Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoiden laaja aineistotutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa The Geneva Risk and Insurance Review -tiedelehdessä. Tutkimus osoittaa, että koronapandemian ensimmäinen aalto nosti riskipohjaisten henkivakuutusten kysyntää Suomessa 20 prosenttia. Vahvimmin riskiin reagoivat korkeasti koulutetut ja ne, joiden vakuutusturvassa oli eniten vajetta.
Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropposen, tutkimusjohtaja Tero Kuusen ja Senior Fellow -tutkija Tarmo Valkosen tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa The Geneva Risk and Insurance Review -aikakauslehdessä. Lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että koronapandemian ensimmäinen aalto lisäsi merkittävästi vapaaehtoisten riskihenkivakuutusten kysyntää. Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla uusien henkivakuutusten määrä kasvoi 20 prosenttia ja keskimääräinen vakuutuskorvaussumma 16 prosenttia verrattuna vuosien 2018–2019 vastaavaan ajanjaksoon.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten 21–60-vuotiaiden suomalaisten henkivakuutuskäyttäytyminen muuttui pandemian aiheuttaman kuolleisuusriskin kasvaessa. Tarkastelun kohteena olivat määräaikaiset riskihenkivakuutukset, jotka tarjoavat turvaa perheenhuoltajan ennenaikaisen kuoleman varalta ilman säästämis- tai sijoitusosaa. Henkivakuutusten määrän lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin myös, mitkä ihmisryhmät muuttivat eniten vakuutuskäyttäytymistään koronapandemian seurauksena.
– Tutkimuksen keskeinen havainto on se, että odottamaton shokki saa ihmiset pohtimaan vakuutusturvansa riittävyyttä ja toimimaan oikeaan suuntaan. Vakuutuksen tarjoaman suojan näkökulmasta kiinnostavaa on se, että reaktio oli voimakkainta niillä, joilla vakuutusvaje oli suurinta; samoin myös heillä, joilla oli korkea koulutus. Pienituloisten kotitalouksien heikompi reaktio muistuttaa siitä, että taloudelliset rajoitteet voivat estää vakuutusturvan mukauttamisen silloin, kun riski kasvaa, sanoo Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropponen.
Tutkimus toteutettiin yhdistämällä suomalaisten vakuutusyhtiöiden yksilötason vakuutusmyyntitiedot Tilastokeskuksen koko väestön kattaviin hallinnollisiin rekisteriaineistoihin. Aineisto kattaa noin kaksi kolmasosaa Suomen riskipohjaisesta henkivakuutusmarkkinasta vuosina 2018–2020. Tutkimusta rahoitti Finanssiala ry.
Lue myös:
The Effects of COVID-19 Pandemic on (New) Life Insurances
Kuusi Tero, Ropponen Olli & Valkonen Tarmo: More Aware, but Still Halfway There – Life Insurance Response to COVID-19 in Finland (The Geneva Risk and Insurance Review (2026). https://doi.org/10.1057/s10713-026-00118-6).
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900