Rekkaliikenne hiipui maalis-huhtikuussa – pikaennakko kertoo jo nyt Suomen koko talouden tuotannon tipahtaneen koronaviruksen johdosta

Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden keräämä avoin data rekkojen lukumäärästä osoittaa, että Suomen talouden tuotanto on laskenut maalis-huhtikuussa koronaviruspandemian ja sen torjuntatoimien johdosta. Väyläviraston dataa hyödyntävä ennuste ennakoi maaliskuulle 2,4 prosentin laskua ja huhtikuulle 4 prosentin laskua viime vuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna. Talouskehityksen estimoinnin pohjana on käytetty Tilastokeskuksen ja Etlan yhteistyössä kehittämää menetelmää.

Tilastokeskus on viime vuosina panostanut nopeutusmenetelmien kehittämiseen sekä kansainvälisessä että kansallisessa yhteistyössä. Nopeutusmenetelmiä on käytetty onnistuneesti niin liikevaihtokuvaajien tuotannossa kuin koko talouden tuotantoa kuvaavan tuotannon pikaennakon tekemisessä. Molemmissa tilastoissa aineistona on käytetty Tilastokeskuksen yrityksiltä keräämää myyntitietoa, mutta menetelmiä voi hyvin laajentaa käyttämään muita, vielä tätäkin nopeampia aineistoja.

Nyt julkistetun estimoinnin pohjana on käytetty Tilastokeskuksen ja Etlan yhteistyössä kehittämää menetelmää, joka hyödyntää Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden keräämää avointa ns. LAM-dataa. Etlan tutkijan Paolo Fornaron ja Tilastokeskuksen yliaktuaarin Henri Luomarannan kehittämää talouden suhdanteita kuvaavaa menetelmää on sovelletusti käytetty ennustamaan maaliskuun ja huhtikuun 2020 talouskehitystä.

Väyläviraston LAM-dataa hyödyntävä ennuste ennustaa maaliskuulle 2,4 prosenttia ja huhtikuulle 4,0 prosenttia laskua edellisvuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna.

Kuva 1 näyttää Tuotannon suhdannekuvaajan (TSK) ja LAM-tietojen mukaisen rekkojen lukumäärän välisen korrelaation, mikä historiallisesti on ollut merkittävä. Ennusteessa on käytetty Uudellamaalla sijaitsevien LAM-mittauspisteiden tietoja.

Kuva 1 Tuotannon suhdannekuvaajan (TSK) ja LAM-tietojen rekkojen lukumäärän välinen korrelaatio

Tämän ennakon tuotantomenetelmä perustuu sovelletusti Fornaron ja Luomarannan kehittämään menetelmään. Pohjatietona käytetään Väyläviraston julkaisemia Liikenteen automaattisia mittaustietoja, joiden avulla voidaan mitata relevantin liikenteen vilkkautta ja täten arvioida talouden kehitystä. Koko tuotantomenetelmää on kuvattu tarkemmin Empirical Economicsin julkaisemassa artikkelissa.

– Huomioitavaa on, että tässä käytetty menetelmä on kevennetty versio menetelmästämme ja että tulokset täten saattavat vaihdella. Kuitenkin tuotannon suhdannekuvaajan ja LAM-tietojen mukaisen rekkojen lukumäärän välinen korrelaatio on ollut merkittävä, sanoo Etlan Paolo Fornaro.

Tilastokeskus julkaisee seuraavan yritysten myyntitietoihin perustuvan pikaestimaatin 21.4. LAM-tietoihin perustuva ennuste voidaan tuottaa pikaestimaattia nopeammin koska tiedot ovat avoimesti saatavilla ja ne päivittyvät jatkuvasti. Ennuste ei ole Tilastokeskuksen virallinen julkistus, mutta se vastaa poikkeustilan synnyttämään tietotarpeeseen nopeammin kuin virallisesti tuotetut tiedot.

LAM-tietoihin perustuva ennuste julkaistaan tarvittaessa säännöllisesti poikkeustilan aikana. Tiedot on julkaistu ja julkaistaan jatkossa sekä Tilastokeskuksen että Etlan kotisivuilla.

LUE LISÄÄ: Empirical Economics: Nowcasting Finnish real economic activity: a machine learning approach

Tieto ja Trendit-blogi