Etlan Timo Seppälä kutsuttu digitalisaation kehitystä pohtivaan kansainväliseen think tank-ryhmään

Kuva: Mikko Raskinen/Aalto yliopisto

Etlan johtava tutkija ja Aalto-yliopiston Professor of Practise Timo Seppälä on kutsuttu yhdysvaltalaisen Johns Hopkins-yliopiston käynnistämään digitaalitaloutta pohtivaan kansainväliseen think tank-ryhmään. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Washingtonissa marraskuun alussa.

Yhdysvaltojen vetäytyminen Tyynenmeren maiden TPP-yhteistyöstä (Trans-Pacific Partnership) jätti aukon myös digitaalitaloutta edistävään kansainväliseen yhteistyöhön. TPP-yhteistyö kannusti ajatukseen rajat ylittävästä datasta, joka puolestaan edistäisi alueellista talouskasvua ja innovaatioita. Yhdysvalloissa yritetään nyt elvyttää digitaalitalouden tutkijayhteistyötä ottamalla mukaan myös EU-maita.

Johns Hopkins-yliopiston transatlanttisten suhteiden keskuksen käynnistämä ohjelma kokoaa yhteen kansainvälisiä asiantuntijoita Aasiasta ja Euroopasta. Tarkoituksena on pohtia, kuinka Euroopan ja Aasian maat voisivat toimia yhteistyössä digitaalitalouden kasvattamiseksi. Ensimmäinen tutkijatapaaminen on Washingtonissa jo 6.-7. marraskuuta, ja seuraavat tapahtumat ovat suunnitteilla keväällä 2018 Tokioon ja syksyllä 2018 Brysseliin.

Ohjelmaan on kutsuttu yhteensä 20 tutkijaa muun muassa Johns Hopkins- ja Stanfordin yliopistosta Yhdysvalloista, Beijing Normal University-yliopistosta Kiinasta, Keion yliopistosta Japanista, Korean yliopistosta sekä Indian Institute of Technology Hyderabad-instituutista Intiasta. Vuoropuheluun halutaan yhdistää yksityisen ja julkisen sektorin tutkijoita, minkä toivotaan edistävän digitaalisten markkinoiden yhteisiä käytäntöjä ja innovaatioita.

– Think tankin toiminnassa on kyse myös isosta oppimisprosessista eli siitä, miten nykydigitalisaatio toteutuu eri maanosissa. Odotan ryhmältä avointa dialogia, josta on hyötyä myös laajemmin tulevaisuuden digiarkkitehtuurien yhtenäistämisessä, sanoo Timo Seppälä.

Ohjelmaryhmän tapaamisilla on useita tavoitteita, kuten selvittää Euroopan ja Aasian digitalouden kasvua ja tulevaisuutta sekä edistää avainsektoreiden digitalisaatiota ja alueiden välistä yhteistyötä. Huomiota pyritään kiinnittämään myös siihen, mitä toimia tarvitaan jatkossa, jotta EU:n ja Aasian-Tyynenmeren maat lähentyisivät toisiaan mm. kilpailupolitiikan suhteen.

 

Lisätietoja: johtava tutkija Timo Seppälä, ETLA p. 046-851 0500, timo.seppala@etla.fi