Teknologinen kehitys sekä tuhoaa että luo työtä

Robotiikan ja keinoälyn kehityksen merkityksestä työmarkkinoilla oli useita sessioita tämän vuoden American Economic Associationin kokouksessa. Julkisessa keskustelussa on usein esillä kaksi ääripäätä: toiset uskovat teknologisen kehityksen johtavan massatyöttömyyteen tai palkkojen merkittävään laskuun, kun taas toiset uskovat kehityksen mukanaan tuoman tuottavuuden kasvun takaavan runsaasti hyväpalkkaisia työpaikkoja. Minun tulkintani näistä sessioista on, että ekonomistit keskimäärin ovat sitä mieltä, että kumpikaan äärinäkemyksistä ei ole hyvä kuvaus siitä mitä tulee tapahtumaan.

Parhaan viitekehyksen näiden kysymysten tarkastelemiseen tarjoavat Daron Acemoglun ja Pascual Restrepon esittelemät paperit. Heidän perusajatuksensa on, että tuotanto edellyttää erilaisten tehtävien yhdistelemistä. Esimerkiksi auton tuottamiseen vaaditaan mm. tuotekehitystä, useita erilaisia valmistuksen vaiheita, materiaalien hankintaa ja tuotantoprosessin kehittämistä. Yksittäiset tehtävät voivat olla luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan tehdä joko ihmisen tai koneen avulla. Teknologian kehittymisen eräs ilmentymä onkin se, että yhä useammat tehtävät ovat automatisoitavissa.

Automaation kehittymisellä on kahdenlaisia vaikutuksia työn kysyntään. Ensinnäkin, se suoraan vähentää työn kysyntää koneen syrjäyttäessä ihmisen tietyistä tehtävistä. Toiseksi, se nostaa tuottavuutta, mikä puolestaan nostaa työvoiman kysyntää muissa tehtävissä. On hyvin mahdollista, että syrjäytysvaikutus on merkittävämpi, jolloin teknologinen kehitys todellakin heikentää työllisyyttä.

Teknologisella kehityksellä on kuitenkin toinenkin puoli: automaation lisäksi syntyy myös uusien ihmisen suorittamia tehtäviä. Tämä tarkoittaa sitä, että teknologian kehittyessä osa tehtävistä katoaa kokonaan (niitä ei siis tee kone eikä ihminen) ja samaan aikaan syntyy aivan uusia tehtäviä. Näiden uusien tehtävien synty saattaa lisätä työvoiman kysyntää.

Teknologinen kehitys siis sekä tuhoaa että luo työtä. Vaikutukset työmarkkinoihin riippuvat pitkälti siitä, kumpi näistä vaikutuksista on voimakkaampi.

On hyvin mahdollista että teknologia kehittyy tasapainoisesti. Toisin sanoen, työllisyys tai työn tulo-osuus ei vähänkään pidemmällä aikavälillä muutu, vaikka teknologisen kehityksen syrjäytysvaikutus olisikin aluksi merkittävämpi. Tämä johtuu siitä, että taloudelliset kannustimet kehittää uusia ihmisen suorittamia tehtäviä kasvavat, kun koneet syrjäyttävät ihmisiä jostain tehtävistä.

Teknologisen kehityksen suunta ei siis määräydy jostakin talouden ulkopuolelta, vaan taloudelliset seikat vaikuttavat siihen merkittävästi.

On kuitenkin mahdollista, että teknologiaa kehittävät investoivat liikaa ihmistä syrjäyttävien teknologioiden kehittämiseen. Jos esimerkiksi työmarkkinoilla on kitkoja, saattaa teknologinen kehitys suuntautua liiaksi työtä tuhoavaan suuntaan.

Minkälaista sitten politiikan tulisi olla? Oma arvioni on. että Acemoglun ja Restrepon mallista tulee hyvin todennäköisesti se keskeisin malli, jonka avulla ekonomistit pohtivat teknologisen kehityksen vaikutuksia työmarkkinoilla. Tulevaisuudessa mallin avulla voidaan tutkia myös sitä, miten politiikalla pitäisi vastata teknologisen kehityksen luomiin haasteisiin. Tällä hetkellä tämä kysymys jää vielä avoimeksi. On kuitenkin selvää, että politiikkatoimenpiteitä mietittäessä  tulee kiinnittää huomiota ihmistyötä syrjäyttävän ja uutta ihmistyötä luovan teknologisen kehityksen väliseen suhteeseen. Esimerkiksi työmarkkinakitkat saattavat tarkoittaa sitä, että t&k rahoitusta tulisi suunnata enemmän ihmistyötä luoviin innovaatioihin.

Teknologinen kehitys sekä tuhoaa että luo uutta työtä. Näiden kehityskulkujen suhteellinen voimakkuus ratkaisee uusien teknologien vaikutukset työmarkkinoilla.