Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ulkomaankaupan suhteellisen edun ja erikoistumisen rakennetta ja määräytymistä lähinnä tuotantopanosten näkökulmasta. Tutkimuksessa rakennetaan 217 teollisuuden toimialalle kuusiluokkainen jaottelu sen mukaan, kuinka pääoma-, työvoima- ja osaamisintensiivistä niiden tuotanto on. Osaamista arvioidaan keskipalkan ja t&k-menojen avulla. Luokittelua sovelletaan EU-maiden, muiden OECD-maiden sekä Kiinan, Taiwanin ja Hongkongin Balassa-indeksin mukaisen suhteellisen edun ja Lafay-indeksin mukaisen nettovientierikoistumisen tarkasteluun HS-luokittelun 4-numerotasolla. Tulosten mukaan Suomen suhteellinen etu on yhtäältä hyvin osaamisintensiivisissä tuotteissa sekä toisaalta vähemmän osaamisintensiivisissä mutta pääomaintensiivisissä tuotteissa. Nettoviennin osalta erikoistuminen on sen sijaan nimenomaan jälkimmäisessä luokassa. Suomi on kuitenkin vuosina 1996-2006 siirtynyt voimakkaasti kohti osaamisintensiivisempää erikoistumista. Suomen suhteellisen edun ja erikoistumisen panosintensiivisyys on muista maista samankaltaisin Ruotsin ja Itävallan kanssa. Muihin maihin verrattuna Suomen suhteellinen etu on keskittynyt hyvin vähäiseen määrään tuotteita.
