin liittyviä haasteita. Yksittäisillä taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla epätoivottuja heijastevaikutuksia muualla arvoketjussa tai muilla sektoreilla, mikäli niissä ei ole otettu käyttöön vastaavanlaisia haittoja vähentäviä ohjauskeinoja. Kotimaassa asetetut verot saattavat puolestaan heikentää kotimaisten tuottajien kilpailukykyä ja tehdä tuontituotteista houkuttelevampia.
Kiertotalouden periaatteiden tulisi myös näkyä jo tuotteen suunnitteluvaiheessa. Mikäli tuotteiden korjaaminen tai komponenttien uusiokäyttö on hankalaa, tarkoittaa se myös kuluttajille ja yrityksille suurempia kustannuksia sopeutua haittaverojen käyttöönottoon. Kiertotalouden ratkaisuihin kohdistetut TKI-tuet voivatkin olla tärkeä keino jouduttaa kiertotaloussiirtymää.
Oikein kohdistetuilla veroilla ja tukikeinoilla on tärkeä rooli otollisen maaperän luomiselle kiertotalouden ratkaisujen laajemmalle hyödyntämiselle. Lopulta kiertotalouden keinoilla pyritään ratkaisemaan jotakin tunnistettua ongelmaa. Koska markkinahäiriöitä ja -puutteita saattaa esiintyä arvoketjun eri osissa, voi olla tarpeellista käyttää useampaa tosiaan tukevaa ohjauskeinoa. Niiden perusteet ja laajemmat vaikutukset on kuitenkin hyvä kartoittaa tarkasti.
Calcott, P., & Walls, M. (2005). Waste, recycling, and “Design for Environment”: Roles for markets and policy instruments. Resource and Energy Economics, 27(4), 287-305.
Fullerton, D. 2024. The Circular Economy. CESifo Working Paper No. 11109.
Fullerton, D., & Wolverton, A. (2000). Two generalizations of a deposit–refund system. American Economic Review, 90(2), 238-242.
Fullerton, D., & Wu, W. (1998). Policies for green design. Journal of environmental economics and management, 36(2), 131-148.
OECD (2019). Business Models for the Circular Economy: Opportunities and Challenges for Policy, OECD Publishing, Paris.
United Nations Environment Programme (2024). Global Resources Outlook 2024: Bend the Trend – Pathways to a liveable planet as resource use spikes. International Resource Panel. Nairobi.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900