Euroopalla 14 vuoden digitakamatka kurottavana

Mäntylä MarttiAilisto HeikkiSeppälä TimoSmeds RiittaHämmäinen HeikkiKilkki KaleviBlomqvist KirsimarjaRäsänen Pekka

Tiivistelmä

Eräs koronakriisin merkittävimmistä vaikutuksista on digitalisaation vauhdin merkittävä kasvaminen. ”Digiloikasta” puhuminen ei tunnu liioitetulta, kun tarkastelee etätyön, verkkokaupan tai esimerkiksi teollisten järjestelmien etäoperoinnin digisovellutusten kehittymistä.

Kuten kriisit yleensäkin, myös koronakriisi on jakanut yrityksiä ja muita toimijoita vuohiin ja lampaisiin: nopeat soveltajat ovat jättäneet hitaammat jalkoihinsa. Voi olla, että kuluneen puolentoista vuoden aikana syntyneet erot tulevat jäämään pysyviksi, kun parhaat soveltajat ovat myös parhaiten varautuneet omilla koronan exit-strategioillaan.

Julkaisija: Aalto-yliopisto.

Julkaisun tietoja

Tuloksia tutkimuksista
BRIE-ETLA 2019-2022
Teollisuuden digitaalinen murros
Tutkimusryhmä
Yritysten uudistuminen
Päiväys
09.06.2021
Kieli
Suomi
Julkaisu ladattavissa
www.aalto.fi