Suomen teollisuustuotannon määrä jäi toukokuussa vain neljä prosenttia vuoden takaista alemmaksi. Kaikissa muissa EU-maissa tilanne oli huonompi. Suomen tavaravienti on kuitenkin koronakeväänä lähtenyt laskuun, samalla kun teollisuuden uudet tilaukset ja kokonaistyöllisyys ovat alkaneet heikentyä. Tiedot käyvät ilmi Etlan elokuun Kuukausiraportista, joka on tutkimuslaitoksen kuukausittain päivittämä suhdanneraportti tilaajille. Etla julkaisee Kuukausiraportin nyt poikkeuksellisesti maksutta ladattavaksi.
Suomen teollisuustuotanto on tänä keväänä koronan kolhiessa ollut Euroopan himmeitä valopilkkuja. Toukokuussa teollisuustuotannon määrä oli vain neljä prosenttia alempi kuin vuotta aiemmin. Muissa EU-maissa tilanne on ollut selvästi huonompi: laskua kertyi koko EU:ssa 21 prosenttia, autoteollisuusvaltaisessa Slovakiassa jopa reilusti yli 30 prosenttia. Kemianteollisuus sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuus olivat Suomessa maalis-toukokuussa selvässä kasvussa vuoden takaiseen. Heikoimmin kehittyivät elintarvikkeiden, kulkuneuvojen sekä kone- ja metallituoteteollisuuden tuotanto.
Suomen tavaravienti on kuitenkin lähtenyt maailmankaupan tavoin laskuun. Tavaraviennin määrä aleni selvästi huhti-toukokuussa: kausitasoitettuna viennin määrä oli lähes 11 prosenttia pienempi kuin helmi-maaliskuussa, vaikka helmikuun lukuja heikensi metsäteollisuuden lakko. Viennin heikkous oli keväällä laaja-alaista, käy ilmi tänään julkaistusta Etlan Kuukausiraportista (Kuukausiraportti 8/2020).
Myös uusien tilausten arvo Suomen teollisuudessa on heikentynyt – toukokuussa laskua oli 28 prosenttia vuoden takaisesta. Paperi- ja kemianteollisuudessa miinusta kertyi 30 prosenttia, metalliteollisuudessa noin puolet tästä. Paperiteollisuudessa tilausten trendi alitti jo vuoden 2009 heikoimman tason.
Palvelualoilla tuotannon menetykset ovat olleet yleisesti suurempia kuin teollisuudessa. Maalis-toukokuussa tuotannon kausitasoitettu määrä oli majoitus- ja ravitsemisalalla 57 prosenttia pienempi kuin joulu-helmikuussa. Samoin heikkenivät mm. kuljetus ja varastointi (-20%), matkatoimistot (-74%), radio- ja tv-toiminta (-19%) sekä niiden ohjelmatuotanto (-35%) sekä mainostoiminta (-22%). Sen sijaan vähittäiskauppa on keskimäärin pärjännyt verrattain hyvin, ja henkilöautojen ensirekisteröinnit toipuivat koronakuopasta heinäkuussa.
Euroopan komission keräämät maakohtaiset luottamusindikaattorit elpyivät hieman lisää heinäkuussa – heikoimmillaan indikaattorit kävivät huhtikuussa ja yleisindeksi kävi samalla tasolla kuin finanssikriisissä vuonna 2009.
– On kuitenkin mahdollista, että kun COVID 19 -virus nostaa uudelleen päätään, useissa EU-maissa nähdään elo-syyskuussa luottamuksen paranemisen pysähtyminen tai jopa hienoinen heikkeneminen. Epävarmuutta aiheuttavat koronaviruksen lisäksi myös maailman talouskehityksen jyrkkä hidastuminen, velkaantuminen laajemminkin sekä Brexit, arvioi Etlan tutkija Ville Kaitila.
Etlan Kuukausiraportti on maksullinen julkaisu, joka tulkitsee tärkeimmät talousluvut sekä kertoo kuukausittain päivitetyn talouden tilan ja lähikuukausien suunnan. 11 kertaa vuodessa julkaistava Kuukausiraportti täydentää Etlan kahdesti vuodessa julkaistavaa laajaa Suhdanne-ennustetta sekä kahdesti vuodessa julkaistavaa toimialakohtaista ennustetta.
Aiemmin Kuukausiraportti tunnettiin nimellä Suhdannenäkymät. Julkaisu sai keväällä 2020 uuden nimen lisäksi myös päivitetyn selkeän ulkoasun ja uudistetut verkkosivut. Kuukausiraportin julkaisusta vastaa Etlan ennusteryhmä. Ennustepäällikkö Markku Lehmus pitää tärkeänä, että Etla päivittää näkemyksensä Suomen ja maailman talouskehityksestä riittävän tiuhaan tahtiin, muutostenkin ollessa nopeita.
– Erityisesti tänä keväänä koronapandemia on aiheuttanut rajuja heilahteluja niin Suomen kuin maailmantalouteen. Kuukausiraportti tarjoaa nyt entistä paremman päivitetyn tilannekatsauksen Suomen talouskehityksen muutoksista ja lähikuukausien suunnasta. Olemme halunneet tarjota informaatiota normaalia tiheämmässä tahdissa myös päätöksenteon tueksi, Lehmus toteaa.
Elokuun maksutta saatavilla oleva Kuukausiraportti on ladattavissa tämän tiedotteen liitteenä PDF-tiedostona.
Lisätietoja Kuukausiraportista ja tilausohjeet löytyvät osoitteesta https://www.etla.fi/kuukausiraportti/tilaa/
Kuukausiraportin vuosikerran hinta on 500 euroa (kestotilaus). Hintoihin ei lisätä arvonlisäveroa. Tilaushintaan sisältyy myös kalvopaketti sekä kuusi kertaa vuodessa järjestettävä kokousseminaari.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900