Hyvinvointivaltion puolustaminen edellyttää kokeiluja ja riskinottoa, kirjoittavat Vesa Vihriälä ja Johnny Åkerholm Helsingin Sanomien Vieraskynässä keskiviikkona 26.11.
Ruotsissa talous on viime vuosina kehittynyt selvästi suotuisammin kuin Suomessa. Mailla on silti samanlainen ongelma: miten ylläpitää ja luoda riittävästi sellaista tuotantoa, joka tarjoaa työpaikkoja – ja vieläpä hyvin palkattuja työpaikkoja – niin paljon kuin hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää.
Aiemmin ongelma on ratkaistu nostamalla teollisuustuotannon tuottavuutta. Valmistavan teollisuuden osuus tuotannosta ja erityisesti työpaikoista on kuitenkin supistunut. Pilkkoutuvat arvoketjut ja kova kansainvälinen kilpailu haastavat nykyiset tuotantorakenteet. Tämä edellyttää Suomen ja Ruotsin kaltaisilta mailta poikkeuksellista sopeutumiskykyä.
Teollista tuotantoa on siirtynyt maihin, jotka ovat lähempänä suuria ja kasvavia markkinoita. Myös tuotantokustannukset ovat näissä maissa edullisemmat. Teknologinen kehitys tuhoaa palvelualoillakin yhä enemmän “tavallisia” työpaikkoja. Automaatio tekee monet rutiininomaiset tehtävät tarpeettomiksi.
Vastavoimia on syntymässä, mutta Ruotsi ja Suomi tuskin hyötyvät niistä merkittävästi.
Automaation kehitys, muun muassa 3D-tulostus, on parantamassa valmistuksen edellytyksiä niissä suurten kotimarkkinoiden maissa, joissa palkat ovat korkeita. Yhdysvalloissa tämä on yhdessä energian hinnan alenemisen kanssa elvyttänyt tuotantoa jonkin verran.
Automaatioon perustuva valmistus ei kuitenkaan työllistä suuria joukkoja, eikä Pohjoismailla ole laajoja kotimarkkinoita. Energian hinta pikemminkin nousee kuin laskee.
Ruotsi ja Suomi ovat periaatteessa varustautuneet hyvin siihen, että uutta korkeamman jalostusarvon tuotantoa täytyy kehittää poistuvan tuotannon tilalle. Meillä on perinteisesti panostettu koulutukseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan. Hyvinvointivaltion riskinjakomekanismien pitäisi helpottaa rakennemuutoksiin sopeutumista.
Innovaatioihin ja niiden tuotteistamiseen tarvitaan kuitenkin riittävästi taloudellisia ja henkisiä resursseja. Innovointi on kansainvälistä, ja osa pienen maan rajallisista resursseista valuu ulkomaille.
Menestys edellyttää keskittymistä vahvuuksiin. Voimien keskittämiseen sisältyy aina riski siitä, että resurssit suunnataan väärin.
Periaatteessa Pohjoismaissa hyväksytään, ettei viranomaisten pidä tehdä tällaisia voimien keskittämistä koskevia ratkaisuja. Käytännössä poliitikkojen tuntuu kuitenkin olevan vaikea odottaa, että markkinamekanismi tekee valinnat.
Viranomaistenkin on tehtävä joitain valintoja. On ratkaistava, mihin julkinen tutkimusraha ja koulutusponnistukset suunnataan. Tähän liittyviä riskejä voidaan lievittää rajat ylittävällä yhteistyöllä. Voisivatko esimerkiksi Suomen Tekes ja Ruotsin Vinnova suunnitella yhdessä tutkimusrahoituksen painopisteitä? Tai voisivatko pohjoismaiset yliopistot sopia työnjaosta ja yhteistyöstä? Ehkä myös yhteisten standardien kehittämisessä on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.
Uusia menestystarinoita voi syntyä vain kokeilujen, riskinoton ja voimavarojen liikkuvuuden avulla. Vaikka hyvinvointivaltion vero- ja tulonsiirtojärjestelmät parhaimmillaan tukevat riskinottoa, huonosti järjestettyinä tai liiallisina ne voivat vaikeuttaa tuottavien työpaikkojen syntymistä ja hidastaa työvoiman kohdentumista kansainvälisessä kilpailussa kannattaviin tehtäviin.
Uusi tekniikka lisää joidenkin työntekijöiden tuottavuutta dramaattisesti, mutta monille “tavallisiin” töihin tottuneille on tarjolla vain huonopalkkaisia töitä. Hyvin järjestetty uudelleenkoulutus tukee mahdollisuuksia työllistyä uudelleen kunnollisen toimeentulon tarjoaviin töihin, mutta paine tuloerojen kasvattamiseen on ilmeinen.
Jos tuloerojen kasvua vastustetaan nostamalla palkkoja matalan tuottavuuden tehtävissä ja kiristämällä korkean tuottavuuden tehtävissä työskentelevien tuloverotusta, heikennetään työpaikkojen syntymistä tuottavuusjakauman kummassakin päässä. Verotuksen kiristäminen Suomessa ja Ruotsissa ei edistä uusien työpaikkojen syntyä katoavien tilalle. Tarvitaan työn verotuksen keventämistä.
Pohjoismainen hyvinvointimalli on perimmäisten kysymysten edessä. Onko välttämättömyydestä mahdollista tehdä hyve?
Vesa Vihriälä ja Johnny Åkerholm
Vihriälä on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja. Åkerholm on valtiotieteiden lisensiaatti.
Lue teksti kommentteineen Helsingin Sanomien verkkosivuilta.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900