WEF kilpailukykyvertailu: Suomi 11. sijalla

Suomi on sijalla 11. World Economic Forumin (WEF) tämän vuoden 141 maan kilpailukykyvertailussa. Sekä Suomen sijoitus että maan kilpailukyvyn kokonaispisteet ovat samat kuin viime vuonna. Vertailun kärkikolmikko on Singapore, Yhdysvallat ja Hongkong.

Suomi on sijalla 11. World Eco­no­mic Forumin (WEF) tämän vuoden 141 maan kilpailukykyvertailussa. ►Sekä Suomen sijoitus että maan kilpailukyvyn kokonaispisteet ovat samat kuin viime vuonna.

Vertailun kärkikolmikko on Singapore, Yhdysvallat ja Hongkong. Yhdysvallat putosi kärkisijalta ja Hongkong nousi neljä sijaa pronssille. Kuluvan vuoden kesällä alkanut poliittinen epävakaus Hongkongissa ei ole ehtinyt vaikuttaa näihin tuloksiin.

Alankomaat nousi kaksi sijaa, neljänneksi. Sen saamat pisteet pysyivät samoina kuin viime vuonna. Sijoitusnousu johtui Sveitsin ja Japanin pistemenetyksistä.

Kärkikamppailun suurin häviäjä oli tänä vuonna Saksa, joka putosi neljä sijaa ja päätyi seitsemänneksi. ►Saksa ja Yhdysvallat putosivat sekä sijoituksessaan että saamissaan pisteissä. Yhdysvaltojen pistemenetys oli koko maajoukon toiseksi suurin, tasan kaksi pistettä. Vain Kongon demokraattinen tasavalta menetti enemmän; 2,1 pistettä.

Ruotsi nousi yhden sijan, kahdeksanneksi, vaikka sen pisteet hieman alenivatkin. Tanska on Suomen edellä kymmenentenä. Taiwan nousi tasapisteisiin Suomen kanssa.

Viimevuotiseen verrattuna sijoitustaan paransivat eniten Azerbaidžan (nyt 58., +11 sijaa) ja Vietnam (nyt 67., +10 sijaa). Eniten asemaansa menettivät Intia (nyt 68., –10 sijaa) ja Iran (nyt 99., –10 sijaa).

Kaikkiaan 141 maasta 94 maan pisteet paranivat, 37:n heikkenivät ja 8:n olivat muuttumattomia. Lisäksi nyt oli kaksi uutta maata. Heikommissa maissa oli enemmän nousua ja vahvemmissa laskua. ►Globaalissa kilpailukyvyssä tapahtui siten konvergoitumista.

Lyhyen aikavälin kustannuskilpailukyvyn kanssa enemmän korreloivassa – mutta silti rakenteellista kilpailukykyä mittaavassa – IMD:n 28.5. julkaistussa indeksissä Suomi oli sijalla 15.

Liitteenä tutkija Ville Kaitilan (ETLA) laatima tiivistelmä raportista suomeksi sekä WEF-vertailun Suomi-osio.

TIIVISTELMÄ SUOMEKSI

WEF 2019: FINLAND

Etla on WEF:n kansainvälinen partneri.