Yrityksille suunnattu verovähennyspohjainen investointikannustin maksaisi valtiolle vuosittain staattisesti arvioituna 104–381 miljoonaa euroa, riippuen valituista ehdoista ja laajuudesta, ilmenee Etlan tuoreesta tutkimuksesta. Kannustimella tavoitellaan vauhtia mittaluokaltaan suurempiin investointeihin, joten pienimmät investoinnit on rajattu sen ulkopuolelle. Kaavaillun hyvityksen piiriin tulisi näin vajaa viisi prosenttia yrityksistä. Valtion verotuottomenetyksiä voitaisiin laskelmien perusteella hillitä eniten rajaamalla vähennyksen soveltamisaluetta sekä asettamalla vähennykselle euromääräinen katto.
Suomeen kaavaillulla investointikannustimella tavoitellaan vauhtia erityisesti suurempiin, talouden kannalta merkittävämpiin investointeihin. Yrityksille suunnatussa investointikannustimessa on kyse verovähennyksestä, jonka suuruus riippuu sille asetetuista ehdoista. Perustapauksessa yritys saisi tehdä verotuksessaan nykyiseen verrattuna 30 prosentin lisävähennyksen koneisiin ja laitteisiin, aineettomiin omaisuuksiin sekä rakennuksiin tehtävistä investoinneista. Vähennyksen enimmäismäärä olisi 30 prosenttia yrityksen verotettavasta tulosta ja vähennyksen olisi oltava vähintään 5 000 euroa.
Tässä kuvatussa perustapauksessa kannustimen piiriin tulisi hyvin harva yritys, todetaan tänään julkaistussa Etlan laskelmassa Investointikannustimen verotuottomenetys – Peruslaskelma ja herkkyystarkastelut (Etla Raportti 185). Raportissa on kartoitettu investointikannustimelle hintalappua eli arvioitu valtion verotuottomenetysten suuruusluokkaa, jos Suomessa otettaisiin käyttöön verovähennyksen kautta toimiva investointikannustin. Tutkimuksen on rahoittanut Teknologiateollisuus ry.
Investointikannustimella tavoitellaan vauhtia nimenomaan Suomen talouden kannalta merkittäviin investointeihin. Siksi se kohdistuu vain alle viiteen prosenttiin yrityksistä, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö VTT Olli Ropponen.
– Yksittäiset investoinnit ovat Suomessa yleisesti ottaen varsin maltillisia, joten suurin osa niistä ei ylittäisi kannustimen kynnystä. Niin vähennyksen hyödyissä kuin veromenetyksissäkin painottuu suhteellisen pieni määrä suuria investointeja, toteaa Ropponen.
Etlan raportissa vähennyksen vaikutusta on tarkasteltu kolmessa eri skenaariossa. Ensimmäisessä skenaariossa vähennys koskisi kone- ja laiteinvestointeja, aineettomia investointeja sekä rakennuksiin ja rakennelmiin liittyviä investointeja. Toisessa skenaariossa tarkastelusta on rajattu pois rakennukset ja rakennelmat ja kolmannesta myös aineettomat investoinnit.
Laajimmassa skenaariossa – jossa vähennys kattaisi koneet ja laitteet, aineettomat investoinnit sekä rakennukset ja rakennelmat – valtion vuotuinen verotuottomenetys olisi 381 miljoonaa euroa. Jos soveltamisala rajattaisiin vain kone- ja laiteinvestointeihin, hintalappu laskisi noin 250 miljoonaan euroon.
Hyvityksen alarajalla pyritään rajaamaan pois hyvin pienet investoinnit, jotka mahdollisesti tehtäisiin myös ilman vähennystä ja jotka nostaisivat vain hallinnollista taakkaa. Jos hyvityksen alaraja nostettaisiin 5 000 eurosta 30 000 euroon, kannustimen piiriin pääsisi reilu prosentti yrityksistä. Alarajan nostaminen pienentäisi valtion verotuottomenetyksiä eri laajuuksissa kuitenkin vain 26–28 miljoonaa euroa.
Valtion verotuottomenetyksiä voitaisiinkin hillitä alarajamuutoksia enemmän, jos vähennykselle asetettaisiin euromääräinen katto, Ropponen huomauttaa.
– Jos päättäjät haluavat rajata verotuottomenetyksiä, euromääräinen yläraja on huomattavasti tehokkaampi ohjauskeino kuin alarajan nostaminen. Toinen on vähennyksen soveltamisalan rajaaminen esimerkiksi vain kone- ja laiteinvestointeihin, Ropponen summaa.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900