Omistajuus, johtaminen ja talouskasvu

Kansantaloutemme ja julkinen taloutemme tarvitsevat ennen kaikkea vahvaa pitkän aikavälin talouskasvua. Sen tekijöitä ja mekanismeja tarkastellaan taloustieteen alaan kuuluvassa kasvuteoriassa. Kasvuteorian mukaan pitkän aikavälin talouskasvu riippuu työpanoksen muutoksesta, investoinneista, mutta ennen kaikkea kokonaistaloudellisesta (so. aggregaattitason) kokonaistuottavuuden kasvusta. Kokonaistuottavuus kertoo, kuinka tehokkaasti työllä ja pääomalla saadaan tuotettua tavaroita ja palveluita. Kansantalouden kokonaistuottavuuden kasvu perustuu teknologiseen kehitykseen ja tuotannontekijöiden uudelleenkohdentumiseen (Basu ja Fernald 2002).

Teknologinen kehitys tulee tässä tulkita hyvin laajasti. Sen lähteenä ovat innovaatiot, jotka parantavat tuotteita, tuotannontekijöitä tai tuotantotapoja. Teknologiseen kehitykseen voidaan lukea mukaan myös johtamisen parantuminen (Bloom, Sadun ja Van Reenen 2013).

Teknologista kehitystä vauhditetaan erilaisilla aineettomilla investoinneilla. Näiden investointien merkitys on voimakkaasti kasvanut (Huovari 2008; Corrado, Hulten ja Sichel 2009). Samalla kiinteiden investointien suhteellinen merkitys on jatkuvasti pienentynyt (Cheung, Dooley ja Sushko 2012). Aineettomat investoinnit ovat ratkaisevassa asemassa silloin, kun maa haluaa olla kansainvälisen teknologisen kehityksen eturintamassa tai ainakin sen tuntumassa.

Hyvin johdetut yritykset ovat tuottavia

Samalla kun aineettomien investointien merkitys kasvaa, myös johtajien osaaminen ja valikoituminen yrityksiin korostuvat (Acemoglu, Aghion ja Zilibotti 2006). Kansantalouden kokonaistuottavuuden kehitykselle on ensiarvoisten tärkeää, että sen yrityksiin valikoituu johto, joka ymmärtää sekä innovaatioita että niiden kaupallista hyödyntämistä.

Laaja taloustieteilijäryhmä on viime vuosina tehnyt valtavasti tutkimusta johtamistaitoihin vaikuttavista tekijöistä ja johtamistaidon vaikutuksista (Bloom, Genakos, Sadun ja Van Reenen 2012). Tutkimusaineisto kattaa yli 10 000 organisaatiota 20 eri maasta. Valitettavasti Suomi ei ole vielä mukana näissä vertailuissa. Tähän mennessä saadut tulokset kertovat, että johtamisen tason ja tuottavuuden välillä on vahva tilastollinen yhteys. Lisäksi on jonkin verran näyttöä siitä että parempi johtaminen parantaa tuottavuutta (Bloom, Eifert, Mahajan, McKenzie ja Roberts 2011), eikä vain päinvastoin.

Kilpailu valikoi yrityksiä ja johtajia

Johtajien osaamiseen ja valikoitumiseen vaikuttaa kaksi tärkeää tekijää; hyvin toimiva kilpailu ja omistus. Kireä kilpailu tuotemarkkinoilla karsii huonosti johdettuja yrityksiä. Kilpailu myös pakottaa yrityksiä jatkuvasti kehittämään johtamistapojaan. Kilpailupolitiikan avulla voidaan siis parantaa johtamisen tasoa kansantaloudessa ja näin edistää talouden kokonaistuottavuuden kasvua.

Pääomamarkkinat vaikuttavat yritysten ja johtajien valikoitumiseen ja toimintaan. Esimerkiksi yritysten valtauksia estävän lainsäädännön on huomattu heikentävän johtamisen laatua (Bertrand ja Mullainathan 2003). Myös joustavat työmarkkinat näyttävät vaikuttavan myönteisesti johtamisen tasoon (Bloom ym. 2012).

Koko kansantalouden näkökulmasta on useita perusteita rohkaista ulkomaisia suoria sijoituksia Suomeen. Ensiksi, ulkomaiset yritykset ovat tuottavampia kuin paikalliset yritykset ja parantavat tätä kautta suoraan kansantalouden kilpailukykyä (Helpman 2006). Toiseksi, ulkomaisista yrityksistä voi levitä tuottavuutta vahvistavaa teknologiaa myös kotimaisiin yrityksiin esimerkiksi työntekijöiden ja johtajien liikkuvuuden välityksellä. Tähän kuuluu esimerkiksi johtamistaidot. Kolmanneksi, ulkomaisten yritysten markkinoille tulo lisää kilpailua ja ”luovaa tuhoa” (Aghion, Blundell, Griffith, Howitt ja Prantl 2009). Tätä kautta johtamistaidot paranevat ja toimialojen tuottavuus paranee.

Omistuspohja vaikuttaa johtamiseen

Jotta aineettomilla investoinneilla saataisiin tehokkaasti kasvua aikaan, tarvitaan taitavia ja uutteria johtajia, jotka keskittyvät yrityksen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Siis johtajia, jotka toimivat taloustieteen oppikirjan mukaisesti, eli pyrkivät maksimoimaan pitkän aikavälin voittoja ja tällä tavalla myös yrityksen arvoa. Omistajilta ja rahoittajilta tämä vaatii kahta asiaa: vaativuutta ja pitkäjänteisyyttä. Pelkkä pitkäjänteisyys johtaa helposti tehottomaan pääomaan, kuten näytti käyvän Suomessa 1980-luvulla (Pohjola 1996) tai hitaaseen kasvuun, kuten näytti käyneen Japanissa 1990-luvun alun jälkeen (Caballero, Hoshi ja Kashyap 2008).

On tutkimuksellista näyttöä siitä, että suojattua elämää viettävät johtajat keskittyvät sekä yrityksen että kansantalouden näkökulmasta liian varovaiseen toimintaan. He antavat tehottomien tuotantolaitosten jatkaa liian kauan ja perustavat liian harvoin uusia, aikaisempaa tehokkaampia tuotantolaitoksia (Bertrand ja Mullainathan 2003). Lyhyellä aikavälillä tämä voi tuntua houkuttelevalta, mutta liiallinen vakauden tavoittelu rapauttaa pitkän aikavälin talouskasvua.

Vaativat ja pitkäjänteiset omistajat ymmärtävät, että varsinkin aineettomiin investointeihin sisältyy suuria riskejä ja että onnistuessaankin ne usein tuottavat vasta pitkän ajan päästä. Toisaalta he herkeämättä valvovat, että kaikissa ratkaisuissa otetaan huomioon yrityksen pitkän aikavälin etu. Lisäksi he tarjoavat parasta saatavilla olevaa tietoa yrityksen kehittämiseen.

Tuore tutkimustieto kertoo, että institutionaaliset omistajat toimivat oppikirjan mukaisesti, yrityksen ja lopulta koko kansantalouden hyväksi (Aghion, Van Reenen ja Zingales 2013). Nämä omistajat ovat pitkäjänteisiä ja keskittyvät johtajan osaamiseen – yritysjohtajia ei eroteta satunnaisten tappioiden vuoksi yhtä herkästi kuin muissa yrityksissä. Tämän ansiosta johtajat uskaltavat tavoitella riskillisiä innovaatioita, eli panostavat juuri sellaisiin aineettomiin investointeihin, joiden varaan vauraan maan pitkän aikavälin talouskasvu suurelta osin pohjautuu.

Bloomin ja kumppanien tutkimuksien mukaan omistus selittää johtamisen tasoa. Tarkastellussa maajoukossa yleisesti ottaen parhaiten johdettuja ovat hajautetusti omistetut ja pääomasijoittajien omistamat yritykset. Heti seuraavana tulevat sellaiset perheyritykset, joiden toimitusjohtaja ei ole perheenjäsen. Kaikkein heikoimmin johdettuja ovat yrityksen perustajan itsensä johtamat yritykset. Toiseksi huonoiten johdettuja ovat sellaiset perheyritykset, joissa toimitusjohtaja on perheenjäsen ja kolmanneksi huonoiten valtio-omisteiset yritykset. Kaikkialla havaitaan, että monikansallisia yrityksiä johdetaan paremmin kuin paikallisia yrityksiä.

Keskimäärin parhaiten johdetut yritykset ovat Yhdysvalloissa, Japanissa, Saksassa ja Ruotsissa. Näitä selvästi heikompi johtamisen taso on Italiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Näiden maiden parhaita yrityksiä johdetaan yhtä hyvin kuin eturintaman maissa. Keskiarvoa pudottaa se, että merkittävä osa yrityksistä on todella huonosti johdettuja. Näissä maissa perheyritysten osuus on poikkeuksellisen suuri. Osin tämä selittyy perinteillä. Lisäksi valtiovalta on suosinut sukupolvenvaihdoksia verohuojennuksin.

Millaista politiikkaa tarvitaan?

Suomalaisessa keskustelussa on viime aikoina pantu toivoa kotimaisen omistuksen vahvistamiseen ja heikosti menestyvien yritysten tukemiseen. Taantumassa arvostetaan yritysten omistuspohjan ja toiminnan vakautta. Suhdannevaihtelujen tasaamiseen on kuitenkin parempiakin keinoja kuin varovaiset yritykset. On myös syytä muistaa, että se mikä on lyhyellä aikavälillä hyväksi yksittäiselle yritykselle tai yritysryhmälle, ei välttämättä ole koko kansantalouden etu pitkällä aikavälillä.

Edellisen perusteella ei ole perusteita uskoa, että suppean omistuspohjan omaavien yritysten osuuden tai varsinkaan kotimaisen omistuksen kasvattaminen olisi jotenkin erityisen hyödyllistä kansantalouden pitkän aikavälin kasvulle ja siksi politiikan keinoin tavoiteltavaa. Kielteistä tulosta vahvistaa myös viimeaikainen verotutkimus. Sen mukaan on olemassa varsin vähän tilanteita, joissa yksittäistä toimintaa tai kohdetta pitäisi suosia verotuksessa muiden kustannuksella. Tämä oppi koskee myös yritysten omistusrakenteita. Suosiminen edellyttäisi erityisen painavia syitä ja tutkimukseen nojaavia todisteita.

Valikoivilla verohelpotuksilla tai sääntelyllä voidaan aiheuttaa kilpailuun ja omistuksen rakenteisiin vääristymiä tavalla, joka lopulta haittaa kokonaistaloudellisen kokonaistuottavuuden kasvua ja tätä kautta hyvinvoinnin kehitystä pitkällä aikavälillä. Veropolitiikan osalta pätee edelleen nyrkkisääntö, jonka mukaan kattavat yhtenäiset veropohjat ja matalat veroasteet tuottavat paremman tuloksen kuin julkisen vallan pyrkimys arvata voittajia tai tukea häviäjiä. Kilpailupolitiikalla on sama tavoite yhtenäistää sääntöjä ja tasata pelikenttää, jotta pelaajien taidot pääsevät oikeuksiinsa.

Kirjallisuutta:

Acemoglu, D., Aghion, P. ja Zilibotti, F. (2006). Distance to frontier, selection, and economic growth. Journal of the European Economic Association, 4(1), 37-74.

Aghion, P., Blundell, R., Griffith, R., Howitt, P. ja Prantl, S. (2009). The effects of entry on incumbent innovation and productivity. Review of Economics and Statistics, 91(1), 20-32.

Aghion, P., Van Reenen, J. ja Zingales, L. (2013). Innovation and institutional ownership. American Economic Review, 103(1), 277-304.doi: 10.1257/aer.103.1.277

Basu, S. ja Fernald, J. G. (2002). Aggregate productivity and aggregate technology. European Economic Review, 46, 963-991.

Bertrand, M. ja Mullainathan, S. (2003). Enjoying the quiet life? Corporate governance and managerial preferences. Journal of Political Economy, 111(5), 1043-1075.

Bloom, N., Eifert, B., Mahajan, A., McKenzie, D. ja Roberts, J. (2011). Does management matter? Evidence from india. NBER, Working Paper No. 16658.

Bloom, N., Genakos, C., Sadun, R. ja Van Reenen, J. (2012). Management practices across firms and countries. Academy of Management Perspectives, 26(1), 12-33.10.5465/amp.2011.0077

Bloom, N., Sadun, R. ja Van Reenen, J. (2013). Management as a technology? Julkaisematon käsikirjoitus, October 20, 2013, Harvard

Caballero, R. J., Hoshi, T. ja Kashyap, A. K. (2008). Zombie lending and depressed restructuring in japan. American Economic Review, 98(5), 1943-1977.

Cheung, Y.-W., Dooley, M. P. ja Sushko, V. (2012). Investment and growth in rich and poor countries. NBER, Working Paper No. 17788.

Corrado, C., Hulten, C. ja Sichel, D. (2009). Intangible capital and u.S. Economic growth. The Review of Income and Wealth, 55(3), 661-685.

Helpman, E. (2006). Trade, fdi, and the organization of firms. Journal of Economic Literature, 44(3), 589-630.

Huovari, J. (toim.). (2008). Aineeton pääoma ja talouskasvu. Tekesin katsaus 230/2008.

Pohjola, M. (1996). Tehoton pääoma. Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. Porvoo: WSOY.