Kansantalous 2028 pohjautuu kirjoittajien kahteen aiempaan julkaisuun: Kansantalous 2017 ja Kansantalous 2021.
Kuten aiemmissakin kirjoissa kansantalouden kehitystä pohditaan pitkän aikavälin näkökulmasta.
Talouden kasvun ja rakennemuutoksen ymmärtäminen on kirjan keskeinen teema. Tarkasteluhorisontti ulottuu 25 vuotta eteenpäin.Suomen kansantalous ja koko yhteiskunta ovat käyneet läpi muutoksen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa menneestä. Suomen kansainvälispoliittinen asema muuttui, Suomi tuli EU:n ja EMUn jäseneksi ja talouden rakenne muuttui sekä globalisaation että kotimaisten politiikkapäätösten seurauksena.
Suomi on menestynyt uudessa toimintaympäristössä suhteellisen hyvin. Talous on siirtynyt teknologiavetoiseen kasvuun, Suomen mallista on tullut esikuva kansainvälisissä vertailuissa. On alettu puhua Suomen mallista tai Suomen ihmeestä.
Mutta miten talouden ja yhteiskunnan kehitys jatkuu? Yhteiskuntamalli ja talouden toimintatapa muuttuivat 1990-luvulla eikä menneeseen ole paluuta. Vaikka muutos oli suuri, se ei ole millään muotoa ohi. Uuden ainekset ovat vielä muotoutumassa.
Miten hyvinvointivaltio muuttuu?
Menestyykö Suomi kansainvälisessä vero- ja järjestelmäkilpailussa?
Miten sopeudumme nopeasti vanhentuvaan väestöön ja pienentyvään työvoimaan?
Onko hyväksi arvioitu kansainvälinen kilpailukyky kestävää?
Säilyttääkö Suomi asemansa johtavana tieto- ja viestintäteknologian tuottajana?
Mikä on Suomen osa tulevassa kansainvälisessä työnjaossa?Millainen on Suomi vuonna 2028?
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900