Bruttokansantuote kuvaa Suomen elintason kehitystä vain suuntaa antavasti. Uutta vientiä ja innovaatioita tuottavan yrityssektorin surkea kehitys jää kotitaloussektorin harhaanjohtavan kehityksen piiloon. Ilman suurempaa talouspolitiikan muutosta 2010-luvulla menetetty elintaso näyttää pysyvästi menneeltä.
Elintaso nousee tunnetusti tekemällä enemmän työtä ja nostamalla työn tuottavuutta. Tuottavuus on sitä tärkeämpi elintason lähde, mitä pidemmälle työikäisen väestön väheneminen jatkuu, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Aki Kangasharju.
Työn tuottavuuden – eli työtunnin aikana luodun arvonlisän (bruttokansantuotteen) – kehitys on ollut surkeaa finanssikriisistä alkaen. Vuodesta 2008 alkaneella 14 vuoden ajanjaksolla koko kansantalouden bruttokansantuote kasvoi tehtyä työtuntia kohti vain vajaat neljä prosenttia. Koska väestön vanheneminen on vähentänyt samalla tehtyjä työtunteja, Suomessa koko aineellinen elintaso (bkt/asukas) oli viime vuonna vain 0,2 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2008 (kuvio 1).
Vuotta 2008 edeltävällä 14 vuoden ajanjaksolla kansantalouden tuottavuus kasvoi 37 prosenttia. Ikääntyminen ei vielä painanut, joten työtunnitkin kasvoivat. Niiden yhteisvaikutuksesta elintaso nousi 61 prosenttia vuosina 1994–2008.
Koko kansantalouden tuottavuus on kuitenkin harhaanjohtava mittari kahdesta syystä. Ensinnäkin julkisella sektorilla tuottavuuden kasvu joudutaan olettamaan nollaksi.[1] Käytännössä siis Suomen talouden tuottavuuden kasvu syntyy yksityisellä sektorilla. Ennen vuotta 2008 yksityinen sektori avitti kansantalouden tuottavuutta yhteensä 41 prosenttiyksikköä. Vuodesta 2008 alkaen vaikutus on ollut enää alle kymmenesosa eli 3,7 prosenttiyksikköä.
Todellisuudessa tilanne on aidon talouskasvun näkökulmasta vieläkin heikompi. Lähes koko yksityisen sektorin tuottavuuskasvu selittyy kotitalouksien tuottavuudella.
Siis millä? Sillä, että kotitalouksien ja niitä palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen – eli kotitaloussektorin – arvonlisä on kasvanut vuoden 2008 jälkeen hurjasti samalla, kun sektorilla tehdyn työn määrä on vähentynyt.
Arvonlisän kasvu selittyy kotitalouksien niin sanotun asuntotulon kasvulla. Asuntotulo on omistusasujille tilastoissa merkittyä arvonlisää, jota kotitaloudet eivät näe omalla pankkitilillään. Tilastoissa asuntotulo syntyy siitä, että omistusasujat eivät maksa itselleen vuokraa samalla tavalla kuin vuokralla asujat maksavat vuokranantajilleen. Tämä tulo kasvoi voimakkaasti 2010-luvulla korkojen laskun vuoksi.
Korkojen lasku nosti asuntotuloa, koska asuntotulon laskennassa bruttovuokrasta vähennetään asumiskustannukset ja asuntolainojen koko ajan pienemmät korkomenot.[2]
Samalla kun asuntotulo nousi, kotitaloussektorin työpanos vähentyi pääasiassa maa- ja metsätalouden rakennemuutoksen myötä. Maatilojen lukumäärä on vähentynyt ja sitä myötä myös maatilojen perheenjäsenten työpanos.
Näiden kehityskulkujen yhteisvaikutus on se, että kotitaloussektorin ”tuottavuus” oli vuonna 2022 huikeat 26 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2008. Kun työtuntien väheneminen muuhun kansantalouteen verrattuna otetaan huomioon, kotitaloussektori nosti kansantalouden tuottavuutta laskennallisesti 1,2 prosenttiyksikköä vuosina 2008-2022.
Laskentatapa osoittaa, kuinka omituinen mittari kotitalouksien ”tuottavuus” on. Arvonlisä syntyy tilastollisesta asuntotulosta, mutta työtunnit syntyvät toiminimiyrittäjien ja heidän perheenjäsentensä panoksesta, jossa yrittäjyyttä ei voi erottaa palkkatyöstä. Mittarin osoittaja ja nimittäjä eivät siis mittaa lainkaan samoja asioita.
Viime vuonna kotitaloussektorin työpanosta syntyi eniten alkutuotannon kotitalouksien ohella kotitalouksissa, joissa tehtiin pientä rakennustoimintaa, sekä kotitalouksia palvelevissa voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialoilla.
Kotitalouksien ”tuottavuus” on siis ollut käytännössä laskennallista eikä innovaatioihin perustuvaa tai uusia vientituotteita luovaa. Pitkän aikavälin talouskasvua, vientituotteita ja elintasoa tuova tuottavuuskasvu syntyy yrityksissä.
Kun yksityisestä sektorista poistaa kotitaloussektorin toiminnot, jäävät jäljelle yritykset. Suomen kannalta on onnetonta, että yritysten tuottavuus kasvoi 14 vuodessa yhteensä vain 0,7 prosenttia. Onneksi kuitenkin kotitaloussektori tuottajana on supistunut. Työtunteja on siirtynyt toisaalta julkiselle sektorille mutta onneksi jonkin verran myös yrityksiin. Niinpä yrityssektorin kokonaisvaikutus koko talouden tuottavuuteen on ollut 2,4 prosenttiyksikköä (kuvio 1).
Lukuja voidaan tulkita Suomessa syntyvän elintason kannalta kahdella tavalla. Jos laskennallisen asuntotulon ajatellaan kuvaavan ihmisen asumisen laatua, vaatimaton 0,2 prosentin elintason nousu vuosina 2008-2022 ohjautui käytännössä kokonaan kotitalouksille ja ihmisten asumiseen. Jos asuntotuloa pitää laskennallisena kikkailuna – tai se jätetään muuten pois laskuista – bruttokansantuote asukasta kohti oli viime vuonna edelleen prosentin vuotta 2008 alempana. Tällöin keskimääräinen talouskasvu oli vuosina 2008-2022 noin -0,1 vuotta kohti.
Vaikka asuntotuloa pitäisikin relevanttina osana elintasoamme, tulevaisuus ei näytä juurikaan valoisammalta. Vaikka yritysten ja koko kansantaloudenkin tuottavuus on jonkin verran parantunut vuoden 2015 jälkeen, kansainvälisessä vertailussa emme ole vieläkään alkaneet saada meille vertailukelpoisia maita kiinni[3].
Korkojen viimeaikainen nousu laskee kotitalouksien asuntotuloa, koska lainanhoitokulut nousevat ja asuntojen rakentaminen ja peruskorjaukset todennäköisesti vähenevät. Se puolestaan laskee kotitalouksien arvonlisää ja on siksi omiaan laskemaan koko kansantalouden (laskennallista) tuottavuutta ja elintasoa.
En tiedä mitä lukuja pitäisi viedä tuoda esille, että päättäjät heräisivät vaikuttavan ja panoksiltaan riittävän kasvupolitiikan tekemiseen. Ilman sitä elintaso, joka menetettiin 2010-luvun alussa, näyttää pysyvästi menneeltä.
[1] Koko talouden tasolla syntyy kuitenkin pieni vaikutus, koska työtuntien määrä on kasvanut eri tahtia julkisella ja yksityisen sektorilla ja sektoreilla on erilainen tuottavuuden taso. Vuodesta 2008 alkaneella 14 vuoden periodilla julkisen sektorin nollatuottavuus ja työtuntien siirtymä ovat nostaneet kansantalouden tuottavuutta yhteensä 0,1 prosenttiyksikköä.
[2] Korkotaso saattoi vaikuttaa asuntotuloon jonkin verran myös toisella tavalla. Matalat korot kannustivat kotitaloudet peruskorjaamaan vanhoja asuntoja ja rakentamaan kokonaan uusia. Asuntojen keskimääräinen laatu parani, joten sen mukana jyvitettävä vuokrataso nousi. Rakentaminen oli niin merkittävää, että asuntokannan laatu ja asuntotulo nousivat, vaikka neliövuokrien nousu hidastui 2010-luvulla. Vaikka kehitys perustui suureen rakentamisen määrään, itse rakentamisen tuottavuus ei ole kasvanut. Emme ole myöskään alkaneet viedä rakentamispalveluita maailmalle.
[3] Ostovoimakorjatuilla bkt/asukas-suhteilla vertailtuna emme ole saaneet elintasossa kiinni G7- emmekä muita pohjoismaita vuodesta 2015 alkaneen talouskasvun aikana.
