Löysästä yhteiskuntasopimuksesta voi tulla uudistusten lisäjarru, kirjoittaa Vesa Vihriälä Suomen Kuvalehdessä 24.4. julkaistussa puheenvuorossa.
“Juha Sipilä on liputtanut yhteiskuntasopimuksen puolesta. Tarkoitus on saada kaikki yhteiskunnan keskeiset vaikuttajatahot, ennen kaikkea työmarkkinajärjestöt, puhaltamaan samaan hiileen, jotta Suomi pääsisi uuteen nousuun. Tämä on hieno tavoite.
Yhteiskuntasopimuksella on merkitystä vain, jos sen sisältö vastaa talouden vaatimuksia. Ne ovat valitettavan kovia ja yksipuolisia.
Jos Suomessa tuotanto, työllisyys ja investoinnit ovat vuodesta toiseen kilpailijamaita heikompia, syynä on, että investoinnit ja työllistäminen Suomessa eivät ole kovin houkutteleva vaihtoehto.
USEAT TARVITTAVAT muutokset ovat monien työntekijöiden välittömien intressien vastaisia.
Kilpailukyvyn palauttamiseksi reaaliansiot eivät voi nousta moneen vuoteen. Edes palkkamaltti ei tuo nopeaa kilpailukyvyn parannusta. Pitäisi lisäksi joko alentaa työnantajamaksuja tai pidentää työaikaa ansioita muuttamatta.
Palkanmuodostuksessa vientialojen pitäisi määritellä taso ja yritys- ja yksilötason joustavuuden lisääntyä. Työllistämisen riskejä pitäisi vähentää esimerkiksi irtisanomissuojaa heikentämällä. Rakennetyöttömyyden vähentämiseksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa pitäisi lyhentää.
Jotta yritykset voivat luottaa saavansa osaavaa ja kustannuksiltaan kilpailukykyistä työvoimaa myös tulevina vuosina, työvoiman tarjontaa on voitava lisätä mm. maahanmuuton esteitä pienentämällä.
Miksi työntekijöiden pitäisi sitoutua tällaisiin uudistuksiin, jotka on helppo kokea epäoikeudenmukaisiksi? Yksinkertaisesti siitä syystä, että vaihtoehto on huonompi. Ilman tällaisia muutoksia talous ei kohene. Silloin tavallisille suomalaisille tärkeän hyvinvointivaltion rahoituspohja romahtaa ja sen myötä turvaverkot ja palvelut.
Niin kauan kuin valtio ja kunnat voivat jatkaa nopeaa velkaantumista, tämä uhka ei realisoidu. Sen vuoksi ihmisille on ollut ja on yhä vaikea perustella, miksi ikäviä asioita olisi tehtävä nyt.
HYVÄKSYTTÄVYYTTÄ voisi parantaa, jos taakan kantoon osallistuisivat myös myönteisestä talouskehityksestä välittömästi hyötyvät yritykset, yrittäjät ja sijoittajat.
Tällaiset “kompensaatiot” eivät kuitenkaan saa tuhota itse uudistusten tarkoitusta, kilpailukyvyn ja investointikannustimien parantamista. Tämän takia yritysverotuksen, pääomatuloverotuksen tai korkeiden ansioiden verotuksen kiristäminen ei ole järkevä vastaan tulo. Kelvollisiakin keinoja kuitenkin löytyy.
Yksi on ekonomistien suosikkiveron, kiinteistöveron, korottaminen; se rokottaa eniten keskimääräistä varakkaampia ilman kielteistä vaikutusta työvoiman tarjontaan tai investointeihin.
Toinen on kilpailunrajoitusten purku esimerkiksi vähittäiskaupasta tai apteekkitoiminnasta. Tästä hyötyvät kaikki kuluttajat, ja maksajina ovat markkinavoiman käyttäjät. Kolmanneksi voisi harkita työntekijöiden vaikutusvallan lisäämistä yritystoiminnassa kuten Ruotsissa ja Saksassa.
Poliittisten päättäjien ei kannata käyttää aikaa yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseen, jos se ei sisällä sitoutumista tuhteihin uudistuksiin. Pahimmillaan löysästä sopimuksesta tulee uudistusten lisäjarru.
Oikeisiin kipukohtiin puuttuva sopimus voisi sen sijaan olla tärkeä vipusin talouden näkymien parantamisessa. Vahvojen uudistusten toteutuminen vähentäisi samalla julkisten menojen leikkaamiseen tarvetta, jonka valtiovarainministeriö on arvioinut 6 miljardin euron suuruiseksi.”
