Miksi Suomessa tehdään liian vähän työtä?

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti työajoista sekä lyhyen että pitkän aikavälin näkökulmasta. Liikenneministeri Sanna Marin ehdotti, että töitä tehtäisiin vain neljänä päivänä viikossa ja kuutena tuntina päivässä. Vaikka ehdotukset työajan merkittävästä lyhentämisestä lyhyellä aikavälillä ovat täysin epärealistisia, ei ole mitenkään itsestään selvää, että taloudessa tehtävän työn määrän lisääntyminen olisi tärkeää tai edes lisäisi kansalaisten hyvinvointia.

Talousteoriassa yleensä oletetaan, että ihmiset haluavat korvauksen työn vuoksi menetetystä vapaa-ajasta ja kotitaloustyön mahdollisuudesta. Kun tuottavuuden kasvu on mahdollistanut lisääntyvän aineellisen hyvinvoinnin annetulla työpanoksen määrällä, kaikissa yhteiskunnissa on vuotuinen ja myös elinikäinen työaika pienentynyt vuosikymmenten mittaan. Kansantaloudessa kulutusmahdollisuuksien kasvu on määräytynyt ja määräytyy jatkossakin olennaiselta osin työn tuottavuuden perusteella, ei työtuntien määrän perusteella (Kuva 1).

Tästä huolimatta taloudessa tehtävän markkinatyön määrä voi olla liian vähäinen hyvinvoinnin kannalta.

Kuva 1: BKT asukasta kohden ja sen osatekijät Suomessa. Lähde: Tilastokeskus.

Ensimmäinen, ilmeinen, työn riittämättömyyden ongelma on, että osa ihmisistä on vastentahtoisesti työttömänä tai joutuu tekemään pienemmän määrän työtä kuin haluaisi. Työttömyysasteiden suuret vaihtelut maiden välillä ja eri ajankohtina kertovat kuitenkin siitä, että vastentahtoisen työttömyyden määrä ei ole vakio vaan siihen voidaan vaikuttaa. Rakenteellista työttömyyttä vähentävät seikat, jotka tekevät sekä työpaikkojen luomisesta yrityksille houkuttelevampaa (korkeampi tuottavuus, alhaisemmat työvoimakustannukset) että työn vastaanottamisesta ilman töitä oleville kannattavampaa (esim. kireämmät työttömyysturvan ehdot).

Toiseksi, tehdyn työn määrään vaikuttaa verotus ja ansiosidonnaiset tulonsiirrot. Verotuksen ja ansiosidonnaisten tulonsiirtojen vuoksi työntekijä saa pitää vain osan ansiotyöstä saatavista tuloista. Tämä tarkoittaa, että verotus ja sosiaaliturva suosivat voimakkaasti vapaa-aikaa (sekä kotitaloustyötä) suhteessa ansiotyöhön. Tämä tarkoittaa, että teemme todennäköisesti vähemmän ansiotyötä kuin mitä olisi koko yhteiskuntaa ajatellen optimaalista. Ihmiset eivät ota huomioon, että joltakin osin jokainen veroeuro tuottaa hyötyä veronmaksajalle.

Kolmas syy olla huolissaan työpanoksen riittävyydestä liittyy julkisen sektorin rahoitukseen. Kaikissa maissa julkisen sektorin rahoitus perustuu merkittävältä osin työtulojen verotukseen.

Suuri työpanos on tärkeä erityisesti Suomen ja muiden Pohjoismaiden kaltaisissa maissa, joissa arvostetaan suuren julkisen sektorin tuottamia palveluita ja tulonsiirtoina toteutuvia turvaverkkoja. Siltä osin kuin työpanosta voidaan lisätä niiden henkilöiden kohdalla, jotka joko työttömyyden tai työvoiman ulkopuolella olemisen takia tarvitsevat verovaroin rahoitettuja tulonsiirtoja, kuten työttömyysturvaa, toimentulotukea tai asumistukea, hyöty tulee kahta kautta. Tällaisten henkilöiden työhön osallistuminen sekä lisää verotuloja että vähentää julkisia menoja. Toisaalta kaikkein tuottavimpien, korkeapalkkaisimpien työntekijöiden työpanoksen lisäys tuo eniten lisää verotuloja työtuntia kohden.

Työpanoksen lisäyksellä on myös pidemmän päälle julkisen sektorin rahoituksen kannalta suurempi merkitys kuin yksityisen sektorin tuottavuuden kasvulla. Tämä johtuu siitä, että vaikka tuottavuuden nousu johtaa suurempiin palkkoihin ja pääomakorvauksiin ja siten lisää veropohjaa, suuremmat palkat johtavat myös suurempiin julkisiin menoihin.

Tämä toteutuu yhtäältä julkisen sektorin työntekijöiden palkkojen nousun kautta; eri sektoreilla työskentelevien samanlaista työtä tekevien henkilöiden palkat eivät voi eriytyä toisistaan tavattomasti yhteisillä työmarkkinoilla. Toisaalta monet tulonsiirrot ovat joko eksplisiittisesti tai käytännössä sidottu ansiotason kehitykseen, eikä tuottavuuden lisäys vähennä esim. työttömyysturvaan oikeutettujen lukumäärää.

Yksi tapa ilmaista työpanoksen merkitys Suomen kaltaisessa maassa on sanoa, että Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen edellyttää sitä, että työkykyiset ihmiset osallistuvat markkinatyöhön laajasti ja sellaisella panoksella, etteivät itse tarvitse (ainakaan paljon) tulonsiirtoja. Suomi on onnistunut tässä suhteessa selvästi heikoiten Pohjoismaista ja tämän vuoksi Suomella on selvästi suurimmat vaikeudet rahoittaa julkista sektoria. Suomessa tehdään liian vähän työtä yhteiskunnan näkökulmasta.

Työn määrä taloudessa ei ole mikään vakio, vaan siihen voidaan vaikuttaa päätöksin. Työajan pidentämisen tai lyhentämisen vaikutus työllisyyteen riippuu olennaisesti siitä, kuinka työajan muutokset vaikuttavat työvoimakustannuksiin ja työn tuottavuuteen. Työajan lyhentäminen esitetään usein ratkaisuksi työllisyyden nostamiseen, mutta tämä keino ei tepsi. Työajan lyhentämisen vaikutus työllisyyteen riippuu ennen muuta siitä, miten kannattavaa on työllistää. Jos työajan lyhentämisen yhteydessä kuukausiansioita ei leikata siten, että tuntiansiot pysyvät ennallaan, työpaikkoja syntyy vähemmän ja tuhoutuu enemmän kuin aiemmin. Suomi tarvitsee työn määrää lisääviä toimenpiteitä sekä poliittisilta päättäjiltä että työmarkkinajärjestöiltä.

Kirjoitus perustuu Vesa Vihriälän kanssa kirjoittamaani raporttiin (Kauhanen ja Vihriälä, 2016).

 

Viitteet:

Kauhanen, A. ja Vihriälä, V. (2016). Työn määrä: Miksi suomessa pitäisi tehdä enemmän työtä? : ETLA Raportit – Reports 50. Helsinki.