Etla: tiemaksuista apua liikenteen investointitarpeisiin

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdottaa tiemaksujen käyttöönottoa lähivuosina Jorma Ollilan työryhmän (2013) esittämien suuntaviivojen mukaisesti. Tiemaksuilla varauduttaisiin Etlan mukaan polttoaineverojen tuoton hiipumiseen, kun sähköautot yleistyvät Suomessakin. Myös kiinteistöverotuksen osuutta rahoituksessa tulisi Etlan mukaan kasvattaa.

Sähköautojen yleistymisen myötä polttoaineverojen tuotto saattaa kääntyä jo lähivuosina laskuun. Samanaikaisesti itseohjautuvat autot ja ns. smart mobility -palvelut edellyttävät uudenlaisia investointeja liikenneinfrastruktuuriin. Investointitarpeet kasvavat myös kaupungistumisen takia.

Liikenteeseen liittyvät investointitarpeet siis näyttävät kasvavan samalla kun sen tuottamat verotulot pienenevät ja julkinen talous on muutenkin tiukoilla. Tuleviin haasteisiin kannattaisi jo ryhtyä varautumaan valmistelemalla tiemaksujen käyttöönottoa Jorma Ollilan johtaman työryhmän vuonna 2013 esittämien suuntaviivojen mukaisesti, esittävät Vesa Vihriälä, Niku Määttänen ja Ari Hyytinen tänään julkaistussa ETLA Muistiossaan (ETLA Muistio 70).

– Liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen vaikeutuu ilman rahoituksen uudistamista. Toisaalta tekniikan kehitys antaa yhä paremmat edellytykset hyödyntää käyttäjämaksuja tehokkaana rahoituslähteenä. Uusiin mahdollisuuksiin olisikin tartuttava ennakkoluulottomasti, toteaa Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.

Kirjoittajat muistuttavat, että nykyaikaista paikannusteknologiaa hyödyntävät tiemaksut mahdollistaisivat tien käytön hinnan säätelemisen sen mukaan, miten ruuhkautunutta liikenne on. Tämä puolestaan sujuvoittaisi kaupunkiliikennettä ja helpottaisi kaupunkisuunnittelua.

Kirjoittajat ehdottavat toiseksi tehokkaaksi liikenneinvestointien rahoitustavaksi myös kiinteistöverojen kiristämistä.

– Kiinteistöverotus on hyvä tapa käyttää osa liikenneinvestointien synnyttämästä maan ja asuntojen arvonnoususta investointien rahoittamiseen erityisesti kasvukeskuksissa, huomauttaa tutkimusjohtaja Niku Määttänen Etlasta.

Myös yksityistä rahoitusta hyödyntävät ns. elinkaarimallit voivat muistion mukaan olla hyödyllisiä infrastruktuurin rahoituksessa, vaikka vaativatkin huolellista harkintaa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, ETLA, p. 043-824 1660, vesa.vihriala@etla.fi, tutkimusjohtaja Niku Määttänen, ETLA, p. 041-545 6721, niku.maattanen@etla.fi.

Liitteet

ETLA Muistio 70

Liikenneinfrastruktuurin rahoittamiseen tarvitaan uusia välineitä

Lataa