Budjettiriihi: oikeita asioita, mutta ei riitä

Budjettiriihi ei tuonut olennaista muutosta hallituksen finanssipolitiikan yleislinjaan. Kilpailukykysopimukseen kytketyt tulonveroalennukset huomioon ottaen budjetin kokonaiskysyntävaikutus on likimain neutraali. Tätä voi pitää järkevänä kompromissina velkaantumiskehityksen taittamisen ja toisaalta taloutta yhä kannattelevan kotimaisen kysynnän ylläpitämisen välillä.

Huomio kiinnittyykin siihen, millaisia rakennepoliittisia toimia hallitus budjettiriihen yhteydessä linjaa. Etukäteen puhuttiin paljon erityisesti ns. työllisyyspaketista. Työllisyyspaketti sisältääkin oikeita asioita, mutta sen kunnianhimon taso jää tavoitteisiin nähden vaatimattomaksi ja toteutuminen epäselväksi.

Toisaalta tuottavuuskehityksen ja pidemmän ajan kasvun kannalta tärkeistä toimista hyödykemarkkinoiden kehittämiseksi ja koulutus- ja tutkimusjärjestelmän uudistamiseksi ei ainakaan julkisuuteen ole sanottu mitään uutta. Rakennepoliittiset toimet jäävät kaiken kaikkiaan tarvittavaa heikommiksi. Hallituksen työllisyystavoitteeseen ei budjettiriihen päätöksillä päästä. Etlan arvion mukaan ilman uusia rakennepoliittisia päätöksiä asetettu työllisyystavoite – 110 000 työpaikkaa ja 72 % työllisyysaste 2019 mennessä – toteutuu korkeintaan puoliksi. Tätä kuilua budjettiriihen toimet eivät täytä.

Työllisyyspaketti ehdollinen ja vajaa

Työllisyyspaketin pääsisältö on ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus yhdistettynä työttömien säännölliseen haastatteluun ja opastukseen sekä palkkatuen laajentaminen hyödyntämällä rahoituksessa mm. ansiosidonnaista työttömyysetuutta. Lisäksi nuoria pyritään kiinnittämään paremmin työmarkkinoille lisäämällä rahoitusta esimerkiksi ns. etsivään nuorisotyöhön. Arviolta 5 000 yli 60-vuotiasta pitkäaikaistyötöntä ”armahdetaan” eläkkeelle.

Hallitus ei kuitenkaan päättänyt toimista vielä, vaan pani ne kolmikantaiseen jatkovalmisteluun, aikarajana syyskuun loppu. Ilmeinen kysymys on, kuinka kunnianhimoisiin ratkaisuihin yhteisesti päädytään, ja jos kunnianhimon taso jää alhaiseksi, pystyykö hallitus viemään uudistukset läpi ilman työmarkkinaosapuolten tukea. Kokemus on osoittanut, että tällaisessa valmistelussa tavoitteet vesittyvät tai niiden aikaansaamiseen liitetään ehtoja, jotka lukitsevat muita uudistuksia. Kannustinloukkujen purkamista koskevien uusien toimien valmistelu pantiin myös työryhmävalmisteluun.

Isompi ongelma on, että budjettiriihessä sovitut linjaukset johtaisivat enintään 10 000 työpaikan lisäykseen joidenkin vuosien aikajänteellä, hallituksen oman arvion mukaan. Tämä on selvästi vähemmän kuin Työ- ja elinkeinoministeriön ns. työllisyyspakettityöryhmän esittämien toimien kokonaisuus ryhmän arvion mukaan saisi aikaan (30 000). Isoin ero tulee siitä, että hallitus ei sisällyttänyt ohjelmaansa ns. eläkeputken ikärajan nostamista vuodella, vaan tämän kanssa täysin vastakkaisesti päätti tietyn pitkäaikaistyöttömien joukon siirtämisestä pois työvoimasta. Lisäksi mm. kotihoidon tuen keston rajaaminen ja pitkäaikaistyöttömien harjoitteluohjelma TES-palkkatasoa alemmalla palkalla näyttää jääneen paketista pois. Myöskään maahanmuuttajien työllistämisen edistämiseen tähtääviä toimia paketti ei näytä sisältävän.

Työn verotuksen keventäminen parantaa hieman työhön osallistuminen kannustimia sen ohella että se tukee ostovoimaa. Kevennyksen ulottaminen eläkeläisiin ei kylläkään ole kannustinnäkökulmasta perusteltua. Yrittäjävähennys lisää pienyritystoiminnan kannattavuutta, mutta on kyseenalainen verojärjestelmän johdonmukaisuuden kannalta.

Ei uutta hyödykemarkkinoiden kehittämisessä eikä osaamisen vahvistamisessa

Budjettiriihen yhteydessä ei tehty – ainakaan julkistetun tiedon valossa – uusia päätöksiä hyödykemarkkinoiden kehittämisestä uuden ja erityisesti korkean tuottavuuden tuotannon ja työllisyyden vahvistamiseksi. Hallituksen suurin toimi sääntelyn alueella on ollut kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen. Vaikka kokemukset siitä ovat hyvät, ei esimerkiksi apteekkien toimilupien liberalisointi ole edennyt. Myöskään liikennepalvelujen sääntelykehikon modernisoinnista digitaaliajan mahdollisuuksien täysimittaiseksi hyödyntämiseksi – ns. liikennekaarihankkeesta – ei budjettiriihen yhteydessä kuultu mitään uutta.

Budjettiriihi ei liioin tuonut uutta koulutus- ja tutkimusjärjestelmän kehittämiseen. Sekä ammatilliseen koulutukseen että korkeakoululaitokseen ja Tekesin T&K-rahoitukseen tehdyt leikkaukset ovat herättäneet perustellun huolen siitä, pystyykö Suomi jatkossa turvaamaan laadukkaan koulutuksen ja riittävät tutkimuspanostukset. Yksi tapa korjata leikkauksien vaikutuksia voisi olla korkeakoulujen pääomittaminen ja kytkeä tämä korkeakoululaitoksen rakenneuudistuksen edistämiseen. Tätä hallitusohjelmassakin mainittua toimenpidettä ei nyt esitetyssä paketissa ole.

Onko Suomi saavuttanut uudistuskykynsä maksimin?

Nykyistä hallitusta muodostettaessa Suomessa oli syntynyt pitkään jatkuneen taantuman seurauksena varsin laajasti jaettu käsitys siitä, että Suomen täytyy sopeuttaa taloutensa rakenteita ja toimintatapoja merkittävästi päästäkseen uudelleen kunnon talouskasvuun, vähentääkseen työttömyyttä ja saadakseen julkisen talouden kestävälle uralle. Uuden hallituksen ohjelma heijasti tätä näkemystä selvästi. Hallituspohja oli myös puolueiden kannattajien ilmaisemien näkemysten perusteella paljon homogeenisempi kuin edellinen hallituspohja, minkä voisi olettaa helpottavan vaikeiden päätösten tekemistä.

Hallitus onkin toteuttanut useita hyödyllisiä rakenneuudistuksia sen ohella, että se on jatkanut Kataisen/Stubbin hallituksen menoleikkauksia julkisen talouden vakauttamiseksi. Kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen ohella mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa on lyhennetty ja irtisanottujen takaisinottovelvollisuutta rajoitettu. Hallitus on kyennyt edellisistä hallituksista poiketen määrittämään tärkeän sote-uudistuksen peruslinjat, vieläpä varsin järkevältä pohjalta. Hallitus myös onnistui kivuliaan prosessin kautta samaan aikaan kilpailukykysopimuksen. Yhdessä palkkamaltin jatkumisen kanssa se parantaa kustannuskilpailukykyä parhaimmillaan lähemmäs 10 % 2-3 vuoden kuluessa ja luo asteittain pohjaa viennin lisääntymiselle ja sitä kautta kestävälle kasvulle.

Kilpailukykypaketin syntymisen edellytykseksi kuitenkin muodostui se, että hallitus luopui osasta tärkeitä työmarkkinauudistuksia, erityisesti paikallisen sopimisen edellytysten merkittävästä edistämisestä lainsäädäntötoimin. Vastoin hallitusohjelman henkeä hallitus näyttää uudestaan luovuttaneen työmarkkinaosapuolille veto-oikeuden tärkeisiin työmarkkinoiden pelisääntöjä ja työttömyysturvaa koskeviin uudistuksiin. Yhden hallituspuolueen kannatuksen romahdus näyttää myös vähentäneen hallituksen kykyä sopia hankalien asioiden eteenpäin viemisestä. Uudistusten toteuttamisen vauhti uhkaa hiipua tavalla, joka tekee hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisen mahdottomaksi.

Toisaalta opposition näkemykset rakenneuudistusten tarpeista ja keinoista eivät – eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – viittaa ainakaan suurempaan uudistusvalmiuteen. Tämä herättää kysymyksen, onko Suomen uudistuskyvyn maksimi jo saavutettu.

Keväällä totuuden hetki

Istuvan hallituksen osalta ensi kevät on ratkaiseva ajankohta. Kehysriihi on käytännössä viimeinen ajankohta päättää rakenneuudistuksista, jotka edes jollakin tavalla ehtivät vaikuttaa talouskehitykseen vaalikaudella. Siten jos hallitus aikoo saavuttaa työllisyystavoitteensa likimainkaan, viimeistään kehysriihen yhteydessä on voitava päättää laajasta rakenneuudistuspaketista, joka kokoaa valmistelussa olevat ja osin idea-asteella olevat työ- ja hyödykemarkkinoita sekä koulutusjärjestelmää koskevat uudistukset.

Sillä, toteutuvatko hallitusohjelman työllisyystavoite prikulleen vaalikauden aikana, ei ole sellaisenaan suurta merkitystä, jos tehdyt uudistukset muodostavat uskottavan polun kasvun ja työllisyyden selvään vahvistumiseen ensi vuosikymmenen alkupuolelle mennessä. Tavoitteista jääminen on kuitenkin iso ongelma, jos se on tulos siitä, että Suomen uudistumiskyvyn rajat on saavutettu.

Maailma ympärillä ei ole muuttumassa helpommaksi. Vientimarkkinoidemme kasvu tuskin paranee nykyvauhdista lähivuosina. Poliittiset riskit EU-alueen talouskehityksessä ovat suuret. Geopolitiikan paluu ei ainakaan vahvista Suomen asemaa kilpailussa investoinneista. Tekninen kehitys tuhoaa koko ajan olemassa olevia työpaikkoja ja uusien työpaikkojen syntyminen edellyttää suurta sopeutumiskykyä ja dynamiikkaa. Jos Suomi haluaa tässä ympäristössä menestyä, nykyisen hallituksen ohjelman kunnianhimon taso on pikemminkin alaraja kuin yläraja. Tinkimisen varaa ei oikein ole.