Etlan 80-vuotisjuhlavuosi huipentuu nyt syyskuussa, kun logomme vaihtuu tutusta sinisestä kultaiseksi – kuten kultaisten vuosien juhlijalle sopiikin. Juhlakirja Suomi 2051 julkaistaan kutsuvierastilaisuudessa Finlandia-talossa 2.9. ja alkavaan syksyyn mahtuu vielä monta muutakin juhlavaa ja ajankohtaista tapahtumaa.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla täyttää syyskuussa pyöreät 80 vuotta. Juhlavuoden ja merkkipaalun kunniaksi ikoninen ilme kokee hetkeksi näkyvän muutoksen: Etlan tuttu sininen logo vaihtuu syyskuun ajaksi kultaiseksi.
Logo juhlistaa 80-vuotiaan tutkimuslaitoksen pitkää historiaa suomalaisen talousutkimuksen saralla – ja päätöksenteon tukena. Vuonna 1946 perustettu tutkimuslaitos syntyi sodanjälkeisen Suomen tarpeeseen saada riippumatonta, tutkittua tietoa maamme jälleenrakennuksen ja talouskasvun tueksi.
Kahdeksan vuosikymmenen aikana maailma ympärillä on muuttunut moneen kertaan, mutta riippumattoman analyysin ja tutkitun tiedon merkitys pysyy, ja on tänä päivänä suurempi kuin koskaan.
Etla ei juhlavuotenakaan pysähdy tuijottelemaan peruutuspeiliin. Keskeisin hanke on 2.9. julkaistava merkkiteos Suomi 2051, joka jatkaa Etlan aiempien vuosikymmenten palkittua ja arvostettua Kansantalous-kirjasarjaa.
Toimitusjohtaja Aki Kangasharjun ja tutkimusneuvonantaja Petri Rouvisen toimittama teos asettaa tarkasteluhorisontin 25 vuoden päähän. Syyskuussa julkaistava kirjauutuus ei tyydy vain analysoimaan nykytilaa, vaan virittää keskustelua siitä, millaisia valintoja Suomessa on tehtävä jo tänään, jotta maamme kilpailukyky, elintaso ja hyvinvointi voidaan turvata myös seuraavalle sukupolvelle.
Kirjassa käsitellään Suomen talouden ja tulevan hyvinvoinnin suurimpia kynnyskysymyksiä – aina tuottavuudesta ja koulutuksesta tekoälyloikkaan, geotalouden murrokseen sekä julkisen sektorin rooliin. Kirjoittajina ovat Etlan eturivin tutkijat sekä kaikki 2000-luvun toimitusjohtajat.
Etlan 80-vuotista taivalta ja Suomi 2051 kirjaa juhlistetaan tiistaina 2. syyskuuta järjestettävässä kutsuvierasseminaarissa Helsingin Finlandia-talossa.
Syyskuun juhlaseminaari kokoaa yhteen Suomen elinkeinoelämän, politiikan ja taloustutkimuksen vaikuttajat. Tilaisuuden ohjelmassa on luvassa muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubbin haastattelu, Etlan hallituksen puheenjohtajan Christoph Vitzthumin puhe, juhlakirjan konkreettisten toimenpide-ehdotusten esittely sekä paneelikeskustelu, jossa asiantuntijat ja liike-elämän vaikuttajat esittävät omat käsityksensä siitä, mihin suuntaan nyt tulisi edetä, jotta Suomessa on hyvinvointiyhteiskunta myös vuonna 2051.
Tilaisuuden juontaa ja haastattelut tekee tuttuun tapaansa toimittaja Arto Nyberg.
Tilaisuuden tallenne tulee myöhemmin katsottavaksi Etlan netissä ja YouTube-kanavalla.
Juhlaseminaari käynnistää samalla juhlavuoden vilkkaan tapahtumasyksyn. Etla julkistaa laajan talousennusteensa 17.9. Sen yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan myös Pikastudio-live, jota voi seurata suorana etäyhteydellä ja käydä keskustelua Etlan ennustetiimin kanssa.
Syyskuun 23. päivä päätämme pitkäaikaisen tutkimushankkeen, jossa on kartoitettu muutosvoimia. Yritysten liiketoiminta ja työmarkkinat ovat tunnetusti monella tapaa murroksessa, ja tutkimuksen aiheina ovat olleet mm. tekoälyn vaikutukset työelämään ja tuottavuuteen sekä vihreän siirtymän hyvinvointivaikutukset.
Cartagena-nimellä kulkevaa hanketta on rahoittanut Business Finland ja sen loppuseminaarin yhteydessä julkistetaan tutkimusten päätulokset. Seminaari ja keskustelut välitetään suorana myös etäyhteydellä FLIKin Sanomatalon studioista.
Lokakuu käynnistyy alumnijuhlalla eli Etlassa aiemmin työskennelleiden yhteinen juhlatilaisuus järjestetään 8.10. Sen yhteydessä keskustellaan myös Suomi 2051-kirjan yhteneväisyyksistä aiemmin tunnustusta ja palkintoja saaneen Etlan Kansantalous-sarjan kanssa. Läsnä on myös Kansantalous-sarjan kirjoittajia.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900