Työviikon lyhentäminen ei suojaa tekoälyn vaikutuksilta

Tekoälyn tuottavuushyötyjä kannattaa tavoitella uudistamalla työtä ja vahvistamalla osaamista. Työajan lyhentäminen lähinnä kiihdyttäisi työpaikkojen tuhoa, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Antti Kauhanen.

Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessa ”Pelko tekoälyn aiheuttamasta massa­työttömyydestä ajaa maailmalla etsimään ratkaisuja” esitettiin työviikon lyhentämistä ratkaisuksi tekoälyn työmarkkinavaikutuksiin.

Ajatus perustuu oletukseen, että työtä on tulevaisuudessa vähemmän ja jäljelle jäävä työ kannattaa jakaa useammalle.

Tutkimusnäyttö ei tue tätä päättelyä.

Tekoälyn vaikutukset työllisyyteen ovat toistaiseksi olleet vähäisiä, eikä teknologian nopeakaan kehitys tarkoita äkillistä työmarkkinamurrosta.

Tekoälyn hyödyntäminen edellyttää työtapojen ja organisaatioiden uudistamista, mikä vie aikaa. Tekoäly korvaa tehtäviä, mutta myös täydentää ihmistyötä, parantaa tuottavuutta ja synnyttää uusia tehtäviä. Automatisoituvien tehtävien määrä ei siten kerro työllisyyden kokonaismuutoksesta.

Työajan lyhentäminen ei puolestaan luo työpaikkoja vain siksi, että kukin tekee vähemmän töitä. Työn määrä ei ole vakio. Työpaikkojen syntyminen ja säilyminen riippuvat työllistämisen kannattavuudesta.

Työajan lyhentäminen kuukausipalkkaa alentamatta nostaa tuntikustannuksia. Jos tuottavuus ei kasva vastaavasti, työllistämisen kannattavuus heikkenee: työpaikkoja syntyy vähemmän ja niitä häviää enemmän.

Tutkimusnäyttö tästä on vankkaa.

Tekoälyn tuottavuushyötyjä kannattaa tavoitella uudistamalla työtä ja vahvistamalla osaamista.

Työajan lyhentäminen lähinnä kiihdyttäisi työpaikkojen tuhoa.

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla 4.-5.11.2026