Onko korkeakoulutuksen maksuttomuus arvo sinänsä, kysyttiin Ykkösaamussa.

Ylen Radio Yhden Ykkösaamussa jatkettiin maanantaina 22.5. keskustelua lukukausimaksuista. Etlan tutkimusjohtajan Niku Määttäsen mielestä korkeakoulujen lukukausimaksuja voi perustella monestakin näkökulmasta. Tärkein on huoli korkeakoulujen rahoituksesta.

– Syy siihen, miksi otimme lukukausimaksut esiin Vesa Vihriälän kanssa tänä keväänä, liittyy Suomessa laajasti kannettuun huoleen korkeakoulujen rahoitustilanteesta. Hallitus on selvästi linjanut, ettei verotusta haluta kiristää. Tätä taustaa vasten ei kovin montaa vaihtoehtoa ole, jos halutaan jostain kaivaa lisää rahaa korkeakouluille, Määttänen selvitti.

Sosiologian professori Jani Erola Turun yliopistosta epäili lukukausimaksujen hyötyjä ja pohti mahdollisia haittoja eli sitä, kasvaako vanhempien tulojen merkitys lapsen myöhemmässä koulutuksessa. Erolan mielestä korkeakoulutuksessa kyse on yksilön tai yhteiskunnan investoinnista.

Ylen Ykkösaamussa Niku Määttänen totesi, että julkinen keskustelu lukukausimaksuista on ollut myös hyödyllistä, koska esitettyihin ongelmiin voidaan miettiä ja esittää ratkaisuja.

– Otimme jo muistiossamme hyvin vakavasti huolen siitä, voiko vähävaraisen perheen lapsi mennä yliopistoon, ja yritimme miettiä myös ratkaisuja. Jos korkeakoulutettu opiskelija ei myöhemmin pääsekään kohtuullisille ansioille, hänen ei tarvitsisi myöhemmin lyhentää opintolainaansa. Tämä olisi vähävaraisten kannalta jopa turvallisempi lainajärjestelmä kuin nykyinen, Määttänen sanoi.

Määttänen myös korosti, että lukukausimaksut eivät vähentäisi korkeakoulujen opiskelijamäärää vaan maksujen avulla voitaisiin päinvastoin lisätä yliopistojen kokonaisresursseja yksityisen rahoituksen turvin. Myös lisäpanostukset varhaiskasvatukseen olisivat tehokkaampi tapa tukea sosiaalista liikkuvuutta, hän pohti.

Ykkösaamun keskustelu päättyi pohdintaan siitä, onko korkeakoulutuksen maksuttomuus arvo sinänsä. Samaan lopputulokseen kun voidaan päästä myös erilaisilla järjestelmillä.

Iso osa ekonomisteja kannatti lukukausimaksujen käyttöönottoa muun muassa Taloustieteellisen yhdistyksen viime viikolla järjestämässä lukukausimaksukeskustelussa. Tilaisuudessa esiintyivät Etlasta Niku Määttänen sekä koulutuspolitiikkaan erikoistunut tutkija Hanna Virtanen. Professori Markus Jäntti (VATT/HY) ilmoitti vastustavansa lukukausimaksuja.

Lukukausimaksuseminaarin osallistujat: Hannu Karhunen, Hanna Virtanen, Niku Määttänen ja Markus Jäntti (takana).

Kuuntele koko keskustelu Ylen Radio 1:n Ykkösaamusta, kohdasta 24:00 alkaen.

Lue myös Etlan Niku Määttäsen ja Vesa Vihriälän muistio “Kolme keinoa turvata tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus”.

Etlan Niku Määttäsen ja Vesa Vihriälän kolumni “Lukukausimaksut – vielä kerran”.

Taloustieteellisen Yhdistyksen seminaari korkeakoulujen lukukausimaksuista – linkki seminaariaineistoon.