Poliittisessa keskustelussa on otettu esille eläkeiän saavuttaneiden työntekijöiden kannustaminen työntekoon keventämällä heiltä perittyä palkkaveroa. Ehdotus herättää monia kysymyksiä liittyen eri ikäisten kansalaisten yhdenvertaisuuteen, kannustamisen tehokkuuteen ja veronalennuksen kustannuksiin. Meillä on jo olemassa reilu, tehokas ja ilmainen tapa parantaa työllisyysasteita: nostetaan eläkeikää nopeammin, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Tarmo Valkonen.
Eläkeikäisten työntekoa tuetaan Suomessa antamalla samaan aikaan eläketulovähennys eläketulosta ja työtulovähennys työtulosta. Verokannustetta haluttaisiin kasvattaa ikääntyneiden työllisyysasteen nostamiseksi Pohjoismaiselle tasolle.
Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että ikäryhmässä 55–64 vuotta työllisyysasteemme ero Ruotsiin on jo kaventunut Eurostatin mukaan 10 vuoden aikana 14.3 prosenttiyksiköstä 6.3 prosenttiyksikköön – ja ero kapenee vielä lisää eläkeiän alarajan noustessa Suomessa lähivuosina 65 vuoteen.
Veronkevennysten kohdistamiselle tiettyyn ikäluokkaan on vaikea löytää perusteita. Ikäraja johtaa työvoiman tarjonnan osittaiseen siirtämiseen sen paremmalle puolelle.
Miksi haluaisimme, että kansalaiset kohdentaisivat työntekoaan työuran loppupäähän sen sijaan, että sitä tehtäisiin esimerkiksi keski-iässä enemmän?
Päätös tehdä työtä on eläkeläisellä useammalla tavalla erilainen verrattuna vaikkapa keski-ikäisiin. Lisääntynyt vapaa-aika parantaa työhalukkuutta. Toisaalta eläketulo vähentää tulojen tarvetta ja terveys ja työkyky saattavat olla jo heikentyneet. Työnteko ei myöskään ole enää investointi menestykseen työuralla. Havainnot työssä jatkaneista viittaavat valikoituneeseen joukkoon, jolle työn mielenkiintoisuus ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä (Polvinen ja Kuivalainen 2023).
Rahallisten kannusteiden vaikutusta työntekoon myöhäisessä iässä on tutkittu vain vähän. Yksi harvoista relevanteista esimerkeistä on Laun (2017), joka tutki yhtäaikaisen ansiotulovähennyksen kasvattamisen ja työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamisen vaikutuksia 65-vuotiaiden työllisyyteen Ruotsissa. Tulosten mukaan veron jälkeisen tulon kasvu yhdellä prosentilla lisäsi työllisyyttä 0,22 prosenttia. Vaikutukset eivät olleet suurituloisimmilla tilastollisesti merkitseviä. Tutkijoiden mukaan tämä saattaa johtua siitä, että he olivat usein jo ennestään työmarkkinoilla. Osallistumisjousto oli samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä (Bartels ja Shupe, 2023).
Jouston suuruudesta on vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä sen suhteen, rahoittaisiko kevennys itsensä työvoiman tarjonnan kasvun kautta, mutta se on epätodennäköistä.
Jos kevennys ei rahoita itseään, sen lopulliset vaikutukset työllisyyteen ovat todennäköisesti negatiivisemmat kuin voi päätellä suoraan estimoidusta joustosta. Tämä siksi, että alijäämän rahoitus vaatii työllisyyteen useimmiten haitallisesti vaikuttavan veronkiristyksen, tai menoleikkauksen. Tuloksia arvioitaessa on myös huomattava, että toimenpide vaikutti yhtä aikaa työvoiman kysyntään ja tarjontaan.
Työeläkeiän alarajan nosto on osoittautunut suureksi menestykseksi. Jälkiviisaana voi kysyä, miksi sitä ei tehty aiemmin, jolloin suurimmat ikäluokat olisivat ehtineet vielä mukaan.
Oheisissa kuvioissa havainnollistetaan eläkeikärajojen vaikutuksia eri syntymäkohorttien työssäkäyntiin. Ensimmäinen näistä kertoo kohortin työllisyysasteen eron 62- ja 63-vuotiaana. Kuviosta nähdään, että vuosina 1942–1954 syntyneillä kohorteilla työllisyysasteen pudotus kasvoi kohortista toiseen, ja ylitti jo 20 prosenttiyksikköä. Tämä siitä huolimatta, että nuoremmat kohortit olivat paremmin koulutettuja, terveempiä ja työkykyisempiä.
Selitys oli eläkeiän 63 vuoden ikäraja. Tämä näkyy erityisen selvästi siinä, miten nopeasti työllisyysasteen alenema lähti pienenemään, kun eläkeikää vähitellen nostettiin. Vuonna 1958 syntyneellä kohortilla eläkeikä oli jo 64 vuotta, ja alenema vain muutamia prosenttiyksiköitä.
Lähde: Tilastokeskus. Väestön pääasiallinen toiminta vuoden viimeisen viikon aikana.
Johtopäätöksen varmistamiseksi ohessa on kuvio, jossa työllisyysasteen alenemaa tarkastellaan kohorteittain ikävälillä 63 ja 64 vuotta.
Kuvion perusteella alenema vakiintui noin 10 prosenttiyksikköön ennen ikärajan vähittäistä nostoa. Sen jälkeen työnteon lopettaminen 64-vuotiaana alkoi kiinnostaa yhä enemmän, eikä tätäkään muutosta voi oikein yhdistää muihin tekijöihin kuin työvoiman tarjontaan. Esimerkiksi finanssikriisi ja koronapandemia näkyivät vain pieninä väliaikaisina notkahduksina ikääntyneiden työllisyysasteissa. Tämä pudotus siirtyy tulevaisuudessa eläkeiän nousun myötä 64 ja 65 ikävuoden välille, minne se jää kasvamaan useammaksi vuodeksi.
Lähde: Tilastokeskus. Väestön pääasiallinen toiminta vuoden viimeisen viikon aikana.
Työeläkeiän nostossa on se hyvä puoli veronalennukseen verrattuna, ettei se maksa julkiselle taloudelle mitään.
Eläkejärjestelmä hyötyy maksutulon kasvusta, joka ajoittuu ennen vastaavaa eläkemenon kasvua. Valtio ja kunnat saavat enemmän verotuloja, ja tulosidonnaisia etuuksia tarvitsee maksaa vähemmän. Palkansaajat hyötyvät suuremmista eläkkeistä.
Yksinkertainen on kaunista.
Lähteet:
Bartels, C. ja Shupe, C. (2023). Drivers of participation elasticities across Europe: gender or earner role within the household?. Int Tax Public Finance 30, 167–214.
Laun, L. (2017). The effect of age-targeted tax credits on labor force participation of older workers, Journal of Public Economics, 152, 102-118.
Polvinen, A. ja Kuivalainen, S. (2022). Työskennelläkö vai ei? Vanhuuseläkeläisten työssäkäynti ja kiinnostus eläkkeen rinnalla työskentelyyn. Yhteiskuntapolitiikka | e-julkaisu 13.5.2022.
