Uunituoreessa hallitusohjelmassa on esitetty selvitettäväksi perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla. Tällainen muutos olisi kuitenkin useammastakin syystä haitallinen. Perintöverotuksen uudistamista pohdittaessa kannattaa lähteä liikkeelle nykyisistä, käyttäytymistä vääristävistä piirteistä, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Olli Ropponen.
Perusongelma perintöveron korvaamisessa luovutusvoittoverolla on se, että verot kohdistuvat eri veropohjiin. Perintövero kohdistuu omaisuuden arvoon, luovutusvoittovero omaisuuden arvon nousuun. Ne verottavat eri lailla eri varallisuusmuotoja ja ajoittuvat eri tavoin.
Toinen erityinen hankaluus on se, että muutos kannustaisi olemaan myymättä omaisuutta, koska myynti aiheuttaisi veroseuraamuksia, myymättä jättäminen taas ei. Tämä aiheuttaisi omaisuuksien lukkiutumisia nykyisiin kohteisiinsa (lukitusvaikutus).
Sen sijaan, että ne olisivat toistensa korvaavia vaihtoehtoja, perintöverolla voidaan täydentää luovutusvoittoveroa. Osa varallisuuden arvonnoususta jää luovutusvoittoveron ulkopuolelle ja jäisi näin myös verottamatta ilman perintöveroa. Verottamatta jäisi perinnönjättäjän omistuksen aikana tapahtunut omaisuuden arvonnousu, jos veropohjan määrittelyssä ei käytettäisi alkuperäistä hankintapäivämäärää.
Perintövero, kuten valtaosa muistakin veromuodoista (esimerkiksi ansiotulovero), pyrkii verottamaan veronmaksukyvyn paranemista. Pelkkää arvonnousua verottamalla ei onnistuta huomioimaan kaikkia veronmaksukyvyn muutoksia.
Perintöveromuutoksiin liittyvä keskeinen kysymys kuuluukin, kuinka (perinnön saamisesta seuraava) perinnönsaajan veronmaksukyvyn nousu huomioidaan verotuksessa? Vastaus: Ilman perintöveroa vaillinaisesti.
Perintöveron ja luovutusvoittoveron välisessä yhteispelissä keskeistä on, että kaikkea arvonnousua verotetaan mahdollisimman samalla tavalla, eikä esimerkiksi osa arvonnoususta jää verotuksen ulkopuolelle. Tämä olisi tärkeä huomioida myös pohdittaessa perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla.
Yksi tapa, jolla samankaltainen verokohtelu voidaan pyrkiä saavuttamaan, on Kanadan malli. Siinä perinnön jättäjän katsotaan luovuttaneen omaisuuden käyvästä arvosta juuri ennen kuolemaansa. Käyvän arvon ja alkuperäisen hankintahinnan välinen erotus katsotaan tuloksi, josta maksetaan pääomatuloveroa (osittain huojennettua tosin). Veron maksaa omaisuuden jättäjä, ei sen saaja. Tätä kautta myös kuolleen henkilön aikainen omaisuuden arvonnousu tulee verotetuksi.
Hallitusohjelmaan liittyvä kirjaus perintöveron maksuaikojen pidentämisestä 10 vuoteen voidaan nähdä siltä osin onnistuneena, että se lieventää perintöveron maksamiseen liittyviä likviditeettiongelmia. Epäselväksi kuitenkin jää se, huomioiko hallitusohjelman kirjaus sen, että yksi euro tänään on arvoltaan erisuuruinen kuin yksi euro kymmenen vuoden päästä.
Sama verotuksen lykkääntymisen ongelma liittyy vielä suurempana myyntivoittoveroon. Onkin todennäköistä, että siirtyminen perintöverosta myyntivoittoveroon saa vähemmän kannattajia, jos myyntivoittoverotuksessa hankintapäiväksi merkitään alkuperäinen ostopäivä ja verotuksen lykkääntymisetu poistetaan käyttämällä reaalikorkoa veronmaksun siirtymisen neutraloinnissa.
Perintöverotuksen uudistamista pohdittaessa on luonteva lähteä liikkeelle nykyisistä käyttäytymistä vääristävistä piirteistä. Kuten siitä, että erilaisten huojennusten vuoksi perintövero kohtelee eri varallisuuseriä eri tavoin ja kannustaa jättämään perinnöksi esimerkiksi tietynlaista yritysvarallisuutta muiden varallisuusmuotojen sijaan.
Lähteet:
Vahva ja välittävä Suomi, Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 16.6.2023
Essi Eerola ja Olli Ropponen (2015): Mihin perintöveroa tarvitaan? VATT Policy Brief
