Yksityinen varautuminen vanhuuden ajan lisääntyviin hoiva- ja hoitomenoihin on Suomessa vähäistä. Kotitalouksien varallisuus on pääosin kiinni omistusasunnoissa ja se jätetään tyypillisesti perinnöksi keski-iässä oleville lapsille.
Hoivatarvetta ja eliniän pituutta ei voi tarkasti ennakoida. Palvelutarpeeseen varautuminen omilla säästöillä voi siksi osoittautua joko tarpeettomaksi tai riittämättömäksi. Yksityinen varautuminen toteutuisi tehokkaimmin vakuutusten avulla. Elinikäisiä eläke- ja hoivavakuutuksia ei kuitenkaan ole Suomessa tarjolla.
Tässä raportissa kuvataan vanhuuden ja hoivamenojen varalle säästämisen tarvetta, eläke- ja hoivavakuutuksista saatavaa hyötyä ja vakuutusmarkkinoiden syntymisen ehtoja. Vanhuuden ajan tulojen ja julkisen hoivan täydentäminen vakuutuksilla antaisi monille mahdollisuuden kasvattaa eläkeajan kulutusta ja saada valinnanvaraa hoivaan ilman pelkoa säästöjen loppumisesta ennenaikaisesti. Vakuutusturvan hankkiminen ei välttämättä edellytä lisäsäästämistä. Moni ihminen voisi rahoittaa vakuutusturvaa purkamalla asuntovarallisuuttaan.
Valtiovalta voi edesauttaa vakuutusmarkkinoiden syntymistä yhtenäistämällä ja selkeyttämällä julkista hoivalupausta ja pidättäytymällä ulosmittaamasta yksityisten hoiva- ja eläkevakuutusten korvauksia korkeampien asiakasmaksujen kautta.
Many elderly people in Finland could increase they standard of living and receive more freedom of choice regarding long-term care by releasing part of their housing equity. The possibility to purchase reasonably priced life annuities and long-term care insurance would increase the benefits of housing equity release. However, there is virtually no market for such insurance in Finland.
This report illustrates the benefits of life annuities and long-term care insurance, provides example of actuarially fair insurance pricing, and describes the conditions for this market to emerge. It argues that the government should support the emergence of an insurance market by clarifying the public welfare promise related to old age care and by promising not to seize private pension and long-term care insurance payouts e.g. via higher user fees for publicly provided long-term care.
