Pitäisikö ensi vuonnakin elvyttää?

Pääministeri Sanna Marinin mukaan talouden elvytystä on jatkettava vielä ainakin ensi vuonna. Europarlamentaarikko Ville Niinistö puolestaan on suositellut elvytyksen jatkamista jopa 3–4 vuotta. Mielipiteitä ei kannattaisi kuitenkaan vielä lukita, sillä varmuuden vuoksi elvyttäminen tarkoittaa verorahojen tuhlaamista, kestävyysvajeen pahentamista ja viennin kilpailukyvyn heikentämistä.

Poliitikot nojaavat Vihriälän työryhmän synkkään näkemykseen talouden kehityksestä. Alle prosentin kasvu ensi vuonna tarkoittaisi sitä, että Suomen talous jäisi lähes tulkoon tämän kevään sulkutoimien tasolle, eikä kasvu käynnistyisi kunnolla vielä ensi vuonnakaan. Alijäämää pienentäviin julkisen talouden sopeutustoimiin pitäisi tämän näkemyksen mukaisesti ryhtyä vasta vuonna 2023.

Näkymä on liian pessimistinen. Tällä hetkellä ei näytä siltä, että ulkomaankaupan hiljeneminen olisi niin voimakasta, että se kumoaisi täysin kotitalouksien kulutuksen kasvun, jonka rajoitustoimien purkaminen on saamassa aikaan. Huomattavasti todennäköisempää on, että kasvu käynnistyy jo tänä vuonna, mikä vaikuttaa voimakkaasti ensi vuoden elvytystarpeeseen. Etlan kasvuennuste ensi vuodelle on 4 prosenttia ja Suomen Pankin 3 prosenttia.

Julkisen talouden alijäämä jatkuu varmuudella ensi vuonna – ilman uusia elvytystoimiakin. Alijäämä tosin pienenee automaattisesti, kun lomautukset loppuvat ja talouskasvu käynnistyy. Työttömyys- ja muut menot vähenevät ja verotulot lisääntyvät. Siinä mielessä julkinen sektori tukee taloutta ensi vuonna kuluvaa vuotta vähemmän, eli yhdellä tavalla ajateltuna elvytys jatkuu, mutta pienenee.

Suomi elää alijäämäisellä julkisella taloudella vielä pitkään. Meillä on ollut alijäämää jo vuodesta 2009, vaikka viime vuosina onkin nautittu nousukaudesta. Alijäämästä on tullut rakenteellista, mikä tarkoittaa velan euromääräistä lisääntymistä, vaikka suhdanne on täysin normaali. Ilman talouden rakenteiden uudistamista rakenteellinen alijäämä vain kasvaa tulevaisuudessa, koska ikärakenteen vanheneminen lisää niin paljon menoja.

Tässä mielessä elvytys on varmaankin jatkumassa koko vuosikymmenen.

Varsinainen elvytys ei kuitenkaan selitä koko alijäämän kehitystä, vaan osa siitä selittyy automaattisesti matalasuhdanteessa kasvavilla työttömyys- ja muilla menoilla sekä verotulojen vähenemisellä.

Varsinaiseksi elvytykseksi kutsutaan erillistä päätöstä vaativia menolisäyksiä ja veroperusteiden höllentämistä. Ne lisäävät alijäämää suhteessa siihen, minkä verran sitä automaattisesti muutoin kussakin suhdannetilanteessa kertyisi.

Näitä päätöksiä on valtiovarainministeriön mukaan tehty tänä vuonna noin seitsemän miljardin euron edestä. Lisäksi velkaa voi kasvattaa vastuiden laukeaminen yli kymmenen miljardin euron takausvaltuuksista ja pääomituksista.

Suomen varsinainen elvytys tänä vuonna on yhteensä jopa 21 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä on EU-maista neljänneksi eniten (EU Independent Fiscal Institutions 2020).

Elvytyksen jatkamista haluavien täytyy uskoa voimakkaaseen ja pitkäaikaiseen vientimarkkinoiden romahdukseen tai siihen, että kotimaassa ihmiset eivät uskallakaan palata ravintoloihin.

Kumpikaan näistä ei tue kuitenkaan laaja-alaista menojen lisäämistä kaikilla hallinnonaloilla vaan kohdennettua täsmäelvytystä. Vientiyritykset tarvitsevat joko kriisitukea siihen asti, kunnes korona väistyy vientimarkkinoilta, tai sitten hintakilpailukykyä parantavia toimia viennin lisäämiseksi.

Tällöin kotimaan markkinoiden tukemisessa kannattaisi harkita kulutusta lisäävää arvonlisäveron alennusta määräaikaisesti – sekä ilmoitusta siitä, milloin vero uudelleen nousee. Tällaisesta politiikasta on Saksassa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä niin hyviä tuloksia, että siellä päätettiin tehdä samansuuntainen elvytys myös tälle vuodelle.

Jos rajoitusten purkaminen Suomessa ja vientimaissamme jatkuu nykyiseen tapaan, kysyntä palautuu. Niin kotimainen kulutus, investoinnit kuin vientikin alkavat kasvaa. Tässä tapauksessa ei enää pidä – eikä saa – elvyttää, sillä rahalle ei saada vastinetta ja kestävyysvaje pahenee. Turha elvytys myös ylläpitää kustannustasoa, joka heikentää jo muutoinkin heikkenevää vientimme kilpailukykyä.

 

Viite

EU Independent Fiscal Institutions (2020). European Fiscal Monitor: Special Update, June 2020.