Startup-yritysten rooli kansantaloudessa?
Tutkimusryhmä: Yritysten uudistuminen Tutkimus alkoi: 2016 Tutkimus päättyi: 2017 Tutkimusta sponsoroi: Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) -säätiö
Startup-yritysten rooli kansantaloudessa?

Startup-yritysten rooli kansantaloudessa?

Hankkeessa tutkitaan yrittäjien ja heidän perustamisensa yritysten eli startupien määrää, laatua ja kansantaloudellista merkitystä.

Vaikka vanhat, vakiintuneet ja jo isoiksi kasvaneet yritykset ovatkin Suomen kansantalouden kulmakivi, startupit ovat rakennemuutosten kautta tapahtuvan pitkän aikavälin talouskasvun syöte. Suomessa startup-innostus on jatkunut jo vuosikymmenen. Silti ei ole kunnollista tietoa niiden merkityksestä, koska yrittäjiä ja heidän yrityksiään ei ole tunnistettu kattavasti. Tässä hankkeessa puutetta korjataan sekä ainutlaatuisen uuden omistaja-työntekijä-työantaja-aineiston että uusien kyselyaineiston avulla.

Etlan kumppaneina hankkeessa on Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus. Hanke toteutetaan yhdessä Kilpailu, innovaatio ja tuottavuus -ohjelman kanssa.