Etlan tutkija Jaakko Markkanen puolustaa tänään perjantaina 24. tammikuuta Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa tarkastettavaa väitöskirjaansa “Industrial Organization Studies on Pharmaceutical Markets”. Väitöskirja koostuu kolmesta esseestä, joissa analysoidaan lääkemarkkinasääntelyn vaikutuksia markkinatulemiin Suomessa ja Pohjoismaissa.
Jaakko Markkasen ensimmäisessä esseessä tutkitaan tiukemman viitehintasääntelyn vaikutuksia lääkemenoihin ja lääkkeiden saatavuuteen. Tutkimuksen keskiössä ovat Pohjoismaissa 2000-luvulla käyttöönotetut lääkevaihto- ja viitehintasääntelyjärjestelmät. Analyysi osoittaa, että järjestelmät, jotka vaikuttavat sekä kuluttajien että lääkeyritysten kannustimiin, toimivat tehokkaimmin. Tehokkaammalla viitehintasääntelyllä lääkemenoja voidaan vähentää jopa 40 prosenttia vaikuttamatta negatiivisesti lääkkeiden saatavuuteen tai käyttöön.
Toisessa esseessä tarkastellaan lääketaksasääntelyn muutosten vaikutuksia tukkumyynti- ja vähittäismyyntihintoihin Suomen lääkemarkkinoilla. Tutkimus osoittaa, että lääketaksan alentaminen johtaisi tukkumyyntihintojen nousuun, ja vain arviolta puolet tästä muutoksesta siirtyisi vähittäishintoihin. Tutkimuksessa esitetään, että lääkkeiden korkeammalla arvonlisäverotuksella voidaan tasapainottaa lääketaksaleikkausten vaikutuksia.
Kolmannessa esseessä arvioidaan apteekkien määrä- ja sijaintisääntelyn purkamisen vaikutuksia Suomen apteekkimarkkinoilla. Simulaatiotulosten perustella sääntelyn purkaminen parantaisi apteekkipalveluiden saatavuutta lähes koko maassa. Tulosten perusteella nykyinen määrä- ja sijaintisääntely vaikuttaisi hyödyttävän olemassa olevia apteekkareita kuluttajien kustannuksella. Kuitenkin kiinteiden kustannusten kasvu ja työvoiman tuottavuuden heikentyminen vähentävät uudistuksen kokonaisvaikutuksia, mikä voi viitata liialliseen markkinoille tuloon yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Jaakko Markkasen väitöskirja tarkastetaan Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa perjantaina 24. tammikuuta 2025 klo 12 osoitteessa Ekonominaukio 1, Espoo, luentosali U006. Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Anders Munk-Nielsen Kööpenhaminan yliopistosta. Kustoksena toimii Markkasen väitöskirjaohjaaja, ETLA Senior Fellow, professori Otto Toivanen Aalto-yliopistosta.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900