Hallituksen esitysluonnos oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 ikävuoteen on käynyt lausuntokierroksella ja lain on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2021. Kampanjointi uudistusta vastaan käy kuitenkin edelleen voimakkaana eikä oppivelvollisuuden laajennuksen toteutuminen ole vielä lainkaan selvää.
Oppivelvollisuusiän nostamisen vastustuksen taustalla on tyypillisesti huoli sen aiheuttamista kustannuksista. Uudistuksen kriitikot ovat esittäneet, että resurssit pitäisi pikemminkin kohdentaa varhaiseen puuttumiseen tai yksilöllistettyyn tukeen.
Taloustieteilijän on helppo yhtyä vaatimukseen siitä, että julkisia varoja tulisi käyttää tehokkaasti. Investoinnin hyödyllisyyttä ei voida kuitenkaan arvioida vain sen fiskaalisten kustannusten perusteella vaan huomiota pitää kiinnittää myös siihen, mitä hyötyä toimenpiteellä arvioidaan julkiselle sektorille koituvan.
Oppivelvollisuuden pidentämistä koskevissa laskelmissa vastakkain pitäisi näin ollen olla uudistuksen kustannukset sekä odotetut tuotot. Lisäksi arvioinnissa pitää ottaa huomioon vielä vähintäänkin toimenpiteen sosiaaliset vaikutukset sekä keinot saavuttaa tavoite vaihtoehtoisilla keinoilla.
Ottaen huomioon sen, miten kiivaana oppivelvollisuusiän laajentamista koskeva keskustelu on viime vuosina käynyt, on oikeastaan hämmentävää huomata, että aiheesta ei ole tehty varsinaista kustannus-hyötyanalyysiä. Kustannuksia on kyllä laskettu monen tahon toimesta ja useaan kertaan. Hyödyistä on sen sijaan olemassa tietääkseni vain yksi arvio, joka esitettiin Talouspolitiikan arviointineuvostolle pari vuotta sitten tekemässämme taustaraportissa.
Taustaraporttimme pyrki täydentämään kustannuslaskelmiin perustuvaa keskustelua pohtimalla myös uudistuksen mahdollisia hyötyjä. Oppivelvollisuuden laajentamisen mahdollisista vaikutuksista oli liikkeellä hyvin pessimistisiä kantoja, joita kuvattiin mm. lausahduksilla ”ei kannettu vesi kaivossa pysy” tai ”pakko ei motivoi”. Kävimme raportissa läpi kansainvälistä tutkimusnäyttöä oppivelvollisuusiän nostamisen vaikutuksista ja toteutimme myös tilastollisen analyysin suomalaisella aineistolla. Raportti tarjoaa vahvaa näyttöä siitä, että oppivelvollisuuden laajentaminen nostaisi nuorten koulutustasoa sekä myöhempää menestystä työmarkkinoilla.
Taustaraportissa arvioimme, että oppivelvollisuuden laajentaminen voisi olla pitkällä aikavälillä fiskaalisesti neutraali toimenpide. Sen lisäksi, että nämä laskelmat perustuivat varsin varovaisiin oletuksiin laajennuksen mahdollisista hyödyistä, keskittyivät ne yksinomaan työmarkkinavaikutusten kautta kertyviin hyötyihin (kasvaviin verotuloihin ja aleneviin tulonsiirtoihin). Raportin jälkeen on kertynyt entisestään tutkimusnäyttöä siitä, että oppivelvollisuuden laajentaminen vaikuttaisi positiivisesti julkiseen talouteen myös esimerkiksi vähentyvän rikollisuuden sekä parantuvan kansanterveyden kautta. Onkin todennäköistä, että uudistuksen fiskaaliset hyödyt olisivat merkittävästi Talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportissa arvioitua suuremmat, mahdollisesti jopa moninkertaiset.
Siitäkin huolimatta, että uudistuksen hyötyjä on todennäköisesti aliarvioitu huomattavasti enemmän kuin siitä aiheutuvia kustannuksia, niin kohdistui lausuntojen kritiikki jälleen useimmiten nimenomaan kustannusarvioihin. Monissa lausunnoissa toivottiin lisää panostuksia erityisesti opetusresursseihin ja tukipalveluihin.
On ehdottomasti toivottavaa, että uudistusta resursoidaan riittävästi. Resursoinnissa on tärkeää ottaa huomioon muun muassa se, että oppivelvollisuusiän laajentaminen toisi onnistuessaan koulutuksen piiriin sellaisia nuoria, joilla on keskimääräistä enemmän haasteita ja erityistä tarvetta laadukkaille opetusresursseille ja monipuoliselle tuelle. Se miten nuoret lisääntyvästä opiskelusta hyötyvät, onkin myös pitkälti kiinni siitä, onko koulutuksessa käytettävissä riittävät resurssit.
Kokonaiskuva saatavilla olevista laskelmista ja tutkimusnäytöstä viittaa selvästi siihen, että oppivelvollisuusiän nostaminen maksaa itsensä takaisin julkiselle sektorille. On kuitenkin tärkeää todeta myös se, että uudistuksen toteuttaminen voisi olla järkevää ja tarpeellista siinäkin tapauksessa, että se ei olisi nettovaikutukseltaan täysin fiskaalisesti neutraali. Suurimpia hyötyjiä oppivelvollisuuden laajennuksesta olisivat joka tapauksessa sen kohteena olevat nuoret itse; erityisesti se haavoittuvassa asemassa olevien nuorten joukko, joiden opintojen jatkumiseen uudistus vaikuttaisi.
Oppivelvollisuusiän nostamista vastustavat esittävät usein, että vastaavat resurssit auttaisivat nostamaan koulutus- ja osaamistasoa paremmin jollakin vaihtoehtoisella tavalla käytettynä. Vaatimus tuntuu perustuvan oletukseen, että jokin yksittäinen varhaisen puuttumisen toimi tai yksilöllistetty tuki voisi ratkaista ongelman kuin taikaiskusta. Tutkimusnäyttöä vaihtoehtoisten toimien vaikuttavuudesta ei keskusteluissa ole juurikaan tarjolla. Usein jopa se on epäselvää, mitä nämä toimet tarkemmin ottaen pitäisivät sisällään.
Opiskelut keskeytetään hyvin monenlaisista syistä johtuen ja näin myös tarvitaan useita erilaisia toimenpiteitä, joilla keskeyttämiseen voidaan puuttua. Nuoret ovat myös tutkitusti lyhytnäköisiä minkä vuoksi he voivat painottaa päätöksenteossa lyhyen välin epämukavuutta ja antaa vähemmän painoarvoa koulutuksen tuleville hyödyille. Toisin sanoen ilman laajennettua oppivelvollisuutta nuori voi keskeyttää opinnot, koska tänään ei vaan huvita. Tätä meidän ei yhteiskuntana pitäisi sallia.
Onkin aivan kohtuutonta, että laitamme alaikäiset nuoret tekemään näin isoja valintoja. Nuorten ei tulisi sallia keskeyttää opintoja sellaisessa vaiheessa, jossa heidän osaamisensa ei vielä ole riittävää työelämässä ja yhteiskunnassa pärjäämiseen. Oppivelvollisuusiän laajentaminen on toimenpide, jonka toteuttamatta jättämiseen meille ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Hallituksen esitys sisälsi oppivelvollisuuden laajentamisen lisäksi ehdotuksen siitä, että toisen asteen maksuttomuutta jatkettaisiin vielä oppivelvollisuuden päättymisen jälkeenkin aina 21 ikävuoteen asti. Ehdotusta kritisoitiin kovasti monissa lausunnoissa ja ko. edun poistaminen nähtiin oivana keinoa laskea uudistuksen aiheuttamia kustannuksia. Alla joitakin syitä sille, miksi en voi olla samoilla linjoilla ko. kritiikin kanssa.
Sinällään on jo erittäin harmillista, että laajennettua oppivelvollisuutta ei syystä tai toisesta ole päätetty ulottaa 19- vuotiaisiin vaan se loppuu lähes kaikilla nuorilla kesken toisen asteen tutkinnon suorittamisen. Olisi aivan järjetöntä, että kesken tutkinnon suorittamisen velvollisuuden loppumisen lisäksi, myös koulutuksen kustannuksia siirrettäisiin nuoren maksettavaksi. Kynnystä jatkaa koulutuksessa valmistumiseen saakka ei todellakaan tulisi nostaa vaan kaikin mahdollisin keinoin madaltaa.
On myös hyvin kummallista, miten vihamielisesti oppimateriaalista aiheutuviin kustannuksiin usein suhtaudutaan. Niitä pidetään julkisten varojen suoranaisena tuhlauksena. Kyse on kuitenkin oppimisen kannalta olennaisesta välineestä, jonka hankkimista pidetään kouluissa välttämättömänä.
On kuitenkin harmi, että näiden menojen arvioinnin yhteydessä ei ole lainkaan pohdittu vaihtoehtoisia hankintatapoja. Esimerkiksi oppimateriaaleihin käytettyjen varojen, jos minkä luulisi riippuvan toteutustavasta. Haasteita varmasti on, mutta mahdollisuus mielekkäisiin säästöihin tuntuu ilmeiseltä.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900