“Suomalaisyritysten t&k-apatia on Nokia-harhaa”

Keskustelu suomalaisten t&k-investointien romahtamisesta ja tuotekehityksen rapautumisesta on häirinnyt Etlan tutkimusjohtaja Mika Malirantaa jo jonkin aikaa. Aktiivisena twiittaajana hän on pohdiskellut aihetta myös twitter-viesteissään.

Talouselämä-lehti kysyi Malirannalta asiasta tarkemmin keskiviikkona 24.5. ja Maliranta aloitti muistuttamalla viime vuosikymmenen lopun shokista, joka kohdistui nimenomaan Nokian johtamaan elektroniikkateollisuuteen. Henkilötyövuosissa mitattu suomalainen t&k-toiminta onkin laskenut huippuvuosista parikymmentä prosenttiyksikköä.

Maliranta piirsi kuitenkin Tilastokeskuksen kokoamien tietojen pohjalta yllä olevaan kuvioon myös keltaisen viivan. Se jättää huomiotta Nokia-vetoisen elektroniikkateollisuuden. Näin Suomen yleisestä t&k-asenteesta syntyy aivan toisenlainen näkemys.

– Yleisesti ottaen ei voi siis väittää, että suomalaiset yritykset olisivat lakanneet kehittämästä, Mika Maliranta arvioi Talouselämälle.

Tutkimusta ja tuotekehitystä lisänneiden toimialojen joukossa on Malirannan mukaan useita mielenkiintoisia toimialoja, kuten ohjelmistopalvelut. Puheet suomalaisyritysten yleisestä tutkimus- ja kehityshaluttomuudesta onkin hänen mielestään syytä lopettaa – vaikka Malirantakin korostaa lopuksi olevansa huolissaan julkisten t&k-panosten leikkauksista.

Lue koko Talouselämän artikkeli tästä.

Seuraa Mika Malirantaa twitterissä: @Maliranta