Britannian parlamentin ensi viikon brexit-äänestyksen lisäksi Eurotohtori-podcast pohtii tällä kertaa eurooppalaisen populismin menestymismahdollisuuksia tulevissa eurovaaleissa. Toukokuun vaalien myötä komissioon saattaa nousta myös populistipuolueiden edustajia, mikä voi vaikuttaa myös komission toimintaan, arvioi Vesa Vihriälä.
Eri puolilla Eurooppaa viime vuosina kannatustaan nostaneilla populistipuolueilla on ollut vaikeuksia löytää yhteistä säveltä. Populistien keskinäisten ristiriitojen johdosta yhteistä linjaa ei ole löydettykään, kun pitäisi pohtia mitä tulisi tehdä.
Eurotohtori-podcastin viidennessä osassa Vesa Vihriälä ja Matti Apunen pohtivat, minkälainen menestys populistipuolueita odottaa tulevissa eurovaaleissa toukokuun lopulla. Vihriälä arvioi, ettei populistien kannatus ylipäänsä ole enää viime aikoina kasvanut, kun puolueet ovat vallan myötä saaneet lisää vastuuta.
– Kun on kannatusta ja valtaa, tulee väistämättä myös vastuuta, kansalaistenkin silmissä. Eikä sitten olekaan tarjottavana ratkaisuja, Vihriälä toteaa.
Vihriälä uskoo EU-parlamentin perinteisten poliittisten ryhmittymien (EPP, S&D, ALDE, Greens jne.) toimivan nyt vaalien jälkeen tiiviimmin yhdessä, kun uutta komissiota muodostetaan ja johtopaikkoja sekä vastuuta jaetaan. Populistipuolueiden vuoksi tilanne on mahdollisesti aiempaa sekavampi, eikä helppoja ja nopeita ratkaisuja ehkä ole olemassa.
Myös uuteen EU-komissioon saattaa nousta populistipuolueiden edustajia, hän arvioi.
– Se puolestaan saattaa vaikuttaa aika paljonkin komission toimintaan ja sisäiseen dynamiikkaan. Tähän mennessä kaikki ovat jakaneet ajatuksen Euroopan yhteisen intressin edistämisestä. Jos sitten tulee henkilö, joka ei näin tee, se muuttaa asetelmaa selvästi, Vihriälä pohtii.
Britannian parlamentin tuleva brexit-äänestys ja sen tuntematon lopputulos on myös podcastin pohdinnan aiheena.
Etlan ja EVAn toimitusjohtaja Vesa Vihriälä on ekonomistina seurannut eurokriisiä pitkään ja ollut mukana myös komission työssä vuosina 2010-2012 talouskomissaari Olli Rehnin neuvonantajana. Vihriälä on varoittanut, että uudenmuotoinen eurokriisi on hyvinkin mahdollinen, jos Italia pitkittää politiikkansa korjausta.
Etlan ja EVAn yhteinen ”Eurotohtori”-podcast käynnistyi 15.11.2018 ja tavoitteenamme on tarjota euroasiantuntijamme ajankohtainen tilannepäivitys säännöllisesti parin viikon välein. Yhdessä Vesa Vihriälän kanssa tilannetta pohtii ja kysymyksiä esittää EVAn Matti Apunen. Podast julkaistaan yhtäaikaa niin Etlan kuin EVAnkin nettisivuilla ja se on ladattavissa myös yleisimmistä podcast-palveluista.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900