Etla julkistaa tuoreen kasvuarvionsa 19.9.

Etlan ennusteryhmän päällikkö, tutkimusjohtaja Markku Kotilainen vahvistaa, että Etlakin on nostamassa kuluvan vuoden talouskasvua koskevaa ennustettaan. Maanantaina 21.8. Kauppalehdessä ja Talouselämässä julkaistussa artikkelissa Kotilainen toteaa, että arvio tälle vuodelle nousee reippaasti eli 2,5 – 3 prosentin haarukkaan.

Vielä maaliskuussa Etla arvioi bkt:n kasvavan tänä vuonna 1,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Etla julkistaa syksyn suhdannekatsauksensa tiistaina 19.9. Ei siis vielä 1.9. – kuten Kauppalehden artikkelissa aluksi kirjoitettiin.

Valtiovarainministeriö tuo oman korjatun ennusteensa jo hallituksen budjettiriiheen.

Lue koko Kauppalehden artikkeli: “Talousennusteet kirkastuvat entisestään”.

Lue Matti Virtasen artikkeli 4.8. Talouselämästä tästä.