Eläkeuudistus Barrin tapaan

Suomen eläkejärjestelmää arvioinut professori Nicholas Barr teki useita mielenkiintoisia parannusehdotuksia1. Ne voi tiivistää neljäksi pääkohdaksi. Ensinnäkin, eläkkeen noston lykkäämisestä pitäisi palkita toisin kuin nykyjärjestelmässä. Nykyisin käytössä oleva superkarttuma ei suurenna jo kertynyttä eläkettä. Toiseksi, järjestelmään pitäisi lisätä joustoa. Koko eläkkeen sijasta pitäisi olla mahdollista nostaa osa (25 %, 50 % tai 75 %) siitä. Nostamaton osa kasvaisi korkoa, jolloin kuukausieläke olisi myöhemmin suurempi. Kolmanneksi, eläkkeitä ja eläkesääntöjä olisi tarkasteltava sekä parisuhteessa elävien että yksinasuvien kannalta. Neljänneksi, eläkkeelle pitäisi jäädä myöhemmin ja alimpien eläkeikien pitäisi muuttua elinajan odotteen muuttuessa.

Eläkesääntöjen sallima joustavuus on tärkeää siksi, että ihmisten olosuhteet ja heidän toiveensa ja tavoitteensa vaihtelevat suuresti. Monet eivät halua jäädä eläkkeelle heti kun voisivat, koska he pitävät tekemästään työstä, tai haluavat lisäansioita. Myös kuukausieläkkeen kasvattaminen voisi olla syy lykätä eläkkeen nostamisen aloittamista.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen eläkkeelle jäänti on mahdollista ajoittaa aiempaa joustavammin, mikä on hyvä asia. Eläkkeen noston lykkäämistä ei kuitenkaan aina hyvitetä reilulla tavalla. Itse asiassa pelkkää lykkäämistä hyvitetään nykyisin vasta iästä 68 alkaen. Siitä lähtien eläke kasvaa 0,4 % jokaista lykkäyskuukautta kohden. Ikävälillä 63 – 67 hyvitys tulee korkean karttumaprosentin muodossa, ja edellyttää siis työnteon jatkamista. Superkarttuma tuottaa suuren hyvityksen niille, joiden ansiot ovat iästä 63 alkaen aiemmin kertyneeseen eläkeoikeuteen verrattuna suuret, ja pienen hyvityksen niille, joiden tilanne on päinvastainen. Jos työntekoa ei jatka, lykkäämistä ei hyvitetä lainkaan.

Barr ehdottaa, että jo kertyneen eläkeoikeuden pääoma-arvo säilyisi eläkkeen nostoa lykättäessä. Ikävuoteen 63 mennessä karttunut eläke voisi kasvaa esimerkiksi 0,4 % jokaista lykkäyskuukautta kohden (tarkka luku pitäisi laskea kuolintodennäköisyyksien ja korko-oletusten avulla), eli lähes 5 %, jos eläkkeen nostoa viivästäisi vuodella. Lykkäysvuoden aikana tehty ansiotyö kartuttaisi eläkettä lisää, mutta karttumaprosentti olisi nykyistä 4,5 prosentin superkarttumaa pienempi.

Kun Barr puhuu joustavuuden lisäämistä, hän ei tarkoita varhaista eläköitymistä, vaan valintoja täyden vanhuuseläkeiän jälkeen. Kun vanhuuseläkkeen alaikäraja on saavutettu, kertyneeseen eläkeoikeuteen pitäisi voida suhtautua vähän samaan tapaan kuin omalla pankkitilillä olevaan rahaan, eli eläkettä pitäisi voida nostaa täyttä kuukausieläkettä vähemmän. Nostamatta jätetty summa kasvaisi korkoa edellä kuvatun lykkäyshyvityksen muodossa. Täysi kuukausieläke olisi ikään kuin eläketilin kuukausinostolle asetettu katto. Kattoa ei saisi ylittää, mutta sen alla voisi varallisuuden käyttöä ajoittaa nykyistä vapaammin.

Barrin osittaiseen eläkkeennostoon ehdottamat valintamahdollisuudet, 25 %, 50 % tai 75 %, ovat samat kuin Ruotsin eläkejärjestelmässä. Siellä osittaista nostomahdollisuutta käytetään suhteellisen vähän. Se ei kuitenkaan osoita jouston tarpeettomuutta. Asiallinen korvaus eläkkeen osittaisnostosta tai noston lykkäämisestä loisi merkittäviä lisämahdollisuuksia vanhuusajan taloussuunnitteluun. Niku Määttänen ja Tarmo Valkonen pohtivat raportissa Asunnot eläkkeiksi?2 asuntovarallisuuden muuttamista lisäeläkkeeksi. Se voisi tapahtua esimerkiksi niin, että asunto vaihdettaisiin pienempään 63-vuotiaana, hintaerolla elettäisiin vuosi tai useampia, ja eläkettä alettaisiin nostaa vasta sen jälkeen. Lykkäyskorotukset olisivat silloin kasvattaneet kuukausieläkettä, ja kulutusmahdollisuudet olisivat lisääntyneet koko loppuelämän ajaksi.

Parisuhteessa elävien ja yksinasuvien eläkkeitä pohtiessaan Barr suosittaa jälleen lisää valintamahdollisuuksia. Yksinasuvaan verrattuna pariskunta nauttii monista skaalaeduista kulutuksessaan, esimerkiksi kodinkoneiden hankinnassa ja lehtitilauksissa. Leskeksi jäävät menettävät nämä edut. Eläkkeelle jäätäessä pariskunnat voisivat halutessaan jakaa eläkeoikeutensa niin, että puolison kuollessa toinen saisi enemmän kuin puolet pariskunnan kokonaiseläketulosta. Tällöin leski pystyisi paremmin pitämään kulutustasoaan yllä. Halutessaan pariskunnat voisivat myös sopia, että eron yhteydessä eläkeoikeudet jaettaisiin tasan. Tällaiset valinnanmahdollisuudet eivät rasittaisi eläkejärjestelmän taloutta; niissä vain jaettaisiin normaalisti kertyneitä eläkeoikeuksia nykyisestä poikkeavalla tavalla. Nämä ehdotukset vaatisivat perusteellista tutkimusta tuekseen, kuten Barr itsekin toteaa.

Ja lopuksi: elinikien pitenemisen vuoksi eläkkeelle pitäisi jäädä myöhemmin. Kustannussyistä valinta on tehtävä korkeamman eläkeiän tai pienempien kuukausieläkkeiden välillä, ja Barr kannattaa ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka Suomen eläkejärjestelmä on Barrin mukaan kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa, eikä päätöksiä tarvitse tehdä hätiköidysti, hän ei arviota esitellessään antanut kovin paljoa aikaa reagoida piteneviin elinikiin ja muihin väestömuutoksiin: “any solution that does not include later retirement over the medium term will fail”.

1Barr, Nicholas (2013): The pension system in Finland: Adequacy, sustainability and system design. Evaluation of the Finnish pension system / Part 1, Finnish Centre for Pensions.

2Määttänen, Niku ja Valkonen, Tarmo (2013): Asunnot eläkkeiksi? ETLA Raportit No 5.