Mika Maliranta Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusprofessoriksi

Etlan pitkäaikainen tutkimusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Mika Maliranta siirtyy Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) palvelukseen. KKV ryhtyy kehittämään kilpailu- ja kuluttajapolitiikan vaikuttavuuden arviointia ja vahvistaa organisaatiotaan.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa vuodesta 1991 työskennellyt Mika Maliranta (s. 1968) aloittaa kevään 2019 aikana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

– Tulin ensimmäisen kerran Etlaan liki 28 vuotta sitten. Sen jälkeen olen tullut vielä kaksi kertaa uudestaan ja ollut Etlassa yhteensä reilut 20 vuotta. Kun kuulin uudesta tutkimusprofessorin tehtävästä ja KKV:n suunnitelmista ryhtyä kehittämään kilpailu- ja kuluttajapolitiikan vaikuttavuuden arviointia, tuli tunne, että nyt on sopiva hetki lähteä kolmannen kerran, tekemään jotain puoliksi uutta ja puoliksi tuttua, hän sanoo.

Maliranta muistuttaa, että pääosa hänen tutkimustyöstään on käsitellyt tuottavuuden ja talouden kasvua tavalla, jossa on ollut vahva kytkös kilpailuun ja markkinoiden toimintaan.

– On innoittava tilaisuus saada jatkaa näiden teemojen äärellä. Suomi on noussut lähelle globaalia teknologista eturintamaa, jossa kilpailupolitiikalla on aiempaa merkittävämpi rooli talouspolitiikan strategiassa. Toisaalta teknologinen murros näyttää nyt olevan sen luonteista, että se asettaa kilpailu- ja kuluttajapolitiikalle ratkottavaksi kovempia haasteita kuin koskaan. Uhattuna on itse kilpailukin, kun voittaja uhkaa viedä kaikki markkinaosuudet.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kiittää Mika Malirannan mittavaa työpanosta Etlan tutkimustyössä. Maliranta on toiminut Etlan tutkimusjohtajana vuodesta 2009 lähtien ja vetänyt nykyistä ”Kasvu, kansainvälinen kauppa ja kilpailu” -tutkimusohjelmaa.

– Mikan vankka asiantuntemus, dynaamisuus ja taito selittää asiat ymmärrettävästi ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Etlalle erityisesti pyrkiessämme ymmärtämään tuottavuuteen ja markkinoiden toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja välittämään tätä koskevaa tietoa. Samalla kun toivotamme Mikalle parhainta menestystä jatkossa, jäämme kaipaamaan hänen panostaan ja energiaansa Etlan tutkimustyössä, Kangasharju toteaa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on aloittanut prosessin tehtävän täyttämiseksi kevään aikana.

KKV TIEDOTTAA

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Mika Maliranta, ETLA, p. 050-369 8054, mika.maliranta@etla.fi

Toimitusjohtaja Aki Kangasharju, ETLA, p. 050-583 8573, aki.kangasharju@etla.fi