EtlaTalks: Brexitin ja Venäjä-pakotteiden vaikutukset Suomeen

Britannian EU-eron uhkakuvia on pohdittu viime aikoina paljon. Mahdollisen brexitin lisäksi negatiivisia vaikutuksia Suomen taloudelle ovat jo tuoneet Venäjälle asetetut talouspakotteet sekä Venäjän omat vastapakotteet. Huomenta Töölöstä on EtlaTalksin syksyn kolmiosainen erikoissarja. Tämä jakso pureutuu brexitin ja Venäjä-pakotteiden vaikutuksiin, kun toimittaja Jari Korkin vieraana on Etlan tutkija Birgitta Berg-Andersson.

Pienenä ja avoimena taloutena Suomi on altis maailman suhdanteiden heittelyille ja näin ollen myös brexitin vaikutukset heijastuvat Suomen talouteen. Brexitin toteutuessa tavaravienti Suomesta Britanniaan vaikeutuu ja hidastuu. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti puu- ja paperiteollisuuteen, jonka vienti Britanniaan on ollut voimakasta.

-Toisaalta, 15 vuotta sitten Suomen vienti Britanniaan oli 10 prosenttia, kun tänä päivänä se on viitisen prosenttia. Eli Brexitin negatiiviset vaikutukset olisivat aiemmin olleet paljon voimakkaammat kuin mitä ne tänä päivänä ovat, muistuttaa Berg-Andersson.

Painetta Suomen viennille ovat asettaneet myös Venäjä-pakotteet. Berg-Anderssonin mukaan EU:n asettamien pakotteiden vaikutus Suomen taloudelle on ollut suhteellisen pieni, mutta Venäjän asettamilla vastapakotteilla on ollut esimerkiksi elintarvikealaan huomattavasti suurempi vaikutus. Vaikutukset heijastuvat laajemminkin, mutta kannattaa muistaa, ettei vienti ole kuitenkaan täysin hiipumassa.

– Vienti Yhdysvaltoihin on vetänyt erittäin hyvin ja myös Aasian-vienti on ollut positiivista. Myöskään Saksan huono taloustilanne ei ole vielä heijastunut Suomen vientiin. Suomen tavaravienti itse asiassa kasvaa 3,5 prosenttia tänä vuonna, toteaa Etlan Berg-Andersson.

EtlaTalks-videosarja tutustuttaa katsojan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoihin ja laitoksessa tehtävään ajankohtaiseen tutkimukseen. Huomenta Töölöstä on kolmiosainen erikoissarjamme syyskaudella 2019. Haastattelut on toteutettu yhteistyössä tunnetun tv-toimittajan Jari Korkin kanssa.

 

Lisätietoja:

suhdanne.fi

Suhdanne 2/2019

Toimialakatsaus 2019: 1