Etla kehittää ennustetyötään: robottiekonomisti mukaan ennustetiimiin

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on käynnistänyt talousennusteiden kehittämiseksi uudenlaisen yhteistyön startup-yhtiö Robonomistin kanssa. Robonomist tuo Etlan kuukausittaiseen Suhdannenäkymät-raporttiin jatkossa data-analytiikkaa ja automatisointia, eli suhdannetyöhön liittyy mukaan robottiekonomisti – osana tiimiä.

Robonomist Oy on helmikuussa 2019 perustettu data-analytiikkaan ja asiantuntijatyön automatisointiin keskittynyt yritys, joka rakentaa ohjelmistorobotteja tuottamaan tietoa päätöksenteon tueksi ja automatisoimaan asi antuntijatehtäviä. Robotit ovat kevyitä, pilvessä eläviä algoritmeja, joiden tehtävinä on esimerkiksi datan haku ja siivoaminen. Robotit osaavat siirtää lopputuloksen helposti esitettävään muotoon ja luoda jatkuvasti päivittyviä asiakirjoja.

– Pilvi- ja julkaisuteknologia on kehittynyt siihen pisteeseen, että täysin räätälöityjen, dataa hyödyntävien robottien toimittaminen on mahdollista kohtuullisella vaivalla ja pienin kustannuksin. Tulevaisuudessa asiantuntijatyön räätälöity automatisointi tuleekin kasvattamaan työn tuottavuutta merkittävästi, sanovat Robonomistin perustajat Juha Itkonen ja Otto Laosmaa.

Juha Itkonen on aiemmin työskennellyt mm. Suomen Pankissa talouden ennustamisen ja digitalisaation parissa sekä kehittänyt tilasto- ja tietojärjestelmiä. Otto Laosmaa puolestaan on työskennellyt data-analyytikkona Bisnodella riski- ja ennustemallinnuksen parissa.

Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus toivoo robottiekonomistin parhaimmillaan vapauttavan asiantuntijatyötä rutiininomaisesta datahausta analysointiin ja datan jalostamiseen ennusteeksi.

– Ensisijainen tarkoitus on käyttää ekonomistin työpanosta mahdollisimman fiksusti, korostaa Etlan Markku Lehmus.

Etla hyödyntää robottiekonomistia aluksi kokeiluluontoisesti kuukausittain ilmestyvän maksullisen Suhdannenäkymät-raportin laadinnassa.

 Lisätietoja:

Ennustepäällikkö Markku Lehmus, ETLA, p. 044-549 8455, markku.lehmus@etla.fi

Juha Itkonen, Robonomist Oy, 040-7313576, juha@robonomist.com
Otto Laosmaa, Robonomist Oy, 0400-609014, otto@robonomist.com

Artikkelikuvassa (vasemmalta): Markku Lehmus/ETLA, Juha Itkonen/Robonomist sekä Otto Laosmaa/Robonomist.