Tässä tutkimuksessa tutkitaan Wickensin (2007) esittämää tulosta euroalueen kestämättömyydestä inflaatioerojen suhteen spesifioimalla EMUlle avoimen talouden versio kahden alueen uuskeynesiläisestä mallista. Osoitetaan, että Wickensin tulos ei päde yleisesti. Johdamme tuloksen, että avoimen talouden EMU-mallilla on ratkaisu suurelle joukolle politiikkasääntöjä niin, että euroalue ja sen jäsenmaat konvergoituvat kohti tasapainoa tarjonta- ja kysyntäshokkien jälkeen, kun hintatasot ja kilpailukyvyt ovat aluksi erkaantuneet. Sen jälkeen laajennamme numeerisen analyysin koskemaan nykyisenkaltaista tilannetta, jossa suuresti velkaantunut EMU-maa pyrkii sopeutumaan niin, että se tasapainottaa velkakehitystään ja kilpailukykyään, ja tarkastelemme yhteistä rahapolitiikan ja kansallisten finanssipolitiikkojen yhdistelmää tällaisessa tilanteessa. Tarvitaan voimakasta finanssipolitiikan kiristämistä ja pitkälle meneviä onnistuneita rakenneuudistuksia, jotta kohoava velkasuhde voitaisiin stabiloida keskipitkällä ajalla tällaisessa maassa. Osoitetaan myös, että käynnissä oleva deflatorinen sopeutuminen merkitsee melkoista polarisaatiota euroalueen talouksien kehityksen välillä.
