Valtioneuvoston selvitystä: Euroopan komission ehdotukset talous- ja rahaliiton kehittämiseksi

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle aiheesta E 115/2017 vp

EMU:n institutionaalinen rakenne ja toimintaperiaatteet tarvitsevat edelleen kehittämistä rahaliiton vakaan toiminnan turvaamiseksi. Komission ehdotukset ovat kuitenkin varsin vaatimaton ja eräiltä osin huono vastaus tähän tarpeeseen. Hallituksen perusmuistion sisältämät arviot ja muistiossa esitetyt kannat vastaavat pääosin omia näkemyksiäni. Olen käsitellyt laajemmin EMU:n kehittämistä koskevia asioita valtiovarainvaliokunnalle annetussa lausunnossa 7.11.2017. Seuraavassa esitän tämän vuoksi vain muutaman keskeisen komission 6.12.2017 esittämiä uudistuksia koskevan havainnon.

1. Euroopan vakausmekanismin EVM kehittäminen nykyistä vahvemmaksi kriisinhallintaorganisaatioksi, Euroopan valuuttarahastoksi, EVR, on kannatettava ajatus. Ehdotuksesta puuttuu kuitenkin yksi aivan keskeinen elementti. Siinä ei oteta esille tarvetta mahdollistaa maksukyvyttömäksi ajautuneen valtion velkasaneeraukseen ja annettu tähän liittyviä tehtäviä EVR:lle. Itse asiassa ehdotuksesta puuttuu kokonaan viittaus sijoittajanvastuun toteuttamiseen, mikä todetaan nykyisessä EVM-sopimuksessa. Ilman velkasaneerauselementtiä EVM-uudistuksessa ei ole mieltä.

Komission ehdotuksessa EVM/EVR olisi pankkiunionin kriisinratkaisun varautumisjärjestelyn rahoituslähde. Tätä voidaan pitää perusteltuna ratkaisuna, koska kriisinratkaisu tarvitsee varautumisjärjestelyn ja EVM/EVR on tarkoitettu juuri kriisinhallintainstrumentiksi, jonka käyttöön jäsenmaat ovat osoittaneet erikseen päätetyt voimavarat.

EVM:n siirtäminen yhteisölainsäädännön alle tuskin on välttämätöntä sen tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Toisaalta tämä siirto ei myöskään välttämättä ole ongelma. Esityksessä rahaston kokonaisresursseja koskeva päätösvalta jäisi edelleen jäsenmaiden edustajista koostuvan hallintoneuvoston yksimielisesti päätettäväksi. Tämä on perusteltua sen varmistamiseksi, että kukin jäsenvaltio pystyy päättämään tukisitoumustensa kokonaismäärästä. Sen sijaan tukipäätökset tehtäisiin määräenemmistöllä. Tämä tehostaisi päätöksentekoa samalla kun se luonnollisesti veisi yksittäiseltä pieneltä jäsenmaalta veto-oikeuden tukiratkaisuihin. Kun hätätilanteessa yksimielisyysvaatimusta ei ole nytkään, ei muutos olisi tavattoman suuri. Saksan hallitusneuvottelujen tulos viittaa toisaalta siihen, ettei päätösvallan muutokselle välttämättä ole riittävää tukea keskeisissä EU-maissa.

Päätöksentekomenettelyä koskevat muutostarpeet kytkeytyvät EVM:n/EVR:n tehtävien muutoksiin, ml.  erityisesti sen rooli jäsenmaiden velkajärjestelyssä. Tämä puoltaa sitä, ettei Suomen ole syytä kannattaa päätöksentekoa koskevia muutoksia tässä vaiheessa.

2. Komission ehdottamat uudet talousarviovälineet ovat kyseenalainen uudistus. Jäsenmaille suositeltujen rakenneuudistusten tukeminen erityisellä EU-rahoituksella ja euroalueeseen liittymistä valmistelevien maiden ”lähentymisväline” ovat uusia monimutkaistuksia ja niiden lisäarvo on epäselvä, kun muistetaan, että unionilla on jo laaja koheesiopolitiikka ja rakenneuudistusten toteuttaminen on valtioiden omien intressien mukaista. Kun toisaalta kyse on EU-budjetin voimavarojen uudelleen kohdennuksesta ja leikkauksista sopimisen vaikeus tiedetään, uusien välineiden koko jää väistämättä pieneksi. Suurta haittaakaan uusista välineistä tuskin on.

Paljon olennaisempi kysymys on komission esitykseen sisältyvä ajatus erillisestä suhdannetasausmekanismista, jonka tarkoitus olisi tasoittaa jäsenmaiden välisiä epäsymmetrisiä kysyntähäiriöitä.  Tämä tapahtuisi heikon kysyntätilanteen maille tiettyjen kriteerien mukaan automaattisesti ja ilman EVM-tukeen liittyvää sopeutusohjelmaa tukena, jonka ei olisi tarkoitus muodostua pysyväksi tulonsiirroksi.

Ellei suhdannetasausmekanismin koko muodostuisi todella suureksi EU:n nykyiseen budjettiin verrattuna, mekanismin hyöty suhdanteiden tasauksessa jäisi verraten vähäiseksi. Toisaalta riski ajautua pysyviin tulonsiirtoihin olisi merkittävä ja tällainen ilman ehtoja tuleva rahoitustuki voisi viivyttää jäsenmaan sopeutumista pysyviin shokkeihin.

Tällaiseen suhdannetasausmekanismiin on siten syytä suhtautua kriittisesti, kuten perusmuistiossa todetaankin. Jäsenmaiden vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvaa tasausmekanismia ei sen sijaan ole syytä vastustaa. Tällöinhän ne jäsenmaat, jotka arvioivat hyötyvänsä tällaisesta vakuutusturvasta paljon, voivat sellaisen perustaa ilman muille aiheutuvia riskejä.

3. Rahoitusunionin ts. pankkiunionin ja pääomamarkkinaunionin ripeä edistäminen on osa komission pakettia. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös ”valtionvelkakirjavakuudellisten arvopapereiden” (SBBS) aikaansaaminen luomalla uusia eri riskitason rahoitusvaateita, joiden taustalla eri maiden liikkeelle laskemia valtionlainoja kiintein kunkin talouden kokoa heijastavin suhtein. Instrumentti ei konstruktiona edellyttäisi mitään yhteisvastuuta valtioiden välillä.

Kuten perusmuistiossakin todetaan, rahoitusunionin edistäminen on tärkeä askel EMU:n kriisinkestävyyden vahvistamiseksi. Suomen kannattaa sitä tukea. Samoin kannattaa tukea SBBS-instrumenttien luomista, koska ne tarjoavat rahoitusjärjestelmälle tärkeän vähäriskisen vaateen. SBBS-tyyppisen instrumentin luominen on perusteltua, vaikka onkin toistaiseksi epäselvää kuinka suuressa määrin se voisi luoda turvallisiksi arvioituja vaateita, joiden katteena on eri maiden valtionlainoja. Uusia turvallisia/vähäriskisiä vaateita tarvitaan, kun yksittäisten valtioiden lainoja ei enää perustellusti voida pitää riskittöminä.

Rahoitusunionikokonaisuuteen tulisi kuulua myös rajoituksia pankkien sijoituksille yksittäisten valtioiden lainoihin. Vain näin voidaan vähentää pankkien ja valtioiden ”kohtalonyhteyttä” siltä osin kuin valtion vaikeudet voivat heikentää pankkisektoria. Valtioiden velkasaneerausvaihtoehdon hyväksyminen osana EVM/EVR-uudistusta korostaisi entisestään tällaisten rajoitusten tärkeyttä.

 

Vesa Vihriälä

Toimitusjohtaja

Etla