Hallitusohjelmassa luvataan alentaa tuloveroja pienituloisia painottaen. Elintason kohottaminen edellyttäisi myös vakaata näkymää korkeimpien marginaaliverojen laskemisesta. Se auttaisi hiipuneen tuottavuuskasvun kiihdyttämisessä. Kannustinvaikutusten aliarviointi on vakava virhe osaamiseen perustuvassa taloudessa.
Vallitseva käsitys tuloverotuksen vaikutuksista työntekijöiden ahkeruuteen perustuu pitkälti lyhyen aikavälin yksilötasoisiin tutkimuksiin, jossa kokoaikatyössä olevien työnteko lisääntyy vain vähän verotusta kevennettäessä (ks. esim. Matikka ym. 2015). Onkin kiistatonta, että jo töissä olevilla ei ole juuri mahdollisuuksia muuttaa työmääräänsä välittömästi verotuksen muututtua.
Tulos on ollut niin vahva, että siitä on tullut talouspolitiikan ohjenuora Suomessakin. Kun käyttäytymisvaikutukset on havaittu pieniksi, veronalennusten uskotaan tulevan kalliiksi julkiselle sektorille – verotulojen luullaan lisääntyvän selvästi vähemmän kuin matalammilla veroprosenteilla menetetään.
Tulkinta empiirisistä tuloksista on kuitenkin vaarallisen yksioikoinen, koska tiukasti rajatut koeasetelmat todennäköisesti aliarvioivat verotuksen todelliset vaikutukset ahkeruuteen. Veronmuutoksen välittömät reaktiot eivät paljasta kaikkia vaikutuksia, koska työntekijät on sidottu sen hetkisiin työolosuhteisiinsa.
Uunituore tutkimus pöllyttää vanhoja uskomuksia. Sen mukaan verotuksen keventäminen kasvattaa työpanosta neljä kertaa voimakkaammin, kun huomioon otetaan verotuksen vaikutus koko työuraan (Kleven ym. 2023). Verotuksen kevennyksen vaikutus näyttääkin paljastuvan vasta työtehtävien ja -paikan vaihdoksissa.
Työuralla eteneminen perustuu näihin vaihdoksiin, ja palkka pääsee nousemaan selvästi helpommin vaihdosten yhteydessä kuin samassa työtehtävässä jatkettaessa. Esimerkiksi Riekhoff (2022) havaitsee tuoreessa suomalaistutkimuksessa, kuinka työpaikkaa vaihtavien palkat nousevat kaksi kertaa nopeammin kuin samassa työpaikassa jatkavien.
Talouspolitiikkaa ei kannata rakentaa yksittäisten tutkimustulosten varaan. Tuore tulos on kuitenkin jatkoa laajempaan kirjallisuuteen, jonka mukaan yksilötason ja lyhyen aikavälin tutkimukset aliarvioivat verotuksen todelliset vaikutukset. Vaikutukset ovat isommat, kun otetaan huomioon myös verotuksen kannustin kouluttautumiseen. Myös rahoitusrajoitteet ja aiemmin työttömänä olleiden siirtyminen työllisiksi otetaan perinteisessä tutkimusasetelmassa puutteellisesti huomioon (Keane ja Rogerson 2015). Työn määrän muuttaminen on myös sen verran vaikeaa etenkin kokoaikaisille työntekijöille, että aiemmin tutkimuksissa laajalti käytetyt pienet veromuutokset eivät sitä paljasta. Todelliset vaikutukset saattavat paljastua vasta suuremmissa muutoksissa (Chetty 2012).
Verotuksen vaikutusten uudelleen arvioinnilla on merkittäviä vaikutuksia talouspolitiikan johtopäätöksiin. Verotuksen katto saavutetaan merkittävästi luultua aiemmin, kun huomioidaan verotuksen vaikutukset koko työuran aikaiseen ahkeruuteen. Tämän niin sanotun Laffer-käyrän huipun jälkeen verojen kiristäminen ei enää lisää verotuloja.
Klevenin ym. (2023) tutkimus on tehty tanskalaisella aineistolla. Vastaavaa tutkimusta ei ole vielä tehty Suomessa. Jo pienemmiksikin luulluilla verotuksen muutoksen vaikutuksilla on kuitenkin arvioitu, että Suomessa on paljon työllisiä Laffer-käyrän väärällä puolella (Kleven ja Kreiner 2006, Lundberg 2017, Pirttilä 2009, Valtiovarainministeriö 2010). Kansainvälinen valuuttarahasto (2020) arvioi näillä vanhoilla oletuksilla, että 15:ttä prosenttia suomalaisista verotetaan liian ankarasti. Uusilla kertoimilla laskettuna veronalennuksen vaikutukset olisivat merkittävästi vieläkin suuremmat.
Verotuksen keventämistä voidaan vastustaa toteamalla, että muut Pohjoismaat pärjäävät ihan hyvin kireän verotuksen kanssa. Suomessa palkkaverotuksen progressio on kuitenkin Pohjoismaiden jyrkintä, ja esimerkiksi Ruotsi on viime vuosina loiventanut progressiota dynaamisuuden lisäämiseksi.
Suomessa on myös verrokkimaita suurempi tarve lisätä talouden dynaamisuutta.
Elintasomme tunnetusti retkahti finanssikriisin jälkeen suhteessa moniin verrokkimaihin. Vaikka taustalla ollut tuottavuuskehitys ei enää heikkene, siihen syntynyt takamatka ei ole vieläkään alkanut pienentyä.
Kannustavammalla politiikalla Suomi olisi todennäköisesti kyennyt uusiutumaan nykyistä nopeammin, emmekä olisi jääneet samalla tavalla jälkeen verrokkimaista esimerkiksi tietointensiivisten palveluiden kehityksessä (Pohjola 2020).
Tarvitsemme lisää kannustimia kunnianhimoisiin urapolkuihin ja kasvulle kriittisen osaamisen kehittämiseen. Osaajien palkkioiden kasvu on koko ajan tärkeämpi osa innovaatioihin perustuvaa talouskasvua maailmanlaajuisesti (Einiö ym., 2022; Acemoglu ym., 2018). Korkeimpien marginaaliverojen lasku toisi osaajille näkymän rakentaa uraansa juuri Suomessa.
Käytännössä verotuksen keventäminen on vaikeaa maassa, joka kärsii julkisen talouden velkaongelmasta. Korkeimpien marginaaliverojen alentaminen olisi kuitenkin pitkän aikavälin politiikkaa, mikä lisäisi julkisen sektorin tuloja.
Yksi vaihtoehto kannusteiden lisäämiseksi voisi olla sitoutuminen veronkevennyksiin, kun talouskasvu yllättää positiivisesti. Vastaavasti pitäisi pystyä sitoutumaan linjaukseen, että kannustimia ei välillä heikennetä.
Näin voitaisiin luoda kannustava näkymä eteenpäin pyrkimiseen ilman, että jatkuvat suunnanmuutokset aiheuttaisivat riskejä julkiselle taloudelle ja epätietoisuutta ponnistelijoille. Veronalennukset eivät lisää kannustimia, jos verotuksen suuntaan ei pystytä luottamaan.
Ensimmäiseksi uudelleentarkastelun kohteeksi kelpaisi esimerkiksi ylimmän tuloluokan kahden prosentin suuruinen niin sanottu solidaarisuusvero. Kataisen hallitus asetti sen määräaikaiseksi, mutta sitä ovat kaikki myöhemmät hallitukset jatkaneet. Orpon veropolitiikka hiukan lieventää ongelmaa nostamalla veron alarajaa nykyisestä noin 86 000 euron ansiotulosta 150 000 euroon, mutta lupaus sen poistamisesta kokonaan loisi näkymää kannustavammasta veropolitiikasta.
Suomi tarvitsee näkymän, jossa hyvinvointivaltion rahoitusta ei haeta verotuksen kiristyksistä vaan pitkäjänteisesti iskukykyisestä markkinataloudesta.
Acemoglu, Akcigit, Alp, Bloom ja Kerr (2018). Innovation, reallocation and growth. American Economic Review 108, 3450-3491.
Chetty (2012). Bounds on elasticities with optimization frictions: a synthesis of micro and macro evidence on labor supply. Econometrica 969–1018.
Einiö, Koski, Kuusi, ja Lehmus (2022). Innovation, Reallocation, and Growth in the 21st Century. Publications of the Government´s analysis, assessment and research activities 2022:1.
Kansainvälinen valuuttarahasto (2020). Promoting Labor Supply Through Tax and Benefit Reform. IMF Saff Country Reports, Finland.
Keane ja Rogerson (2015). Reconciling Micro and Macro Labore supply Elasticities; A Structural Perspective. Annual Review of Economics 89–117.
Kleven ja Kreiner (2006). The Marginal Cost of Public Funds: Hours of Work versus Labor Force Participation. Journal of Public Economics 1955–1973.
Kleven, Kreiner, Larsen ja Sögaard (2023). Micro vs Macro Labor Supply Elasticities: The Role of Dynamic Returns to Effort. Nber Working Papers 31 549.
Lundberg (2017). The Laffer Curve for High Incomes. LIS Working paper 711. Uppsala University
Matikka, Harju ja Kosonen (20215). Tuloverotuksen vaikutus työn tarjontaan. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 5/2016.
Pirttilä (2009). ”Mirrlees Review ja Suomen verojärjestelmä”, teoksessa Eerola, Kari ja Pehkonen (toim.) Verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen – miksi ja mihin suuntaan? VATT Julkaisuja No. 54.
Pohjola (2020). Teknologia, investoinnit, rakennemuutos ja tuottavuus: Suomi kansainvälisessä vertailussa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:5.
Riekhoff (2022). Good or bad (in)stability? A cross-cohort study of the relation between career stability and earnings mobility in Finland. Research in Social Stratification and Mobility,, 77, 1-11.
Valtiovarainministeriö (2010), Verotuksen kehittämistyöryhmän loppuraportti, Valtiovarainministeriön julkaisuja 51:2010.
Edit 2.9. klo 8: lisätty lähteisiin Riekhoff (2022).
