IMF julkaisi hiljattain tutkimuksen, jonka mukaan vihreä siirtymä voi pitkällä aikavälillä nostaa maiden julkista velkaantumista jopa 10–15 prosenttia BKT:sta. Suomella on kuitenkin hyvät mahdollisuudet pärjätä IMF:n esittämää arviota huomattavasti paremmin, etenkin jos suurin osa suunnitelluista mittavista vihreistä investoinneista toteutuu. Tukikilpailuun osallistumisen tarvetta voidaan vähentää johdonmukaisella ja ennakoitavalla vero- ja lupapolitiikalla.
Tuoreessa IMF:n analyysissa arvioidaan hiilineutraaliustavoitteiden aiheuttamia julkisen talouden vaikutuksia (IMF 2023). Raportin mallinnuksessa valtio kerää päästöjen hinnoittelusta syntyviä tuloja, mutta myös käyttää julkista rahaa siirtymää tukeviin investointeihin ja tulonsiirtoihin.
Analyysin oletuksissa päästöveroja ei voida nostaa tarpeeksi korkealle tasolle, jolloin tukipolitiikalle lankeaa suurempi rooli. Näin on haluttu mallintaa tilannetta, jossa ilmastopäästöjen hintojen lisäkiristyksille ei löytyisi poliittista halukkuutta.
Tällaisen politiikan seurauksena on valtion kasvava velkataakka suhteessa BKT:hen, jos budjettia ei muutoin tasapainoteta. Analyysin perusteella edustavan kehittyneen maan velka suhteessa BKT:hen kasvaisi vuoteen 2050 mennessä 10–15 prosenttiyksiköllä suhteessa siihen, että hiilineutraaliustavoitteen vaatimia toimia ei tehtäisi. Esimerkiksi Suomen velkaantumiseen se tarkoittaisi merkittävää lisäystä, ottaen huomioon, että 2030-luvun alkuun mennessä velkasuhteen odotetaan muutoinkin olevan jo yli 80 prosenttia.
Samaan aikaan mahdollisuudet mittaville julkisille panostuksille ja investointituille ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ovat muutenkin rajalliset. Orpon hallitus tavoittelee noin 4 miljardin euron sopeutusta julkiseen talouteen hankalassa tilanteessa. Turvallisuuteen ja sote-sektorille joudutaan kohdentamaan aiempaa enemmän varoja, ja toisaalta jo valmiiksi kireä verotus vähentää mahdollisuuksia tilkitä alijäämää veronkorotuksilla.
Ovatko siis ilmastotavoitteet ja julkisen talouden sopeutustarpeet keskenään ristiriidassa?
Molemmissa on kyse yli sukupolvien vaikuttavasta ongelmasta. Paheneva ilmastokriisi aiheuttaa globaalilla tasolla peruuttamatonta vahinkoa niin luonnon monimuotoisuudelle, kuin ihmisten elinolosuhteille. Koska ilmastotoimista hyötyvät erityisesti tulevat sukupolvet, on toimenpiteiden rahoittaminen lainarahalla jossain määrin perusteltua. Toisaalta velkaantuminen ja julkisen talouden kestävyysvaje kuormittavat kykyä tarjota monia tärkeitä julkisia palveluita tulevaisuudessa (Valkonen ym. 2023).
Näistä haasteista huolimatta on myös syytä optimismiin. Suomen päästöt ovat vähentyneet nopeasti erityisesti energiasektorilla, ja myös teollisuuden sähköistyminen etenee lupaavaa vauhtia. Tuotantorakenteensa puolesta Suomi voi siis olla myös hyötyjän asemassa, kun investointihyödykkeiden kysyntä maailmalla kasvaa. Lisäksi Suomessa on jo käytössä eri päästömaksujen muotoja (kuten päästöverot ja -luvat), jotka tuottavat rahaa valtion kassaan ja siten mahdollistavat näiden varojen käytön esimerkiksi siirtymän tukemisessa.
Päästömaksujen kiristämisessä on myös vielä varaa, mutta niiden tuotot vähentyvät, kun päästöjen määrä pienenee tarpeeksi paljon.
Päästöohjaus tuo valtiolle lisätuloja, kun päästökauppamekanismi laajenee ensin meriliikenteeseen ja myöhemmin tieliikenteeseen sekä rakennusten erillislämmitykseen. Lisäksi hiilirajamekanismin (CBAM) käyttöönotto ja ilmaisjaon päättyminen kasvattavat valtion tuloja. Lisätulojen määrää rajaa se, että 30 prosenttia huutokauppatuloista ja 75 prosenttia hiilirajamekanismin tuotoista on menossa EU:n budjetin katteeksi. Yhteisistä rahastoista voi kuitenkin myös kotiuttaa tuloja.
Lisäksi Suomella on mahdollisuuksia kasvattaa metsien ja muun maankäytön nettohiilinielua, vaikkakaan nopeita ja helppoja ratkaisuja ei ole. Maankäyttösektorin hiilinielujen kasvattaminen tulisi kuitenkin todennäköisesti merkittävästi halvemmaksi kuin taakanjakosektorin tai päästökauppasektorin päästöjen suuret lisäleikkaukset. Julkisen talouden näkökulmasta kasvava alijäämä suhteessa EU:n nieluvelvoitteisiin lisää tulevaisuuden menoriskejä. Tältä kannalta järkeviä keinoja olisivat nyt ohjaavat veroratkaisut sekä vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden – ja päästöjen kumoamisen – edistäminen.
EK:n mukaan Suomeen on suunnitteilla yli 200 miljardin euron verran vihreitä investointeja, eli arvoltaan lähes neljä kertaa nykyiset vuosittaiset kokonaisinvestoinnit. Kaikki suunnitelmat eivät toteudu, mutta silti kyse on jättimäisestä murroksesta. Investointipäätöksiä voidaan ja kannattaa edistää johdonmukaisella ja ennakoitavalla politiikalla.
Yksityisten investointien kannalta keskeinen pitkän aikavälin näkymä sääntelyyn, verotukseen ja lupakäytäntöihin kuitenkin puuttuu. Päätöksillä on kiire, sillä olemme jo takamatkalla. Investointien toteutuessa vihreän siirtymän nettokustannus julkiselle taloudelle alenee merkittävästi.
IMF:n raportin pääviesti on, että hiilineutraaliustavoite aiheuttaa lisäpaineita julkisille menoille. Nouseva protektionismi ja kilpailu valtiontuilla ovat lisäksi varteenotettavia riskitekijöitä. Se, miten suuriksi kustannukset muodostuvat, riippuu pitkälti teknologisten ratkaisujen onnistumisesta ja valtion roolista siirtymän häviäjien tukemisessa.
Vaikka Suomella on kireämpi hiilineutraaliustavoite kuin IMF:n raportin oletuksissa, on kuitenkin useita tekijöitä, jotka vähentävät tarvettamme velanottoon. Niihin on syytä tarttua. Tiukentuvalla ilmastopolitiikalla ja laadukkaammalla sääntelyllä voidaan edistää myös yritysten tuottavuuskehitystä ja kilpailukykyä.
Vihreässä siirtymässä menestyvät yritykset tuovat lisäksi myös tärkeitä veroeuroja valtion kassaan.
International Monetary Fund (IMF). 2023. Fiscal Monitor: Climate Crossroads: Fiscal Policies in a Warming World. Washington, DC: IMF, October.
Valkonen, T., Kuusi, T., Pohjola, J., Sillanaukee, O., Kuusela, O-P., Lehmus, M., Lintunen, J., Sarkia, K., & Fronzek S. (2023); Ilmastonmuutoksen kokonaistaloudelliset vaikutukset julkiseen talouteen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:17. Valtioneuvoston kanslia. Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-165-0.
