Monet kriisit ovat koetelleet Suomen finanssipolitiikan sääntökehikkoa ja paljastaneet sen toimimattomuuden yllättävissä tilanteissa. Järjestelmää tulisi uudistaa ja sen toimintaa selkiyttää, todetaan tuoreessa Etlan valtioneuvostolle tekemässä tutkimuksessa. Budjettikehyksiin tulisi tutkijoiden mukaan kirjata erikseen toimintatavat normaalisuhdanteessa ja poikkeuksellisessa kriisissä. Sääntökehikon itsenäistä valvontaa tulisi tehostaa ja niiden suhdetta EU-sääntöihin selkeyttää.
Suomen julkisen talouden menokehitystä ja tasapainoa ohjaavat pääsääntöisesti hallitusohjelmassa linjatut tavoitteet sekä EU-maiden julkisen talouden säännöstö ja siihen liittyvä kansallinen säännöstö. Suomessa budjettikehyksistä on nykyhallituksen aikana poikettu järjestelmän uskottavuutta heikentävällä tavalla, eikä menettely ole aikaisemminkaan riittänyt hillitsemään julkisen velkaantumisen kasvua. Finanssipolitiikan sääntökehikon uudelleenarviointi on siis tarpeen.
Keskeinen valtiontalouden kehysjärjestelmän uudistuskohde olisi selkiyttää kehysten toimintaa, jotta ne toimisivat paremmin poikkeuksellisissa kriisitilanteissa. Kriiseihin reagoiminen olisi jaettava kehyksissä normaalien suhdanteiden ja poikkeuksellisten kriisien toimintatapoihin, todetaan tuoreessa Etlan valtioneuvostolle tekemässä tutkimuksessa ”Suomen finanssipolitiikan sääntökehikon toiminta ja kehittämistarpeet”.
Normaalissa suhdannetilanteessa kehyksen joustovaran tulisi riittää suhdannepolitiikan tekemiseen. Poikkeuksellisissa kriiseissä, jollaisia ovat esimerkiksi viime vuosina koetut COVID-19 kriisi ja Venäjän hyökkäyssota, kehyksen käyttö voitaisiin keskeyttää ja sen tasosta voitaisiin poiketa ennalta määritellyllä ja riittävän tiukalla poikkeuslausekkeella. Lausekkeen tulisi esimerkiksi määrittää poikkeusajan valmisteluprosessi suhteessa normaaliin ja sen käyttöön tulisi liittää vaatimus finanssipolitiikan suunnitelmasta, jolla kriisioloista poistutaan.
– Viime vuosien kokemukset osoittavat, että niin valtiontalouden kehyksissä kuin laajemminkin finanssipolitiikan kehikon suunnittelussa on keskeistä varautua nykyistä paremmin myös yllätyksiin. Poikkeukset kehyssääntöön toimivat huonosti järjestelmässä, jonka tarkoituksena on ohjata menopäätöksiä hallituspuolueiden yhdessä sopimalla tavalla. Tärkeä lähtökohta on huolehtia, että valtiontalouden kehys on oikein mitoitettu eli asetettu taso on riittävä hallitusohjelman määrittämään menokokonaisuuteen nähden, toteaa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi.
Tutkimuksessa esitetään myös, että pitkän aikavälin kestävyystarkastelu tulisi ottaa kiinteämmäksi osaksi finanssipolitiikan sääntökehikkoa ja itsenäisen finanssipolitiikan valvonnan roolia kasvattaa. Valtiontalouden kehysjärjestelmässä tulo- ja menopuoli tulisi lähtökohtaisesti pitää erillään: menojen kehitystä ei voisi kompensoida päätösperäisillä tulopuolen toimilla kesken vaalikauden.
Kansallista finanssipolitiikan säännöstöä tarvitaan EU:n säännöstön rinnalla, sillä säännöstöjen tavoitteet ovat erilaisia. Erottelu on kuitenkin perusteltua vain siinä tapauksessa, että kansalliset tavoitteet ovat EU-tason vaatimusten kanssa yhdenmukaisia – tai niitä kireämpiä. Esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan julkisen talouden tavoitteet ovat EU:n vastaavia tiukempia, jolloin kansallisten tavoitteiden noudattaminen takaa myös EU:n velvoitteiden noudattamisen.
– Suomessa nähdään muiden Pohjoismaiden tavoin, että julkisella sektorilla on laaja hyvinvointivastuu. Laaja julkinen sektori merkitsee, että sen rahoitusasemasta on myös pidettävä erityistä huolta. Julkisen sektorin kriisiytyminen johtaa erityisen suuriin kansantaloudellisiin ongelmiin. Suomella on tämän lisäksi myös muita Pohjoismaita epäsuotuisampi väestön ikärakenne, joten näistäkin syistä hyvin toimiville kansallisille finanssipolitiikan säännöille on erityistä tarvetta Suomessa, painottaa Tero Kuusi.
Julkaisun pysyvä osoite on valtioneuvoston julkaisuarkistossa
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900