Keskustelua tekoälystä on käyty Suomessa voimakkaasti jo viimeisen viiden vuoden ajan. Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin tuoreimmassa jaksossa tuodaan realismia tekoälykeskusteluun konkreettisten esimerkkien kautta ja pohditaan esimerkiksi tekoälyn mahdollisuuksia ja sitä, voiko tekoäly alkaa kehittää itse itseään. Etlasta mukana keskustelemassa on johtava tutkija Timo Seppälä.
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin 26. tammikuuta julkaistussa toisessa jaksossa keskustellaan tekoälystä, joka on ollut vuoden 2018 jälkeen teknologia-alan kovimpien odotusten kohteena. Tekoälyn on luvattu muun muassa ratkaisevan yritysten ja yhteiskuntien liiketoiminnallisia ongelmia. Tekoälystä myös usein puhutaan ilman ymmärrystä, mistä oikeastaan puhutaan.
Tuoreessa ”Mihin tekoäly ja sen supervoimat pystyvät?” -jaksossa avataankin tekoälyä konkreettisten esimerkkien kautta ja pohditaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Jaksossa vieraina ovat tekoälyprofessori Teemu Roos ja Johanna Småros, yksi Relexin perustajista.
Etlasta jaksossa on mukana johtava tutkija Timo Seppälä, jonka tutkimukset ovat käsitelleet laajasti tekoälyä. Hän on tarkastellut esimerkiksi tekoälysovellusten ja pääomarahoitusten välistä yhteyttä terveydenhuollossa sekä uuden sukupolven tekoälyalustoja, kuten Google Mapsia.
– Tekoälystä on keskusteltu Suomessa viimeiset viisi vuotta hyvin hypemäisesti. Yrityksille annettiinkin hypen myötä käyttöön kasa työkaluja, joilla ne pystyisivät ottamaan tekoälyn kokeiluun. Vasta viimeisen vuoden aikana yritykset ovat pystyneet tunnistamaan, minkälainen data tai algoritmi sopii halutun tekoälyn käyttötapaukseen. Tätä kautta on vasta realisoitunut, miten tekoälyä oikein pystyy yrityksissä hyödyntämään, toteaa Seppälä podcastissa.
Jaksossa keskustelijat esittävät konkreettisia tekoälyn hyödyntämistapoja sekä pohtivat, voiko tekoäly alkaa kehittää itse itseään ja ottaa näin ylivallan ihmisestä. Lisäksi keskustellaan, miksi tekoäly ei oikein tunnu kiinnostavan suuria yleisöjä ja miksi tekoälyn laajempi hyödyntäminen sakkaa.
– Jos algoritmi antaa virheellisen suosituksen esimerkiksi seuraavaksi katseltavasta videosta, ei sillä ole rahallista merkitystä katsojalle. Mutta tällaisella algoritmilla voikin olla kymmenen miljoonan euron suorat seuraamukset kyseiselle yritykselle. Tämä on yksi sellainen tekijä, joka hidastaa riskialttiiden teknologioiden käyttöönottoa muissa kuin alustatalouden yrityksissä, kommentoi Etlan Seppälä jakson aikana.
Alustatalouden faktat ja myytit on Aalto-yliopiston podcast, jossa keskustellaan alustalouden mysteereistä ja toimintamekanismeista. Podcastin toisella tuotantokaudella Etla on mukana yhteistyökumppanina. Podcastissa tavataan vaihtuvia ja kiinnostavia vieraita ja sukelletaan syvemmälle alustatalouden faktoihin ja myytteihin. Juontajana toimii sarjayrittäjä William von der Pahlen, jota kirittävät vuorotellen Etlan Timo Seppälä ja Aalto-yliopiston professori Robin Gustafsson.
Tervetuloa alustatalouden asiantuntijoiden pöytään!
Alustatalouden faktat ja myytit -podcast liittyy Etlan pitkäaikaiseen BRIE-ETLA 2019–2022 -yhteistyöhankkeeseen. Hanke keskittyy tarkastelemaan uusien ja tulevien informaatioteknologioiden vaikutuksia yrityksiin ja yhteiskuntaan. Päätavoitteena on selvittää, miten uusien teknologioiden käyttöönotto sekä digitaalisten alustojen hyödyntäminen muuttavat liiketoimintaa, teollisuutta ja työtä. Hanke pyrkii myös tarjoamaan asianmukaisia liiketaloudellisia, lainsäädännöllisiä ja yhteiskunnallisia ratkaisuja.
Podcast on tuotettu osana Aalto-yliopiston Politiikkatoimet alustataloudessa -tutkimushanketta, jota rahoittaa Business Finland.
Mihin tekoäly ja sen supervoimat pystyvät? Kuuntele jakso täältä.
The hype has eclipsed the limitations of third wave artificial intelligence (Etla Column 5.12.2019)
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900