Näkymiä Suomen bioteknologia-alalle – Katso Teams-webinaarin tallenne

Bioteknologia-ala on noussut merkittäväksi osaksi Suomen kansantaloutta. Ala tuottaa jo yli seitsemän miljardin euron vuosittaisen liikevaihdon ja työllistää yli 19 000 ihmistä, todetaan 9. syyskuuta julkaistussa Etla-raportissa. TT-säätiön rahoittaman tutkimuksen tuloksia esiteltiin Etlan järjestämässä webinaarissa. Tilaisuuden tallenne ja esitysten diat ovat nyt katsottavissa myös jälkikäteen.

Tilaisuuden avasi Etlan tutkimusjohtaja KTT Jyrki Ali-Yrkkö, joka esitteli tuoreen raportin tuloksia. Ali-Yrkkö kertoi, että Suomessa toimii jo yli 800 bioteknologiaa päätoimisesti harjoittavaa yritystä, jotka tuottavat yhteensä 7,1 miljardin euron liikevaihdon, ja työllistävät runsaat 19 400 henkilöä. Kasvuhakuisuudesta huolimatta yritykset nimeävät keskeisiksi kasvun haasteiksi viranomaislupien, jakelukanavien ja rahoituksen saatavuuden.

– Perinteisen bioteknologian rinnalle on viime vuosina noussut myös moderni bioteknologia, joka perustuu molekyylibiologian nopeaan kehitykseen ja avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi lääketieteen, kemian ja elintarviketeollisuuden parissa. Vuonna 2023 Suomessa toimi 124 modernin bioteknologian yritystä. Ne työllistivät lähes 2 800 ihmistä ja tuottivat 220 miljoonan euron arvonlisän kansantalouteen. Modernin bioteknologian alan kasvupotentiaali on huomattava, sillä peräti 76 prosenttia alan yrityksistä kertoo olevansa erittäin kasvuhakuisia, Ali-Yrkkö toteaa.

Lopuksi myös webinaariyleisö otettiin mukaan keskusteluun, ja Ali-Yrkkö vastasi yleisön esittämiin kysymyksiin.

Etlan viestintäjohtaja Tytti Sulander toimi tilaisuuden juontajana. Voit katsoa tallenteen ylintä kuvaa klikkaamalla tai suoraan YouTube-kanavaltamme.

Esityskalvot löydät tämän artikkelin liitteenä.

Lue lisää tiedotteesta

Liitteet

Esityskalvot "Suomen bioteknologia-ala –Tilannekuva, kasvu ja kasvun haasteet"

Lataa