Etlan investointiraportti puhuttaa – miksi Viro koukuttaa yrittäjiä?

Viroon on siirtynyt jo tuhansia suomalaisia yrityksiä. Etelänaapurin houkuttavuutta ja bisnesvalttikortteja setvittiin Ylen Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa torstaina 23.2. Keskustelemassa olivat Etlatiedon varatoimitusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö ja Viroon panimon perustanut Heikki Uotila.

Etla julkisti torstaina 16.2. Investointitiedustelun, joka on herättänyt julkisuudessa runsaasti keskustelua. Analyysit osoittavat, että Suomi kilpailee Viron kanssa sekä teollisista investoinneista että pääkonttorien ja koko yrityksen sijainnista. Jyrki Ali-Yrkkö eritteli Ajantasa-ohjelmassa useita syitä sille, miksi Viro kiinnostaa suomalaisia yrityksiä.

– Yritysverotus Virossa on erilaista kuin Suomessa ja kustannustaso, erityisesti työvoimakustannukset, ovat  Virossa matalammat kuin Suomessa. Lisäksi Viro on vain parin tunnin lauttamatkan päässä ja kielikin muistuttaa hieman suomea.

Ali-Yrkkö muistutti kuitenkin, että päätös yritystoiminnan siirtämisestä lahden taakse on aina vakava ja iso päätös.

– Se on monen tekijän summa eikä sitä ihan yliyön päätetä, Ali-Yrkkö totesi.

Kuuntele koko haastattelu Yle Areenasta.