Etla ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, joskin lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin, mutta ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Tuoreen talousennusteen, kevään Suhdanteen, lukuja käytiin läpi tiistaina 26.3. Etlan verkkolivelähetyksessä, jonka myös Helsingin Sanomat välitti suorana katsojille.
Vuoden ensimmäinen Etlan talousennuste, kevään 2024 Suhdanne, julkaistiin tiistaina 26. maaliskuuta. Luvut ja arviot esiteltiin runsaslukuislle yleisölle aamun suorassa Teams-webinaarissa, joka käynnistyi Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun talouspolittisella katsauksella. Tämän jälkeen ennustepäällikkö Päivi Puonti kävi läpi Etlan tuoreen ennusteen.
Kangasharju esitti, että hallituksen noin neljän miljardin euron investointiohjelmaa pitäisi nykyisessä taloustilanteessa pienentää tai siitä pitäisi luopua kokonaan.
– Julkisessa taloudessa hyvät uutiset ovat vähissä, ja hallitus etsii lisäsäästöjä kevään kehysriihessä. Tulisi kuitenkin huomata, että investointipaketin tuottonäkymä on niin heikko, että siitä luopuminen vähentäisi velanoton tarvetta, totesi Kangasharju.
Etlan ennusteessa muistutetaan, että hallitus on toteuttamassa runsaan kolmen miljardin euron edestä sopeutusohjelman toimia ennustejaksolla 2024-2026. Samaan aikaan monet menot, kuten infrainvestoinnit, kasvavat. Etlan mukaan investointiohjelma kasvattaa alijäämää lähes yhtä paljon kuin hallituksen kolmen miljardin euron sopeutusohjelma säästää.
Esimerkkinä heikkotuottoisista investoinneista Kangasharju mainitsi Turun tunnin junan, jolle investointilaskelmat eivät osoita järkeviä tuottoja.
Verkkolivelähetyksen lopussa otettiin tuttuun tapaan ”kysymysvartti” eli tutkijat vastasivat ”livenä” yleisön kysymyksiin. Yleisöä kiinnostivat mm. eri ennustelaitosten toisistaan poikkeavat arviot talouskasvusta.
Suhdanteen julkistustilaisuudessa verkossa esitettyihin yleisökysymyksiin olivat vastaamassa Kangasharjun ja Puontin lisäksi kaikki Etlan ennusteryhmän tutkijat eli Birgitta Berg-Andersson, Ville Kaitila, Sakari Lähdemäki ja Jaakko Rahko. Tilaisuuden veti viestintäjohtaja Tytti Sulander.
Etlan ennuste tiivistettynä:
Etlan ennusteryhmä yhteiskuvassa: tutkimusharjoittelija Jaakko Rahko (vas.), tutkija Sakari Lähdemäki, ennustepäällikkö Päivi Puonti sekä tutkijat Ville Kaitila ja Birgitta Berg-Andersson.
Etlan verkkolivelähetys välitettiin tällä kertaa suorana myös Helsingin Sanomien hs.fi-sivuston kautta laajemmalle yleisölle. Tallenne tilaisuudesta on katsottavissa myös Hesarin verkossa.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900