Kuinka Suomi pärjää geotaloudellisessa murroksessa? – Seminaarissa pohdittiin maailmantalouden muutoksia teollisuus- ja geopolitiikan ristiaallokossa

Etla järjesti keskiviikkona 12. marraskuuta Business Finlandin rahoittamaan Suomen geotaloudellinen pelikirja: Strategioita kansalliseen arvonluontiin -hankkeeseen liittyvän kick-off -seminaarin yhteistyössä LUT-yliopiston kanssa. Seminaarissa nousi esille Suomen asema maailmantalouden muutosten keskellä uuden geopolitiikan aikakaudella, jolla kansallisvaltioiden talous- ja turvallisuuspolitiikka liittyvät entistä tiiviimmin toisiinsa.

Etla julkisti keskiviikkona 12. marraskuuta kolme Muistiota (Etla Muistio 165, 166 ja 167) teollisuus- ja geopolitiikan aiheisiin liittyen. Tuoreiden Muistioiden aiheisiin perehdyttiin samana päivänä Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvisen vetämässä Geotalous tulee ­ – onko Suomen pelikirja valmis? -seminaarissa Helsingissä.

Etlan tutkimusjohtaja Jyrki-Ali-Yrkkö mainitsi puheenvuorossaan perinteisen teollisuuspolitiikan tehneen jälleen paluun valtioiden työkalupakkiin. Valikoiva politiikka, eli teollisuuspolitiikka tarkoittaa esimerkiksi suoria yritystukia tai alakohtaisia poikkeuksia verokantoihin, kun taas yleisen elinkeinopolitiikan tavoitteena on tukea kaikkia yrityksiä tasapuolisemmin esimerkiksi lupaprosessien nopeuttamisen keinoin.

– Suomen näkökulmasta haasteena on erityisesti taloutemme heikko kasvu, julkisen velan määrän kehitys sekä epävarmuus kansainvälisessä toimintaympäristössä. Yhdysvaltojen tullipoukkoilu sekä Kiinaan liittyvät riskit hankaloittavat Suomen ja koko EU:n vientivetoista politiikkaa. Myös tuonnin haavoittuvuuteen tulisi kiinnittää huomiota, ja siihen liittyviä riskejä lieventää arvoketjuja hajauttamalla. Tuonti voi muodostua uhkaksi, jos jäämme riippuvaisiksi vain yhdestä tai kahdesta tuontilähteestä, Ali-Yrkkö huomauttaa.

Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkön mukaan perinteinen teollisuuspolitiikka on tehnyt jälleen paluun valtioiden työkalupakkiin.

Pää kylmänä uusien haasteiden edessä

Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi kehotti omassa puheenvuorossaan Suomea pitämään päänsä kylmänä uusien haasteiden edessä, sillä resurssimme eivät riitä kilpailemaan suurten maiden tukipolitiikan kanssa. Yhdysvaltojen asettamilla tulleilla on maailmantaloutta repivä vaikutus, samalla kun Kiinan markkinavoimat korkean teollisuuden aloilla kasvavat.

– Suomi tarvitsee sekä tuontia että vientiä jatkossakin, joten avoimuutemme kansainvälisille markkinoille on säilytettävä. Myös koordinointi geotaloudellisia toimia vastaan koko EU:n tasolla olisi kannatettavaa, Kuusi sanoo.

Tutkimusjohtaja Tero Kuusi pitämässä omaa puheenvuoroaan. Jyrki Ali-Yrkkö ja Petri Rouvinen kuuntelevat.

Etlan vanhempi tutkija Maria Wang tarkasteli puheenvuorossaan Suomen tuonnin rakennetta ja riippuvaisuuksia globaalien arvoketjujen murroksen aikakaudella. Pandemia ja geopoliittiset jännitteet ovat nostaneet esiin toimitusketjujen haavoittuvuuksia, ja yritykset ovatkin pyrkineet siirtämään tuotantoaan lähemmäksi markkinoita. Uudet kestävyysvaatimukset sekä kasvavat kaupan esteet, kuten tullit ja vientirajoitukset, muokkaavat arvoketjuja.

– Suomen tuonnista noin 60 % tulee muista EU-maista, ja romahtanutta Venäjän tuonnin osuutta ovat korvanneet erityisesti EU:n, USA:n ja Kiinan ulkopuoliset maat. Suomen tuonnista vuonna 2024 haavoittuvaa oli noin neljännes, ja tästä noin 70 % tulee läntisen blokin maista. Haavoittuvan tuonnin joukosta nousee esiin erityisesti öljy, Wang sanoo.

Vanhempi tutkija Maria Wang kävi läpi arvoketjujen tilannetta uudessa geopoliittisessa maailmassa.

Seminaarin neljännen esityksen piti LUT-yliopiston tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen. Hän kertoi biohiilidioksidiin liittyvistä mahdollisuuksista kemianteollisuuden alalla, mikä voisi tarjota Suomen taloudelle tärkeitä kasvumahdollisuuksia geotalouden aikakaudella.

Tilaisuuden lopuksi käytiin kiinnostavaa ajatustenvaihtoa seminaarin puhujien sekä yleisön välillä.

Esityskalvot löydät tämän artikkelin liitteenä.

 

Tilaisuus, ja sen yhteydessä julkaistut Etla Muistiot ovat osa monivuotista Business Finlandin rahoittamaa tutkimushanketta “Suomen geotaloudellinen pelikirja: Strategioita kansalliseen arvonluontiin (FinGeo)”. Etla toteuttaa hanketta yhteistyössä LUT-yliopiston kanssa. Artikkelissa mainittujen muistioiden lisäksi on julkaistu myös LUT-yliopiston raportti Suomen kemianteollisuuden edellytyksistä ja haasteista luopua fossiilisista raaka-aineista ja energiasta.

Etlasta hankkeeseen osallistuvat tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen (vas.), vanhempi tutkija maria Wang, tutkimusjohtaja Tero Kuusi ja tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö.

Liitteet

Geotalous tulee - onko Suomen pelikirja valmis? -seminaarin diat

Etlan tutkijoiden 12.11.2025 seminaarissa esittelemät diat

Lataa