Yksityisen sektorin palkkaerojen kasvun lähteitä Suomessa
Kokonaisansioilla mitatut palkkaerot ovat kasvaneet merkittävästi 1990-luvun puolivälin jälkeen sekä teollisuuden toimihenkilöillä että palvelualoilla työskentelevillä (Asplund ja Böckerman, 2008). Palvelualoilla palkkaerojen kasvu muodostui selvästi nopeammaksi 1990-luvun jälkipuoliskolla kuin 2000-luvun alussa. Teollisuuden toimihenkilöillä palkkaerojen kasvu nopeutui vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen. Yhteistä näille ryhmille on palkkaerojen kasvun keskittyminen palkkajakauman ylempään päähän. Tässä paperissa pyritään selvittämään, mitkä taustatekijät ovat voimakkaimmin vaikuttaneet tähän kehitykseen. Harjoitelmassa sovelletaan hiljattain kehitettyä niin sanottua dekomponointimenetelmää, joka mahdollistaa palkkaerojen kasvun hajottamisen kolmeen päätekijään : palkansaajien ominaisuuksien rakenteen muutoksiin, ominaisuuksien palkitsemisen muutoksiin sekä jäännöstermiin. Tulokset viittaavat siihen, että ominaisuuksien työmarkkina-arvon muutokset selittävät pääosan niin reaalipalkkojen kasvusta kuin myös palkkaerojen kasvusta. Tulos pätee erityisesti teollisuuden toimihenkilöillä. Se toistuu, joskin vähemmän korostuneesti, korkeampipalkkaisten palvelutyöntekijöiden kohdalla, mutta häviää siirryttäessä palvelualojen palkkajakauman alempaan päähän. Yleisesti ottaen nämä tulokset ovat sopusoinnussa kansainvälisen evidenssin kanssa, jonka mukaan palkkajakauman ylemmän pään palkkaerojen kasvua ohjaavat ominaisuuksien palkitsemisessa tapahtuvat muutokset mutta palkkajakauman alemman pään palkkaerojen kasvua sitä vastoin palkansaajien ominaisuuksien rakenteessa tapahtuvat muutokset.
