Työpaikan menetys lisää merkittävästi henkilön muuttoalttiutta, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Työttömäksi jääneiden muuttoalttiutta kasvattavat erityisesti oletettu heikompi palkkataso ja korkeat asumiskustannukset alueella, jossa henkilö on jäänyt työttömäksi. Toisaalta taas asuntomarkkinoiden jäykkyys ja sosiaaliset suhteet kotipaikkakunnalla saattavat heikentää muuttoalttiutta. Suomen työmarkkinoiden esteitä olisi purettava, jotta työttömät ja avoimet työpaikat kohdentuisivat aiempaa paremmin.
Etlan tutkimuspäällikön Terhi Maczulskijn ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Petri Böckermanin tutkimuksessa ”Losing a Job and (Dis)incentives to Move” (ETLA Working Papers 75) tarkasteltiin työpaikan menettämisen sekä taloudellisten ja ei-taloudellisten kannustimien vaikutusta alueelliseen muuttoliikkeeseen. Työttömäksi jääneiden muuttoalttiutta lisäävät tutkimuksen mukaan erityisesti korkeat asumiskustannukset sekä oletettu alhainen palkkataso alueella, jossa henkilö jää työttömäksi.
– Työpaikan menetys lisää henkilön muuttoalttiutta noin 80 prosentilla. Työpaikan menettäneet näyttäisivät siis reagoivan taloudellisiin kannustimiin, toteaa Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.
Muuttaminen voi lisäksi taata paremman palkkakehityksen erityisesti, jos muutto kohdistuu kasvukeskuksiin. Tulokset paljastavat myös, että asuinpaikkaa vaihtaneet työllistyivät uudelleen huomattavasti todennäköisemmin kuin alueelle jääneet. Muuttajien ja alueelle jääneiden välillä oli kuitenkin merkittäviä eroavaisuuksia.
– Muuttajat olivat yleensä nuorempia, heillä ei ollut omistusasuntoa eikä heillä myöskään asunut perheenjäseniä samalla alueella, sanoo Maczulskij.
Asuntomarkkinoilla on merkittävä vaikutus muuttoalttiuteen: tutkimuksen mukaan vuokralla asujat ovat todennäköisempiä muuttamaan kuin omistusasujat. Muuttoalttiutta vähentävät omistusasunnon lisäksi pitkä asuntojen myyntiaika sekä läheiset sukulaissuhteet. Asuntomarkkinoiden jäykkyys jarruttaa erityisesti pienempipalkkaisista töistä työttömäksi jääneiden todennäköisyyttä muuttaa työn perässä.
Suomessa työttömien ja avointen työpaikkojen kohtaamisongelmat ovat Euroopan vaikeimpia. Asuntopolitiikalla voidaankin vaikuttaa alueelliseen muuttoliikkeeseen esimerkiksi tukemalla edullisempia asumisvaihtoehtoja. Kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla tulisikin panostaa edullisten vuokra-asuntojen rakentamiseen. Myös varainsiirtoveroa pienentämällä voitaisiin lisätä alueellista muuttoliikettä.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900